IHMISOIKEUDET‎ > ‎Maahanmuutto‎ > ‎

Maahanmuuttajan kivinen tie Suomessa

Sivu1/2
Viola Heistonen
Lähettäjä:
Vastaanottaja:
Lähetetty:
Aihe:
Hei nelä.
"HS Mielipide" <mielipide@hs.fi>
"Viola Heistonen" <vheistonen@gmail.com>
16. huhtikuuta 2010 15:29
VS: Maahanmuuttajan kivinen tie Suomessa.
Lähetättekö myös puhelinnumeronne, niin voin ottaa yhteyttä jos tulee kysyttävää?
Johanna Tikkanen
HS
Lähettäjä: Viola Heistonen [mailto:vheistonen©gmail.com]
Lähetetty: 5. huhtikuuta 2010 11:51
Vastaanottaja: HS Mielipide
Aihe: Maahanmuuttajan kivinen tie Suomessa.
Mielipidesivun toimitus,
Pyysitte 3.4., mielipidesivulla maahanmuuttajien kokemuksia Suomessa, ensi sijassa kiintiöpakolaisten ja
turvapaikkahakijoiden.
Maahanmuuttajan kivinen tie Suomessa
Mielestäni, meidän inkeriläisten palumuuttajien 30 000 kokemukset siitä, miten Suomi otti meidät vastaan ja meidän
kotouttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan, olisivat myös tärkeitä ajatellen uusia maahanmuuttaja ryhmiä.
Nyt on tullut kuluneeksi 65 vuotta siitä kun Suomi häpeällisesti palautti Neuvostoliittoon 55 000 inkeriläistä
Suomeen työvoimaksi tuomistaan 64 000 inkeriläisitä, suurelta osalta naisia ja lapsia, joista suuri osa alle 15v. Toivo
Flinkin tutkimus kirja " Kotiin karkoitettavaksi" kuvaa inkeriläisen siirtoväen palautusta Suomesta Neuvostoliittoon
1944-1945.
Seuraavaksi olisi selvitettävä miten Suomi hoiti 30 000 inkeriläisen paluumuuttajan kotouttamisen ja oliko
palumuutto io toinen Suomen tekemä virhe inkeriläisiä kohtaan, nyt kun paluumuuttojonot on suljettu.
Koska monet meistä puhuivat suomea kohtalaisesti, meidän kuviteltiin tuntevan suomalainen yhteiskunta ja
pystyvän jatkamaan elämäämme uudessa maassa. Kuitenkin olimme eläneet Neuvostoliitossa, venäläisessä
yhteiskunnassa ja meidän vahvin kieli oli venäjä. Kokemuksestani voin sanoa, että Länsimainen Suomi oli shokki
meille. Vaikka moni meistä oli hyvin koulutettuja ja työelämässä menestyneitä, kuitenkin Suomessa ei löytynyt
mahdollisuutta käyttää osaamistamme ja työpanostamme hyväkseen, aivotuonnista tässäkin tapauksesa tuli
aivotuhlausta. Nyt kun Suomi hakee työperäisiä maahanmuuttajia, tulisi heidän kotouttamisensa panostaa erityisesti.
Parikymmentä vuotta sitten muutin Suomeen kehitysvammaisen lapsenlapeeni kanssa suurin toivein presidentti
Koiviston kutsumana inkeriläisenä paluumuuttajana. Kuvittelin, että meidät inkeriläiset otettaisiin avosyliin vastaan
kunniavelan osoituksena. Huomasin kuitenkin hyvin pian, ettei minun yliopistollisella koulutuksellani eikä pitkällä
työurallani Neuvostoliitossa ollut mitään käyttöä Suomessa. Keskityin toimimaan tyttärenpokani omaishoitajana ja
seurakunnassa vapaaehtoistyössä, joissa koin olevani hyväksytty.
Valitettavasti joudun toteamaan, että henkilökohtaisesti olen kokenut jätkuvaa syrjintää hiukan vajavaisen ja
ilmaisultaan erilaisen suomen kielen taitoni takia. Ehkä meissä inkeriläisissä on Larin Parasken runonlaulajan ja
kertojan perinnettä.01en kokenut, että kantasuomalaisen on hyvin vaikeaa jaksaa kuunnella minun polveilevaa,
kertovaa ja kuvailevaa puhetapaani. Koska puhun suomea, kielivaikeuksiani ei oteta todesta. Päinvastoin
kehitysvammahuollon työntekijät syyttävät minua käsitteiden ymmärtämättömyydestä ja päämäärättömyydestä.
Maahanmuuttajan tule olla nöyrä ja kiitollinen, ei saisi vaatia oikeuksiaan eikä tehdä kanteluita.
En tiennyt, ettei Suomessa saisi valittaa virkamiesten laiminnlyönneistä tai ihmisoikeusloukkauksista.
Minua vastaan esitetyissä syytöksissä on laskettu kuinka monta kantelua olen tehnyt tai kuinka monta sähköpostia
olen lähettänyt häiriten kehitysvammahuollon työntekijöitä. Suomen kansalaisuudenkin saanutta maahanmuuttajaa
kohdellaan aina "maahanmuuttajana"? Maahanmuuttajan vaikeudet katsotaan aina itseaiheutetuiksi
Maahanmuuttajan on vaikea saada oikeutta oikeusistuimissa, koska han ei tunne järjestelmaa eika pysty
puolustautumaan oikealla tavalla.
Esimerkiksi, vammaisten palvelukoti teki minusta perättömän ilmiannon pahoinpitelyepäilystä, syyttäjä vapautti
minut epäilyistä, mutta lapsenlapseni poskessa väitetyn mustelman alkuperää ei selvitetty, joten syyllisyyden varjo
jäi minulle ikiajoiksi. Meidän inkeriläisten ja venäläisten laajaa perhekäsitettä suomalainen yhteiskunta ei hyväksy
eikä arvosta. Erityisen surullisella tavalla olen saanut kokea isoäitinä kehitysvammaisen ja puhevammaisen aikuisen
lapsenlapseni eristämisen ja vieraannuttamisen minusta hänen ainoasta lähiomaisestaan, omasta kulttuurista ja
äidinkielestä. Isoäidin hellät tervehtimiset määriteltiin vammaisen aikuisuutta ja itsenäistymistä estäväksi
toiminnaksi, tuntuu kuin isoäiti olisi pahinta mitä maahanmuuttajavammaisella voi olla.
Virkamiehet, jotka kieltävät vammaiselta oikeuden omaan historiaansa ja sukunsa, riistävät häneltä osan hänen
IM
PDF compression, OCR, web optimization using a watermarked evaluation copy of CVISION PDFCompressor

2012-07-10-13-38-51-01.pdf


Comments