IHMISOIKEUDET‎ > ‎Kehitysvammaiset‎ > ‎

2009-01-26 Iltasanomat

UUTISET

18 anumn

MAANANTAI 26.1.2009

IMIUMM El SAA

enää tavata Olegia Viots Heistona tyttärons>olkan login alnoa a I

oleva perhoordAson Nyt tolmintakeskus tehnyt Vlois H*Isto

"Pojan ält1

kuoli viime vuonna,

tutkIntapyynnn.

isä hylkäsi perheen aikoja sitten. Mitä Oleg alattelee, kun isoäitikään ei enää käy?" Viola Heistonen

Rikoksesta epäilty : Niml: Ammattl: Syntymämaa: Osoite:

HEISTONEN, VIOLA OPETTAJA NEUVOSTOLIITTO

Asla:

Viola Heistonen, 72, sai

hoitokodista vain tekstiviestin, jossa että tapaamiset ovat ohi. MIIA HONKANEN nilla.honkanen@iltalehti.fi

  • NOUSIN varpailleni, kurkotin häntä kohti ja pussasin poskelle. Se oli viimeinen kerta, kun saimme olla yhdessä, imatralainen VlolaHeistonen, 72, muistelee surullisena. Oli tammikuun 11. päivä, ja Heistonen hyvästeli kehitysvammaisen tyttärenpoikansa Olegin, 26, Raution toimintakeskuksen pihalla Imatralla.

Takana oli yhteinen viikonloppu isoäidin luona,

mutta nyt Olegin oli taas aika palata toimintakeskukseen.

Koska isoäiti on tuntenut vaikeasti vammaisen tyttärenpoikansa sylivauva.sta asti ja on nykyisin tämän ainoa elossa oleva perheenjäsen, parivaljakon välit ovat hyvin läheiset

  • Seuraavalla viikolla

kuitenkin sain järkyttävan tekstiviestin tolmintakeskukselta. He ilmoittivat, etten saa olla enää missään tekemisissä Olegin kanssa, Heistonen selittää.

-Syytä ei kerrottu. Kasvolsta löytyl mustelmla Syy äkilliseen päätökseen selvisi vasta, kun paikallisen Uutisvuoksi-lehden toi-

mittaja ryhtyi penkomaan asiaa. Kävi ilmi, että Olegin kas-

voista oli maanantaiaamuna löytynyt mustelmia. Toimintakeskus oli tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Tutkintapyynnössä kerrotaan, että Olegin oikeassa poskessa, ohimossa ja korvassa oli mustelmia, ja että isolidin epäillään aiheuttaneen vammat lyömällå.

Heistonen on toimintakeskuksen teosta jarkyttynyt ja ymmällään.

Hän vakuuttaa, ettei ole koskaan lyönyt tyttärenpoikaansa.

  • En edes silloin, kun hän oli pieni lapsi - en tietenkään. Ja nykyisinhän se ei olisi enää mahdollistakaan, sillä Oleg on melkein kakslmetrinen mies ja minä olen tällainen 160-senttinen pieni nainen, Heistonen selittää.

"Mitä Oleg nyt ajattelee?"

Raution toimintakeskuksesta ei haluttu sunnuntaina kommentoida asiaa. Minulla on vaitiolovelvollisuus. Sen vuoksi minulla ei ole oikeuttakaan kommentoida tätä puoleen tai toiseen, toiminnanjohtaja Inkeri Vartiainen sanoi Iltalehdelle. Viola Heistonen on kuttenkin huolesta suunniltaan.

  • Pojan äiti kuoli viime vuonna, isä hylkäsi perheen jo aikoja sitten. Mitä Oleg ajattelee, kun isoaitikään ei eniä käy, Heistonen murehtli.
  • Kyse on puhekyvyttömästä kehitysvammaisesta. Vain minä tunnen hänet hyvin ja osaan tulkita hänti Linenpainoista ja katseista.

Heistonen vakuuttaa, ettei hän tiedä, miten Olegin mustelmat ovat syntyneet. Heistonen epäileekin, että toimintakeskus syyttää tapauksesta häntä vain siksi, koska hän on aiemmin valinanut tyttärenpoikansa siellä saarnasta hoidosta.

Heustosta itseään ei epäilytä edes kertoa häneen kohdistuvasta rikosepäilystä julkisuudessa omalla nimellään, sillä maineella ei ole hinelle tässit tilanteessa merkitysti.

  • Tärkeintä on nyt se, että Oleg ei joutuisi kärsimään, hän vetoaa.

"Tämä on Suomessa tapa"

  • TAMA on Suomessa tapa, ei poikkeus. Keski-liudenmaan Kehitysvammaisten Tuki ry:n edunvalvontaryhm än puheenjohtaja Pirkko Leskinen huomauttaa.

Leskisen mielesta on pöyristyttävää, että toimintakeskus ilmoitti Viola Heistosene pelkällätekstiviestiilä, ettei tämä saa enää tavata tyttärenpoiltaansa. Tapaus ei Leskisen mukaan kuitenkaan ole ainutlaatuinen.

N-ahan valia tapauksiln, joissa kehitysvammalsten ornaiset valittavat, etteivät hoitokodit pida heitä hoidettavan oiden suhteen ajan tasalla.

  • Omaisten on usein tr-della vaikea saada tleto5 esimerkiksi lääkityksIkta ja muista pakkokelnoista, Leskinen selittää.
  • Kehitysvanususisten

hoito on Suomessa kurnmallisen salamyhkäistä. Kehityavammalakiin pitäisi ehdottomasti aaada rnuirtos.. Lisäl avoimuutta tarvitaan.

.


Comments