Ö-mappi‎ > ‎Kokeiluja‎ > ‎

koe – test


Vuosi 2012


Elokuu


Vetoomus Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille

15.8.2012

Vetoomus Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille Ihmisoikeudet vammaisten arkeen -verkostomme on nimensä mukaisesti sitä mieltä, että vammaisten ihmisten ongelmia on tarkasteltava entistä enemmän ihmisoikeuksien näkökannalta. Erityisesti olemme huolestuneet siitä, että ylilääkitystä ja tapaamisrajoituksia ei vielä selvästi tunnisteta pakkokeinoiksi. Hyvä peruspalveluministeri,...

Ulkomaalaisten kiinteistöomistukset kasvavat

10.8.2012
Venäläiset ostavat edelleen eniten lomakiinteistöjä Suomesta asiasta kertoo UutisVuoksi 10.8.2012 Minna Rajainmäki otsikolla "Ulkomaalaisten kiinteistöomistukset Suomessa kasvavat". Ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat Suomessa ovat lähteneet muutaman vuoden takaisen taantuman jälkeen jälleen kasvuun.Viime vuonna ulkomaalaisten tekemien kiinteistökauppojen ( 600 kiinteistöä) yhteen...


Heinäkuu


Sosiaali- ja terveysministeriö rajoittaa perusoikeuksia

23.7.2012
Sosiali- ja terveysministeriö (STM) suunnittelee kansalaisten perusoikeuksien rajoittamista ja nimenoman heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten kuten muistisairaiden ja kehitysvammaisten, joiden elämä on ollut joskus jo vankeuttakin tiukempaa nykyisissä laitoksissa ja yksityisissä palvelukodeissa. Nyt sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan jo käytössä olevien laittomien pakotteiden...

Pietari on rakennettu inkerinsuomalaisten luiden päälle

8.7.2012
Yleisestikin sanotaan Venäjällä, että Pietarin kaupunki on rakennettu luiden päälle; minä korostankin, että inkeriläisten luiden päälle, koska koko kaupunki ja sen esikaupungit sijaitsevat Venäjän Inkerinmaan alueella. Kun Pietari I päätti rakentaa Venäjän uutta pääkaupunkia Ruotsilta valloitetulle alueella, päästäkseen lopettamaan Moskovan konservatiiviseen perinteen, joka kesti vuosisatoja....

Imatran rajaliikenne uusiin ennätyslukemiin

4.7.2012
Tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana kulki Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkustajia yhteensä 4 ;560 ;000, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Imatralla yli miljoona rajanylitystä Rajaliikenne sen kun lisääntyy, kirjoittaa Annina Meuronen UutisVuoksessa 4.6.2012 otsikolla "Imatralla yli miljoona rajanylitystä". Lehti jatkaa: Jos...

Kesäkuu


Imatrankoski se kuohuu ja pauhaa

26.6.2012
Imatrankoski se kuohuu ja pauhaa... Eilen starttasi Imatrankosken koskinäytöskausi Imatralla. Se on tänä vuonna pidennetty kahdella viikolla ja jatkuu elokuulle 26. päivään asti. Edellisinä vuosina näytökset oli lopetettu jo elokuun puolivälissä- Imatran matkailupalveluiden palvelusihteeri Pentti Miikin mukaan on otettu huomioon, että "- Elokuu on nimittäin esimerkiksi venäläisten...

Kuka ei tee työtä se ei syödäkään saa

25.6.2012
Kuka ei tee työtä se ei syödäkään saa. Кто не работает, тот не ест! Neuvostoliiton perustuslain mukaan tärkein velvollisuus on tehdä rehellisesti työtä yhteiskunnan hyväksi. Aloitan täällä videolla, jonka on tehnyt vuonna 2011 Venäjän TV-kanava "Inter". Tässä videossa kerrotaan, että 50 vuotta sitten (nyt jo kulunut 51) alkoi Neuvostoliitossa taistelu loisijoita vastaan. Hieman korjaan asiaa...

