Entinen pikaluistelija

Viola Heistonen vetää nyt

senioreiden kävelyklubia.

äämeren rannalla oli hyvät luistelumahdollisuudet.

Niinpä harrastin pikaluistelua

ja menestyinkin mukavasti opiskelijakisoissa.

Toimin myös luisteluvalmentajana,

kertoo Arkangelissa nuorena

asunut Viola Heistonen.

Heistonen on syntynyt Pohjois-Inkerissä

Lempaalan kunnassa vuonna 1936. Perhe evakuoitiin

vuonna 1941 Uralille Udmurtiaan.

- Opin lukemaan äitini suomenkielisestä

virsikirjasta. Viisivuotiaaksi asti puhuin pelkästään

suomea, muistelee Heistonen keittiönsä

pöydän ääressä Myyrmäessä.

Sodan päätyttyä perhe siirrettiin monien

muiden tavoin Viroon ja sieltä edelleen

Pihkovan alueelle metsätöihin. Inkeriläiset

joutuivat asumaan parakeissa ja jopa maakuopissa.

OPISKELEMAAN ARKANGELIIN

Inkeriläisillä ei ollut lupaa lähteä opiskelemaan

Neuvostoliiton isoihin kaupunkeihin.

Niinpä Viola muutti Arkangeliin opiskelemaan,

ensin ammattiopistoon ja sen jälkeen

Pedagogiseen korkeakouluun. Hän valmistui

korkeakoulun opettajaksi pääaineinaan

ihmisen anatomia ja fysiologia sekä 1iikuntakasvatus.

Opiskelun ohessa hän harrasti

pikaluistelua.

- 1960-luvulla siirryin Minskiin, jossa

työskentelin yliopistossa ja edustin Valko-

Venäjää luistelussa. Myöhemmin muutin Leningradin

alueelle Hatsinaan, jossa opetin

liikuntaa ja jatkoin valmennusta. Siinä ohessa

kouluttauduin oppaaksi ja toimin suomenk ielisenä

matkaoppaana Leningradissa ja muissa

turistikohteissa.

"ET SOVI RAAMEIHIN"

Keväällä 1990 presidentti Mauno Koivisto

avasi inkerinsuomalaisille portit muuttaa

Suomeen paluumuuttajana. Tähän mennessä

heitä on saapunut noin 30 000.

Heistonen on tuntenut itsensä aina suomalaiseksi

ja haaveili jo nuorena Suomeen

pääsystä. 17 vuotta sitten haave toteutui, mutta

elämä Suomessa ei ole ollut helppoa.

Muuttolupa Heistoselle järjestyi kuitenkin

nopeasti. Hän saapui Suomeen marraskuussa

1990 ja aloitti jo samana päivänä siivoojana

siivousfirmassa.

- Halusin kokea, millaista on elää suomalaisena

Suomessa. Luulin, että suomalaisena

ja suomea puhuvana pääsisin helposti yhteisymmärrykseen

kantaväestön kanssa, olihan

passissanikin merkintä "suomalainen". Mutta

meitä erottikin näkymätön lasiseinä.

Suomessa asuvat nyt myös Heistosen 94-

vuotias äiti ja neljä lastenlasta.

- Sopeutumista on ollut jo siinä, että on

täysin irtautunut omasta kulttuuristaan. Minun

identiteettini jäi Venäjälle.

- Vaikeista lähtökohdistani huolimatta

olin raivannut Neuvostoliitossa omalla aktiivisuudellani

tien hyvään työpaikkaan. Halusin

olla täälläkin hyödyksi, mutta sain huomata

olevani pelkkä nolla. Ammattitaitoani

ja asiantuntemustani ei arvostettu. Kun olin

vanhassa kotimaassani ollut "tsuhna", täällä

sain kuulla ryssittelyä.

- Lisäksi huomasin, että maahanmuuttajan

kriittisyyttä ei Suomessa suvaita. Maahanmuuttajien

odotetaan olevan näkymättömiä,

ja sellaiseksi moni jääkin sopeutumisvaikeuksien

takia.

PAIKKA LÖYTYI

Viola Heistonen oli Suomeen saapuessaan 54-

vuotias ja etsi kovasti koulutustaan vastaavaa

työtä opettajana tai turistioppaana, muttei

löytänyt. Kantasuomalaisten torjunta lannistutti,

kunnes vapaaehtoistyöstä löytyi keino

päästä muiden yhteyteen.

Tarmokas Heistonen on toiminut vanhainkodin

vahtimestarina, riparimummona

ja puutarhakerhossa. Aiemmin tietokonetta

käyttämättömänä hän kouluttautui eläkeläisten

tietokonekoulutuksen vertaisohjaajaksi.

Kunnon kulkurit -kävelyklubista Heistonen

löysi lopulta mahdollisuuden hyödyntää

liikunnan asiantuntemustaan.

- Sain Vantaankosken seurakunnalta luvan

perustaa ryhmän ja kouluttauduin sen

vetäjäksi.

Ikäihmisten kävelyklubi Kunnon kulkurit

on syntynyt Suomen Ladun, Suomen Sydänliiton

ja UKK-instituutin yhteisen kävelyliikunnan

edistämisohjelman myötä. Noin tunnin

kävelylenkille lähdetään keskiviikkoaamuisin

Myyrmäen kirkolta. Klubi on avoin kaikille

seniori-ikäisille. Lenkin jälkeen voi vielä virkistäytyä

kirkon kahvilassa.

Eila Jaakola