0nko rikos elää 95-vuotiaaksi?

Pääsiäisaamuna 95-vuotissyntymäpäivänään äitini kyseli ihmeissään, enkö minä
kuollutkaan?

Viikkoa aikaisemmin hänet oli viikonloppumatkani
aikana laitettu minulle ilmoittamåttaaa

SliCion
eTa-arik-lifeårs:aa

kunnan

terveyskeskuksen
vuodeosastolla.

Inkeriläinen  paluumuuttajaäitini oli  joutunut
paria  viikkoa aikaisemmin  kunnan hoitokodista
keskussairaalaan,  jossa   keuhkokuumeen  hoito
oli   saatu   hyvään    alkuun.   Oman   kunnan
vuodeterveyskeskuksen  osastolla oli  tarkoitus
jatkaa hänen kuntoutustaan.

Palatessani  matkalta minulle  kerrottiin, että
äitini  oikea puoli  oli  halvautunut eikä  hän
pysty nielemään.

Lääkäri    tunnusti     tehneensä    edellisenä
päivänä   elvytyskieltopäätöksen.   Hierottuani
ja  juotettuani   äitiäni,  hän   alkoi  elpyä.
Pääsiäisen ihme  toteutui äitini  kohdalla, nyt
hän  istuu pyörätuolissa,  talutettuna kävelee,
pystyy syömään ja juomaan.

Äitini  on  sitkeä sissi,  koettuaan  Siperiaan
karkoitukset   ja   metsätyöt   Uralilla,   hän
päätti  selättää myös  suomalaisen yhteiskunnan
saattohoidon.

Minulle  korostetaan  koko ajan,  kuinka  vanha
äitini  on,  joten  alkaa  tuntua  siltä,  että
äitini  on   syyllistynyt  siihen,   että  elää
näin   kauan!  Kohdellaanko   Suomessa  kaikkia
95-vuotiaita samalla tavalla,  vai oliko äitini
maahanmuuttajataustalla jotain vaikutusta?

karjoitetaanko kaikissa
Suomen terveyskeskusten
vuodeosastoilla samanlaista
eutanasiaa,    lopetetaan     syöttäminen    ja
juottaminen,       lääketabletit      laitetaan
kokonaisina ruoan joukkoon, jota ei syötetä; ei
nesteytetä ja  jos tippaletku  laitetaan, sekin
hutaistaan, jolloin nesteytys menee kudoksiin.

Onko   insuliinipiikki   valmiina   odottamassa,
ainakin   morfiini,  mikä   kuulemma  lamauttaa
nielemisen?

Onko    yhteiskuntamme     yleinen    ilmapiiri
raaistunut  ja alkanut  hyväksyä vammaisten  ja
vanhusten  kaltoin   kohtelun,  josta  kertovat
hirmuteot ovatkin vain jäävuoren huippu.

Viola Heistonen
Yliopiston opettaja
Imatra