Maahanmuuttajan oletetaan olevan muita nöyrempi
PARIKYMMENTÄ vuotta sitten
muutin Suomeen kehitysvammaisen
lapsenlapseni kanssa inkeriläisenä
paluumuuttajana.
Olen kokenut usein syrjintää
hiukan vajavaisen ja ilmaisultaan
erilaisen suomen kieleni takia.
Koska puhun suomea, kielivaikeuksiani
ei oteta, todesta. Päin vastoin
syytetään, etten ymmärrä esimerkiksi
kehitysvammahuollon käsitteitä.
Maähanmuuttaja4 tulee olla'
nöyrä ja kiitollinen; Ei saisi vaatia,
oikeuksiaan elkä tehdä kanteluita.
Minua vastaan esitetyissä syytöksissä
on laskettu, montako kantelua
olen tehnyt tai montako sähköpostia
olen lähettänyt häiriten kehitysvammahuollon
työntekijöitä.
Maahanmuuttajan on myös vaikea
saada oikeutta oikeusistuimissa,
kun ei tunne järjestelmää eikä
pysty puolustautumaan oikealla
tavalla.
Surukseni koen halveksivaa käyttäytymistä
ja puhetapaa nuorilta
sosiaali- ja kehitysvamma-alan
työntekijöiltä. Erityisesti a&mpi.
virkamieskunta katsoo asiakseen
nöyyyttää iäkkäitä maahanmuut-
'tapa.
Viola Heistonen
yliopiston opettaja, eläkkeellä
Imatra |