Vantaan Sanomat 1 Keskiviikkona 17. elokuuta 2005 Palvelukoti rajoittaa omaisen tapaamisoikeutta Autistinen lapsenlapseni, jonka huolenpitoon olen osallistunut hänen syntymästään asti, muutti kanssani 90-luvun alussa Suomeen. Koulunkäynti erityisopetuksessa alkoi heti muuttomme jälkeen ja olin tyytyväinen hänen edistymisestään. Asuimme yhdessä yli 4 vuotta, mutta olosuhteiden muuttuessa, jouduin siirtämään hänet asuntolaan. Irtautuminen kodista ja muutto uuteen ympäristöön toivat mukanaan sopeutumisvaikeuksia ja hän joutui lopulta laitoshoitoon. Pitkittynyt laitoshoito näytti muodostuvan pysyväksi tilaksi, mutta valmistelin muuttoa avohuollon palveluihin ja sainkin hänet siirretyksi Keski-Uudellamaalla sijaitsevaan autistisille suunniteltuun palvelukotiin. Muutto näytti sujuvan hyvin ja sopeutumisen helpottamiseksi halusin saattaen siirtää omaistani uuteen ympäristöön. Kuitenkin omaiseni kommunikaatiovaikeudet huolestuttivat, koska hänellä ei ollut keinoja ilmaista itseään riittävän hyvin, vaikkakin itse pystyin kommunikoimaan hänen kanshyvin ia tulldtsemaan häntä Puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin arviointi saatiinkin toteutettua ostopalveluna pätevien ammattilaisten toimesta. Arviointi kartoitti vuorovaikutteisen kommunikaation keinot ja välineet, joita myös toimintaympäristön tuli aktiivisesti käyttää. Toivoin myös palvelukodin henkilöstöltä myönteistä suhtautumista kulttuuritaustaamme ja tapoihimme, mutta se ei kiinnostanut heitä. Päinvastoin, sain osakseni epäystävällistä kohtelua, minut leimattiin häiriköksi ja ryhdyttiin nöyryyttämään. Kielteinen asenne tuntui syrjinnältä ja jouduin lopulta painostuksen alla allekirjoittamaan "sopimuksen", jossa vierailuni rajoitettiin kahteen kertaan kuukaudessa, kaksi tuntia kerrallaan ja vierailut omaiseni luona olivat tarkasti säädeltylä, kuten vankilassa konsanaan. Esitin useita pyyntöjä, että vierailujani rajoittava ja laiton sopimus purettaisin, mutta siihen ei suostuttu. Oikeuttani hoitaa edunvalvojan tehtävääni ja vapauttani tavata omaistani on loukattu. En voinut hyväksyä syrjiviä rajoituksia koska niitä ei ollut muilla omaisilla, joten sanouduin irti "sopimuksesta". Myöhemmin selvisi, että palvelukotiin lähettämiäni sähköposteja ja puheluita oli tilastoitu, samoin vierailujeni ja omaiseni käyttäytymiselle etsittiin korrelaatioita. Olen omaiseni virallinen edunvalvoja ja läheisin linkki hänen lapsuuteensa ja yhteiseen historiaan, mikä nyt haluttiin pyyhkäistä pois. Omassa kulttuurissani sukuyhteydet olivat hyvin tiiviit ja isovanhemmilla oli merkittävä asema lasten ja lastenlasten elämässä. Inkerin kansaa pitivät hengissä vahva yhteisöllisyys ja tunteiden jakaminen, mitkä auttoivat säilyttämään identiteettimme etnisen vainon keskellä. Nyt täällä demokratian ja tasa-arvon esimerkkimaassa tuntuu valitettavan usein siltä, että olemme eriarvoisia, vaikkakin Suomen kansalaisia. Pakostakin joutuu kysymään, millaiset arvot oikeuttavat tällaiseen syrjivään toimintaan? Surullinen isoäiti |
IHMISOIKEUDET > Kehitysvammaiset >