3.4.2008 3

kiZt1 L Ll

N;(11/.1,k6LEkil

Onko rikos elää 95-vuotiaaksifl

Pääsiäisaamuna 95-vuotissyntymäpäivänään

äitini kyseli

ihmeissään, enkö minä

kuollutkaan?

Viikkoa aikaisemmin hänet

oli viikonloppumatkani

aikana laitettu minulle

moittam atta saattohoitoon

erään kaakkois-suomalaisen

kun nan terveyskeskuksen

vuodeosastolla.

Inkeriläinen paluumuuttajaäitini

oli joutunut paria

viikkoa aikaisemmin kunnan

hoitokodista keskussairaalaan,

jossa keuhkokuumeen

hoito oli saatu hyvään

alkuun. Oman kunnan

terveyskeskuksen vuodeosastolla

oli tarkoitus jatkaa

hänen kuntoutustaan.

Palatessani matkalta minulle

kerrottiin, että äitini

oikea puoli oli halvautunut

eikä hän pysty nielemään.

Lääkäri tunnusti tehneensä

edellisenä päivänä elvytyskieltopäätöksen.

Hierottuani ja juotettuani

äitiäni, hän alkoi elpyä.

Pääsiäisen ihme toteutui äitini

kohdalla, nyt hän istuu

pyörätuolissa, talutettuna

kävelee, pystyy syömään ja

juomaan.

Äitini on sitkeä sissi, koettuaan

Siperiaan karkoila,

hän päätti selättää myös

suomalaisen yhteiskunnan

saattohoidon.

Minulle korostetaan koko

ajan, kuinka vanha äitini on,

joten alkaa tuntua siltä, että

äitini on syyllistynyt siihen,

että elää näin kauan!

Kohdellaanko Suomessa

kaikkia 95-vuotiaita samalla

tavalla, vai oliko äitini maahanmuuttaj

atau stalla jotain

vaikutusta?

Harjoitetaanko kaikissa

Suomen terveyskeskusten

vuodeosastoilla samanlaista

eutana.siaa, lopetetaan syöttäminen

ja juottaminen, lääketabletit

laitetaan kokonaisina

ruoan joukkoon, jota ei

syötetä; ei nesteytetä ja jos

tippaletku laitetaan, sekin

hutaistaan, jolloin nesteytys

menee kudoksiin.

Onko insuliinipiikki valmiina

odottamassa, ainakin

morfiini, mikä kuulemma

lamauttaa nielemisen?

Onko yhteiskuntamme

yleinen ilmapiiri raaistunut

ja alkanut hyväksyä vammaisten

ja vanhusten kaltoin

kohtelun, josta kertovat

hirmuteot ovatkin vain jäävuoren

huippu.

Viola Heistonen

Yliopiston opettaja