Kommunismin rakentajien moraaliset säännöt

9.6.2012
Tällä kirjoituksella aloitan 13 osaisen kirjoitussarjan "Kommunistinen moraali". Kirjoituksissa yritän käsitellä kohta kohdalta "Kommunismin rakentajien moraalisääntöjä", joita on 12. Ne hyväksyttiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomiteassa, politbyroossa, vuonna 1961. Kommunismin rakentajien moraalisen kodeksin historiasta. Niin kuin todistaa omissa muistelmissaan tunnettu...

Hitler kuokkavieraana Marskin synttäreillä

4.6.2012
Tänään tuli kuluneeksi 70 vuotta Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivästä, jota hän vietti Imatralla. Juhlallisuuksiin osallistui tuolloin myös yllätysvieras, Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler. Miksi Imatralla? Alue kun kuulemma oli läpikulkupaikkana sotakentille suuntautuville tarkastusmatkoille. Sen takia varmaan Mannerheimin ja Hitlerin tapaaminen tapahtuikin junavaunuissa. Vaikka...

Toukokuu


Alastonna synnyin

13.5.2012
Tämän blogin omistan omalle rakkaalle äidilleni, joka täytti maaliskuussa 99 vuotta ja on jaksanut kulkea kaikkien niitten raskaitten kokemuksien kautta tähän päivään asti. Suomalainen kansanlaulu “Alastonna synnyin” on yksi Äitini Hilma-Maria Heistosen lempilaulu, jos niin voin sanoa, koska se toi silloin ja tuo nytkin kyyneleet silmiin. Tätä laulua olen kuullut pienestä pitäen, kun kiersimme...

In memorial Toivo Rännäli

2.5.2012
Kovien kokemuksiensa kautta suureksi ihmiseksi. Inkerin suuri taiteilija Toivo Rännäli (26.10.1921 - 15.3.2012) kuoli Vantaalla 90 vuoden ikäisenä. Hän syntyi Inkerin maalla ja tuhansien inkeriläisten joukossa heidänkin perheensä oli karkotettu Krasnojarskiin ilman paluuoikeutta. Siperiassa asuessaan hän valmistui kuvataiteilijaksi ja tuli tunnetuksi koko maassa. Paluumuuttajana hän tuli...

Vappu Neuvostoliitossa. Первомай в СССP.

1.5.2012
Vuonna 1959 Severodvinskissa Luistelukoulun valmentajana pääsin osallistumaan tämän salaisen pienen merimiesten kaupungin vappujuhlakulkueeseen eturivissä! Se oli iso kunnianosoitus! – Pieni kaupunki, pieni kulkue! Silti olin ylpeä! Vapun minä muistan! Se oli todella kansan juhla! Siihen meidät oli kasvatettu päiväkodeista ja kouluista alkaeen ja jokainen kansalainen tiesi sen juhlan...

Huhtikuu


Kansallinen veteraanipäivä Imatralla

30.4.2012
Kansallisen veteraanipäivän juhlaa vietettiin Imatralla 27.4.2012 Imatran kaupungintalon talvipuutarhassa. Lippu saapui Meri- ja rajavartiokoulun Erikoisjääkärikomppanian saattamana. Lyhyen hartauspuheen piti pastori Timo Kälviäinen ja Juhlapuheen isä Timo Tynkkynen. Musiikkia esittivät Reima Pekkosen johtama Imatran musiikkiopiston Vuoksi Brass jazz orkesteri ja Linnalan koulun 5....

Kolesterolilääkkeitä syödään monesti turhaan

29.4.2012
Tätä mieltä on farmaseutti Pauli Puirala, jolla on lääkehoidon kokonaisarvioinnin erityispätevyys hän työskentelee yrityksessä joka järjestää lääkehoidon täydennyskoulutusta ja tekee selvitystä lääkehoidosta. Työikäisiä joutuu sairaseläkkeelle liian kolesterolilääkityksen takia. Heidän voimansa loppuvat. Kolesteroli on kuitenkin jokaisen solun välttämätön rakennusaine, Puirala painottaa. Hän...

Kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden ylilääkitykseen puututtava!

25.4.2012
Me, "Ihmisoikeudet vammaisten arkeen" -verkoston edustajat ja asiatuntijat luovutimme 24.4.2012 sosiaali- ja terveysministerille Paula Risikolle alla olevan vetoomuksen. Ministeri lupasi viedä eteenpäin asioita, jotka koskevat kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden ylilääkitystä ja yhteydenpidon rajoituksia. Ministeri korosti, että erityisesti pitäisi arvioida kokonaisuutta näiden...

Viisumivapaus venäläisille

15.4.2012
Viisumivapaus toisi Suomelle yli miljardi euroa vuodessa kirjoittaa UutisVuoksi 4.4.2012 (Jukka Sonninen). Lehti jatkaa: Kokonaisuudessa viime vuonna Venäjällä asuvia matkustajia kävi Suomessa yhteensä 3,3 miljoonaa ja he toivat matkustustuloja noin 1,1 miljardia euroa. Kasvua vuoteen 2010 oli 53 prosenttia. - Jos Suomi haluaa nopeasti uusia matkailutuloja, niin meidän pitää aktiivisesti...

Pyöräilytapahtuma Pietari-Imatra 130 vuotta

8.4.2012
Vuonna 1880 Pietarissa perustettiin pyöräilijöiden seura, johon kuului noin 100 pyöräilijää. Vuonna 1882 pidettiin Venäjän ensimmäinen pitkän matkan pyöräily. Seuran seitsemän jäsentä lähti Pietarista Imatrankoskea kohti, joka sijaitsi 270 virstaa Pietarista. Tänä vuonna tuo tapahtuma toteutetaan Imatran kesänavauksen yhteydessä. Kaksoiskaupungin pyöräily (Svetogorskin ja Imatran) sekä...

Ovatko inkerinsuomalaiset etnisiä venäläisiä?

7.4.2012
Hei, Inkerin suomalaiset, paluumuuttajat! Sisaret ja veljet! Meille nauretaan Suomessa! Me emme olekaan enää Inkerin suomalaisia paluumuuttajia vaan "etnisiä venäläisiä paluumuuttajia"! - Näin luokittelee meidät Väestöliiton monikulttuuri-asiantuntija Anita Novitsky! omassa puheenvuorossaan seminaarissa, jonka otsikko oli ”Paluumuuton 20 vuotta: Näkökulmia venäjänkielisten kotoutumiseen", joka...

Valko-Venäjän ja Venäjän itsenäisyyden päivää vietetään tänään 2 huhtikuuta

2.4.2012
Hieman historiaa Vuonna 1996 Venäjän ja Valko-Venäjän presidentit Boris Jeltsin ja Aleksandr Lukashenko allekirjoittivat Moskovassa sopimuksen "Venäjän ja Valko-Venäjän liittoutuman muodostamisen!" ja 2.4.1997 oli allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan oli perustettu Valkovenäjän ja Venäjän välinen Liito, jonka, antoi mahdollisuudet kahdelle valtiolle integroitumista varten --- Myöhemmin 23...

Maaliskuu


Kasakkalaulaja Viktor Klimenko

30.3.2012
Viktor Klimenko viettää taiteilijauransa 50 vuotta ja konsertoi ympäri Suomea. Viktor Klimenko on meille monelle tuttu, niin laulajana kuin näyttelijänäkin. Hänen uransa alkoi 1960-luvun alussa iskelmälaulajana sekä näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa. Iso läpimurto oli kasakka-imagon luominen. Venäläiset romanssit valloittivat lavat ja kuulijat pitkin Eurooppaa. Nyt sitten taiteilija...

Anteeksi, Oleg!

