IHMISOIKEUDET‎ > ‎Maahanmuutto‎ > ‎

Arvoisat kuulijat 01

Arvoisa puheenjotaja
Arvoisat kuulijat!

Olen VIOLA HEISTONEN, Vantaalta. Koulutukseltani yliopiston opettaja.

Kerron kokemuksistani mitä on "olla suomalainen/venäläinen Suomeessa"

Olen muuttanut Suomeen 17 vuotta sitten inkeriläisenä paluumuuttajana.Syntynyt Pohjois Inkerissä Lempaalassa. Viisivuotiaksi asti puhuin pelkästään inkerinsuomea. Mutta pian asiat muuttuivat ja venäjänkieli ja kulttuuri ympäröivät elämääni. Jc s

Kuitenkin tunsin sisimmässäni itseäni aina suomalaiseksi ja haaveilin jo nuorena pääsystä Suomeen ja kun tälläinen mahdollisuus tuli eteen. niin järjestin muuttoasiat nopeasti. Halusin kokea millaista on elää suomalaisena Suomessa ( puhuinhan suomea ja passissanikin oli merkintä "suomalainen"), mutta meitä erottikin vahva ja näkymätön lasiseinä!?'rx n1Q j et h

Nyt pidän itseäni myös venäjänkielisenä maahanmuuttajana; minun identitettini on jäänyt Venäjälle.

Vaikeistä lähtökohdistani huolimatta oli raivannut Neuvostoliitossa omalla aktiivisuudellani hyvän venäjänkielisen koulutuksen ja työlläni saavutin kunnioitetun aseman opettajana. Halusin olla täälläkin hyödyksi, mutta pian huomasin, että olen pelkkä nolla!Ammattitaitoani ja asiantuntemustani ei arvostettu ja kantasuomalaisten torjunta lannistutti ja tuli jopa ryssittelyäkin päälle, kunnes kovalla työllä pääsin vapaehtoistyön kautta seurakuntaan ja viime talvella KD:n eduskuntavaalioehdokkaaksi.

17 vuoden aikana olen oppinut tuntemaan Suomen sosiaali- ja terveyden huollon ja erityisesti kehitysvammahuollon ja niiden varjopuolen. Nostin vaaliteemoina raskaita asioita mm., puolustaen kvm-sten ja maahanmuuttajien perus- ja ihmisoikeuksia, ja huomasn pian, kuinka Suomessa maaahanmuuttajan krittisyyttä ei suvaita. Maahanmuuttajien odotetaan olevan näkymättömiä , ja sellaiseksi moni jääkin sopeutumisvaikeuksien takia.

Venäläiseen vammaiseen maahanmuuttajaan suhtaututaan vihamielisesti, jos omainen uskaltaa valittaa, tai epäillä väärinkäytöksiä, omainen voidaan haastaa jopa oikeudeen kunnianloukkauksesta.

Valitukset eri viranomaisille kaatuvat viranomaisten sosiaaliseen korruptioon kaikki siteeravat yhden/edellisen virkamiehen lausuntoa.

2012-06-01-15-30-27-01.pdf


Comments