Olet maamme, armahin Suomenmaa, Ihanuuksien ihmemaa! Joka niemeen, notkohon, saarelmaan Kodin tahtoisin nostattaa. Kodin ympäri viljavat vainiot Kalarantoja kaunistais, Jalon kansan kuntoa laulelmat Yli aaltojen kuljettais. Saisi kuulla maailma kummakseen Miten täälläkin taistellaan, Pyhän, kauniin, oikean voitollen Ilojuhlina riemuitaan. Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin, Edistyksellen uhria toi, Ihanteen, jalon aatteen alttariin Rovon viimeisen kantaa voi Kuinka uskaltaa sekä toivoa Tämä kansa on tohtinut, Vaikka vallitsi nälkä, kuolema, Valo maast' oli sammunut. Tohti toivoa sekä voittaakin, Valon temmata soihdukseen; Omat laulunsa nostaa kuultaviin, Ihanimmaksi oppaakseen. Ja se kuinka nyt kuohuu nuoruuttaan, Kuni kihlattu morsian. Vapautta se häiksensä valmistaa, Tulevaisuuden juhlahan. Sitä varten kansa nyt kilvan käy Isänmaallensa uhraamaan, Valon liedellä nuoriso valmistuu Toivon-aikoja ohjaamaan. Nosta, nosta jo henkesi kahleistaan, Satavuosia sortunut! Kansa yksi on Suomessa, yhdellen Voiton-arpa on langennut. Työhön, työhön yhtenä kansana siis, Rehellisehen, arvoisaan! Saman maan, saman kansan onnellen Joka korsikin kannetaan. Kuka kurja hylkien silmäilee Suuriarvoinen alhempaan? Saman arvon, kunnian ansaitsee, Joka mies on paikallaan! Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt Suomen onnea valvomaan! Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, Isänmaahan ja maailmaan. |