29.3.2012
Rakas lapsenlapseni Oleg, Pyydän anteeksi sinulta, etten ole pystynyt vielä tähän asti voittamaan vammaislaitosten mielivaltaa, joka on eristänyt meidät julmasti toinen toisistaan valheellisin perustein 12.1.2009. Olen yrittänyt mielestäni lähes kaiken, taistelussani palauttaa sinulle ihmisoikeudet ja nimenomaan oikeuden tavata lähiomaisiaan, mutta surullisena kerron sinulle, että olen hävinnyt...

Itäraja häviää vai häviääkö?

20.3.2012
Venäjä-ekspertti Timo Vihavainen kirjassaan "Itäraja häviää" tarkastelee Venäjän ja sen naapurimaitten suhteita ja korostaa, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat kuitenkin ainutlaatuisia ja eivät muistuta sen enempää Tanskaa kuin Puolaa tai Baltiakaan. Kirjan on arvostellut muun muassa Turun Sanomat. Vaikka Suomi kuului yli sata vuotta Venäjään, sitä ei koskaan liitetty Venäjään ja Suomi ei...

Mannerheim muka sotarikollinen?

17.3.2012
Aamulehden (17.3.2012 / Kotimaa 16.3.2012) mukaan siteeraan: Rap-tähti Paleface eli Karri Miettinen kohautti radiolähetyksessä nimittämällä marsalkka Mannerheimia sotarikolliseksi. Paleface sanoi Radio SuomiPoPin aamulähetyksessä keskiviikkona, että Mannerheim oli aikanaan sisällissodassa valkoisten johtajana ainakin henkisesti vastuussa 15 000 teloituksesta. - Pyrkimyksenäni oli tuoda esiin...

Venäjän maine saisi aivan uuden kuvan, kun se palauttaisi vääryydellä ottamansa alueet

15.3.2012
"Alueiden palauttamisesta olisi Venäjälle ulkopoliittista hyötyä." Näin sanoi kansanedustaja Juho Eerola haastattelussa Imatralainen-lehdessä, jossa asiasta on kirjoitettu 28.10.2011 otsikolla "Näin Eerola palauttaisi Karjalan". Perussuomalainen kansanedustajan Juho Eerolan totesi moskovalaisella TV Centr -kanavalla Postskriptum esitetyssä ohjelmassa (21.9.2011), että hän haluaa keskustella...

Jyräävätkö tablettitietokoneet tietokonemarkkinoilla?

13.3.2012
Tablettien suurin ostajaryhmä ovat venäläiset turistit. Asiasta kertoo UutisVuoksi otsikolla "Tablettitietokoneet kirittivät verovapaan myynnin nousuun" ( 9.3.2012 Aino Heikkonen) Merkkitietoiset turistit ostavat iPadinsa Suomesta välttääkseen piraattituotteita. Lehtikirjoituksen mukaan valtakunnallisesti alkuvuoden tax free myynti kasvoi 35 prosenttia ja verovapaata tavara myytiin alkuvuonna...

Baabushkat Euroviisuihin

11.3.2012
"Venäjä lähettää hilpeän mummokuoron euroviisuihin" kirjoittaa UutisVuoksi / STT 9.3.2012Udmurtialainen mummokuoro Buranovskie Babushki on noussut suosioon Venäjällä covereita laulamalla. Perinteihin asuihin pukeutuneilla isoäideillä on Bakuun, jossa käydään Euroviisufinaali, viemisinään hilpeä folk-disko-kappale Party for Everybody"Party for everybody, come on and dance", laulaa kuusi babushkaa...

Faro:ssa kuohuu!

9.3.2012
Faro:ssa kuohuu! FARO on: Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ, eli suomeksi SVYL ry - Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto ry. Sääntömääräisessä syyskokouksessa (29.10.2011) valittu uusi puheenjohtaja Irina Kapelian halutaan erottaa! Hän on joutunut hallituksen ja Faro-n työntekijöitten tulilinjalle, koska hän halusi tutustua rahankäyttö-dokumentteihin ennen sääntömääräistä...

Helmikuu


Millaista kohtelua saamme kuoleman jälkeen?

