Suomi kohtelee kaltoin isoäitejä ja heidän lapsenlapsiaan Lukijan kynästä-palstalla Mummi kirjoitti, kuinka harvoin viranomaiset antavat huostaanotetun lapsenlapsen tavata mummiaan (Keski-Uusimaa 28.7.). Pari päivää myöhemmin ilmestyneessä kirjoituksessa puolestaan kerrottiin, kuinka kehitysvammaisia vieraannutetaan omaisistaan (K-U 30.7.). Itse olen isoäitinä joutunut kokemaan orvon, kehitysvammaisen lapsenlapseni vieraannuttamista minusta - hänen ainoasta lähiomaisestaan. Tätä ns. viranomaisvieraannuttamista harjoitetaan kokemuksieni mukaan yleisesti Suomessa. Olen kulkenut lapsenlapseni perässä laitoksessa ja asuntoloissa. Laitokseen olin aina tervetullut, mutta asuntoloissa minulle asetettiin tapaamisrajoitteita, kunnes tämä nykyinen, yksityiseri yhdistyksen omistama asuntola kielsi kaikki tapaamisemme kehitysvammalain pakkokeinopykälä 42. perusteella. Lapsenlapseni tapaamisrajoite alkoi 1,5 vuotta sitten perättömällä pahoinpitelysyytteellä. Saimme kuitenkin muutaman kerran tavata toisiamme, kunnes syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen 20.11.2009. Siihen loppuivat tapaamisemme. Minulle on ilmoitettu, ettei kehitysvammainen tyttärenpoikani, tutkimusten mukaan kehitysiältään ehkä 6-vuotiaan tasolla, halua enää tavata minua. Vantaan kehitysvammahuollon 20.11.2009 tekemän palvelusuunnitelman mukaan lapsenlapseni halusi kuitenkin tavata mummoaan edelleen. Lapsenlastani pienestä pitäen hoitaneena tiedän, kuinka helppoa häntä on johdatella. Saman totesi syyttäjä katsottuaan videolta, kuinka puhetulkki. yritti saada lapsenlastani syyttämää minua posken mustelmasta. Lapsenlapsellani ei ole puhetta, hän ilmaisee itseään peukaloilla ja kuvilla:Puheterapeutti ja lääkäri ovat todenneet, että hän pyrkii myötäilemään ja miellyttämään kysyjää. Lapsenlapseni viranomaisedunvalvoja on ilmoittanut, että jos hänen päämiehensä ilmoittaa joskus halunsa tavata isoäitiään, se järjestetään. Kukaan ulkopuolinen ei ole päässyyt tapaamaan poikaa ja kysymään hänen mielipidettään. Viranomaisedunvalvoja ilmoitti inyös minulle, etten voi puhua lapsenlaPseni puolesta - siitä miten hän on kokenut sen, ettei ole tavannut isoäitiään pitkään aikaan. Olemme muuttaneet lapsenlapseni kanssa Neuvostoliitosta Suomeen inkeriläisinä paluumuuttajina 20 vuotta sitten ja olemme nyt Suomen kansalaisia. Nyt tyttärenpojaltani on riistetty yhteys omaan sukuun, historiaan, äidinkieleen ja kulttuuriin. Viranomaisedunvalvoja ilmoitti kuitenkin, että jos kehitysvammainen ja puhumaton tyttärenpoikani haluaa joskus "kertoa" menneisyydestään ja elämästään Venäjällä, hän on viran puolesta valmis "kuuntelemaan" - siinä ei tarvita isoäitiä. Venäjällä isovanhemilla oli hyvin tärkeä ja kunnioitettu asema ja tehtävä lasten ja lastenlasten elämässä, jota myös viranomaiset arvostivat. Täällä Suomessa viranomainen voi näköjään päättää, onko isoäiti tärkeä huostaanotetulle lapselle tai vammaiselle maahanmuuttajalle. Viola Heistonen isoäiti entinen vantaalainen Lapsenlastani pienestä pitäen hoitaneena tiedän, kuinka helppoa häntä on johdatella. Missä mummi? Kirjoittaja suree toisistaan erotettujen lastenlasten ja isovanhempien kohtaloita. |
IHMISOIKEUDET > Kehitysvammaiset >