Olet maamme, armahin Suomenmaa,
Ihanuuksien ihmemaa!
Joka niemeen, notkohon, saarelmaan
Kodin tahtoisin nostattaa.

Kodin ympäri viljavat vainiot
Kalarantoja kaunistais,
Jalon kansan kuntoa laulelmat
Yli aaltojen kuljettais.

Saisi kuulla maailma kummakseen
Miten täälläkin taistellaan,
Pyhän, kauniin, oikean voitollen
Ilojuhlina riemuitaan.

Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin,
Edistyksellen uhria toi,
Ihanteen, jalon aatteen alttariin
Rovon viimeisen kantaa voi

Kuinka uskaltaa sekä toivoa
Tämä kansa on tohtinut,
Vaikka vallitsi nälkä, kuolema,
Valo maast' oli sammunut.

Tohti toivoa sekä voittaakin,
Valon temmata soihdukseen;
Omat laulunsa nostaa kuultaviin,
Ihanimmaksi oppaakseen.

Ja se kuinka nyt kuohuu nuoruuttaan,
Kuni kihlattu morsian.
Vapautta se häiksensä valmistaa,
Tulevaisuuden juhlahan.

Sitä varten kansa nyt kilvan käy
Isänmaallensa uhraamaan,
Valon liedellä nuoriso valmistuu
Toivon-aikoja ohjaamaan.

Nosta, nosta jo henkesi kahleistaan,
Satavuosia sortunut!
Kansa yksi on Suomessa, yhdellen
Voiton-arpa on langennut.

Työhön, työhön yhtenä kansana siis,
Rehellisehen, arvoisaan!
Saman maan, saman kansan onnellen
Joka korsikin kannetaan.

Kuka kurja hylkien silmäilee
Suuriarvoinen alhempaan?
Saman arvon, kunnian ansaitsee,
Joka mies on paikallaan!

Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt
Suomen onnea valvomaan!
Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa,
Isänmaahan ja maailmaan.