Avoin kirje

Olimme hyvin toiveikkaita vammaisen tyttäenpokani kanssa saatuani hänelle asunnon Raution

toimintakeskuksesta ja muutimme Imatralle maaliskuussa 2008. Alku näytti ihan mukavalta ja

olimme molemmat onnellisia ja saimme tavata toisiamme minun luonani tai kävin hänen luonaan

Raution toimintakeskuksessa.

Olen hänen ainoa elossa oleva lähiomainen ja olen seurannut hänen kasvuaan ja kehitystä

syntymästä asti. Tunnen tyttärenpoikaani erittäin hyvin ja pian huomasinkin käydessäni siellä,

että hän oli monesti mielestäni kovassa lääketokkurassa. Hoitohenkilökunta vakuutti, ettei mitään

ylimääräistä lääkitystä anneta.Huomautuani, että apteekista oli ostettu 100kpl 5mg diapamlääkettä

esitin vain kysymyksen Raution toimintakeskuksen toiminnanjohtajalle (Inkeri

Vartiaiselle) ja sairaanhoitajaalle (Katri Einovaaralle), että miksi ostitte jos tyttärenpojalle ei

käytetä? Tämän kysymyksen jälkeen alkoi ajojahti minua isoäitiä ja silloin vielä edunvalvojaa

kohtaan.

Raution toimintakeskuksen toiminnanjohtajan (Inkeri Vartiainen) nojaten ylilääkäri (Tuomo

Pöyryn) lääkärinlausuntoon teki perättömän ilmiannon minusta syyttäen minua tyttärenpokani

pahoinpitelystä; roikuin löysässä hirressä 11 kk, kunnes syyttäjä antoi

syttämättäjättämispäätöksen. Siinä ajassa minulta vietiin edunvalvojuus Vantaan

käräjäoikeudessa.

Syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen 20.11.2009 ( 22.11.2010 kävin itse toimintakeskuksessa)

ei ole annettu kertakaan tyttärenpoikani tavata minua isoäitiään. Kaksi kertaa yritin itse mennä

sisään, mutta minua ei päästetty kynnyksen yli, vaikka tyttärenpoikani huomasi minut ja halusi

lähestyä minua, mutta hänet käskettiin toiseen huoneeseen.

28.8.2009 käräjäokeudessa Raution toimintakeskuksen toiminnanjohtaja (Inkeri Vartiainen)

kertoi, että, oli "purkanut tapaamisrajoitteen jo 3.3.2009!?", josta itse en ollut kuitenkaan

tietoinen.

Käräjätuomari totesi, että minulla on vapaa tapaamisoikeus tyttärenpoikaani.

Lääninhallitus nykyinen AVI ilmoitti 14.1.2010, ettei minulla ole lähestymiskieltoa

tyttärenpoikaanii.

20.11.2010 Vantaan palveluohjaaja (Freya Hagglund) kirjasi tyttärenpokaani Tuki- ja

palvelusuunnitelmaan, että " Poika ilmaisi haluavansa jatkossa tavata mummoaan. Hän halua

tavata Violaa joko satakielessä tai käydä kahvilassa tai käydä kävelyllä."

Muttei tapaamisia sallita!?

Koska Satakielen laulu ry omistaa Raution toimintakeskuksen, niin kysyn näin julkisesti Teiltä,

arvoisa puheenjohtaja Seppo Vainikka :

Onko mitään niin salattavaa Raution toimintakeskuksessa tyttärenpoikaani kohdalla, että

täytyy nostaa tällainen voimakas ja uuvuttava ajojahti isoätiä vastaan ja estää normaali

kanssakäyminen sukulaisten kesken?!