IHMISOIKEUDET‎ > ‎Kehitysvammaiset‎ > ‎

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Kolumni

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

OLEN saanut harvinaisen paljon palautetta Raution toimintakeskuksen ja Viola Heistosen kärhämää käsittelevistä jutuistani. Palaute on ollut enimmäkseen aika kiukkuista.

Juttujani on nnehdittu muun muassa "törkeäksi mustamaalaukseksi", 111/drimmäisen asenteellisiksi", "käsittämättömäksi pohjanoteeraukseksi" ja tekijä luonnollisesti ammattitaidottomaksi. Voin vakuuttaa, että aihetta mietittiin toimituksessa pitkään.

Kumpaa osapuolta pitäisi uskoa, 72-vuotiasta inkerinsuomalaista naista, jonka väitetään pahoinpidelleen kehitysvammaista lapsenlastaan, vai syytösten takana olevaa palvelukeskusta?

Onko mahdollista, että Heistonen on syyllistynyt siihen, pyrki syksyn mistä häntä epäillään?

kunnallisvaaleissa Imatran kaupunginvaltuustoon ajaakseen vammaisten, vanhusten ja maahanmuuttajien asioita, joissa on hänen mielestä paljonkin korjattavaa. Sama mummeli moitti tuolloin suomalaista hoitokulttuuria liiasta lääkekeskeisyydestä: hian usein resurssipulaa paikataan ja aktiivinen hoito korvataan lääkkeillä.

Hän kertoi, kuinka jo saattohoitoon laitettu vanha äitinsäkin virkosi hieromalla ja juttelemalla, ja että mamma elää vielä tänäkin päivänä Ruokolahdella. mahdollista, että tämä kaikki on pelkkää teatteria, että senlapsensa hyvinvoinnista huolehtiva mummeli vain filmaa?

Vai onko olemassa pienikin epäilys siitä, että toimintakeskuksen johtaja ja viranomaiset ovat erehtyneet ja ampuvat nyt kärpästä tykillä?

Uutisvuoksen tietojen mukaan pahoinpitelyepäily ja sitä seuranneet toimenpiteet perustuvat puhumattoman miehen haastatteluun, joka tehtiin tulkin välityksellä. Kysyttiinkö posken mustelmista monella eri tavalla ja useampana eri ajankohtana, niin kuin Autismi- ja Aspergerliitto suosittelee, vain oliko haastatteluja vain yksi? Autistia tulkattaessa erehtymisen riski on aina olemassa. Voisiko kyse olla väärinkäsityksestä, etenkin kun autisti on venäläistaustainen?

Toisaalta jos pahoinpitelysyytökset ovat totta, viranomaiset ja palvelukeskus ansaitsevat kiitokset rohkeasta vähintulostaan.

Sitäkin mietittiin, pitäisikö koko asian antaa olla. Vaikka lopullinen totuus on avoinna, päätimme ristiriitojen julkisen käsittelyn olevan perusteltua. "Syyllisten" jahtaamisen sij aan tärkeämpää on miettiä asiaa yleisemmällä tasolla.

  • Omistaako palvelutalo, ryhmäkoti tai vastaava laitos siinä asuvan vammaisen tai vaikkapa varkikuksen*so

  • Kuka saa päättää hoidosta, laitoksen benkilökunta vai oma47et9 4r4iik omainen tärkeä ja arvostettu yhtistyökumppani vai välttämätön paha?

  • Mitä tapahtuu, jos omainen heittäytyy hankalaksi ja on hoidosta eri mieltä kuin laitos ja viranomaiset?

  • Onko omaisilla riittävästi voimia ja ylipäänsä mahdollisuutta puolustaa omia näkemyksiään?

  • Toisaalta sekin mahdollisuus on olemassa, että omainen on oikeasti riesa ja haitaksi lähimmäiselleen, ja laitoksen henkilökunta oikeassa sivuuttaessaan tämän vaatimukset.

Faktaa on kuitenkin se, että sosiaalihuollon asiakaslaki ei aina laitoksissa toteudu.

Etelä-Suomen lääninhallitukselle tehtyjen kantelujen perusteella omaisia ei läheskään aina kuulla riittävästi.

Esimerkiksi hoitopaikkaa saatetaan vaihtaa kysymättä omaisten mielipidettä, ja muutenkin asioita päätetään ohi omaisten. Heistonenkin sai kuulla lapsenlapsensa tapaamiskiellosta tekstiviestillä. Syyksi sanottiin lääkärin määräys, mutta kukaan ei

suostunut kertomaan hätääntyneelle mummolle tarkemmin, mistä on kysymys.

Meneteltiinkö tässä oikein, sen ratkaisee aikanaan lääninhallitus Heistosen tekemän kantelun johdosta.

Poliisi ratkaisee puolestaan sen, ylittyykö kynnys esitutkinnan käynnistämiseen pahoinpitelysyytösten johdosta.

ANU PAKARINEN

anu.pakarinen@uutisvuoksi.fi

2012-06-01-14-46-51-01.pdf


Comments