25.2.2012
Nyt on paljon kirjoituksia eutanasiasta ja arvokuolemasta. Mutta miten sen jälkeen kun silmämme suljetaan? Olisiko silloinkin meille tärkeää, että ruumista kohdellaan arvokkaasti. Luin Uutisvuoksessa kirjoituksen otsikolla "Vainajan kohtelu järkyttää omaisia Imatralla" (12 tammikuuta 2012. Anne Vihavainen.) Kirjoituksen mukaan erässä ryhmäkodissa vainajan omaiset olivat läsnä hänen...

Vuoden laukkuryssä!

22.2.2012
Imatran kaupunginjohtaja Lintunen valittiin vuoden Laukkuryssäksi 2011! Asiasta kertoo UutisVuoksi otsikolla "Pertti Lintusesta 15. Laukkuryssä" (21.2.2012 Anniina Meuronen). Lehtikirjoituksen mukaan Etelä-Karjalan venäjänkauppaklubi valitsi Laukkuryssän jo 15. kerran. Uusi Laukkuryssä on arvonimestään hyvillään ja kertoo, että Imatran rajakaupungin johtajana kansainväliset asiat sekä...

Lenin-setä vaiko Putin presidentiksi?

7.2.2012
Ei tietenkään kumpikaan Suomen maan presidentiksi, mutta Imatralla toisella kierroksella hylkyyn meni äänestyslippu, johon oli liimattu äänestyskopissa Vladimir Iljits Leninin kuva. Leninin lisäksi Kymen vaalipiirissä äänestettiin Suomen presidentiksi Vladimir Putinia. Asiasta kertoo UutisVuoksi otsikolla ”Leninkin sai Imatralla kannatusta presidentiksi” (7.2.2012 Tiina Räikkönen)....

Vaalit Neuvostoliitossa - Выборы в СССР

4.2.2012
Siis, kuka olen ja mistä tulen? Jos ei olisi menneisyyttä, niin olisinko olemassa? Usein tuon esille täälläkin Uuden Suomen keskustelupalstalla muistelmia entisestä kotimaastani Neuvostoliitosta. En kuitenkaan riipu menneisyydessä, mutta muistoja ei voi unohtaa ja ne pulpahtavat mieleeni jostain ihan pienistä seikoista tai suurimmista asioista, niin kuin nyt presidentti vaaleista niin Suomessa...

Imatralla halutaan ylläpitää kiinan kielitaitoa!

4.2.2012
"Kiinakin taipuu Vuoksenniskalla" kirjoitti UutisVuoksi 30.tammikuuta 2012 (Anniina Meuronen).Tuntuukin siltä, että Imatra on muuttumassa aina kansainvälisemmäksi kaupungiksi! Siis nyt on tullut esille kiinan kieli, jonka opetusta on aloitettu kerhomuotoisesti. Lehtikirjoituksen mukaan Vuoksenniskan koululla on toiminut viime syksystä lähtien kiinan kielen opetusryhmä, jossa opiskelee täällä...

Suomen Rauhanpuolustajat, kannanotto vammaisten ihmisoikeuksiin

2.2.2012
Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry on vuonna 1949 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Sen tarkoituksena on toimia rauhan, aseriisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta. Vantaan Rauhanklubi-illassa hyväksyttiin kannanotto Olegin ja Violan tapaamisasiasta. Kehitysvammaisella oltava oikeus tavata...

Tammikuu


Hei, karjalan kielestä kiinnostuneet! Hyviä uutisia!

25.1.2012
”Itä-Suomen koulu aloittaa karjalan kielen opetuksen” otsikolla kertoo asiasta tänään 25.01.2012 Karjalainen-lehti. Itä-Suomen koulu, joka toimii Imatralla, Lappeenrannassa ja Joensuussa on mielestäni edelläkävijä myös venäjänkielen opetuksessa. Jos karjalan kielen opetus lähtee liikkeelle, niin se on lehtikirjoituksen mukaan tiettävästi ensimmäinen peruskoulu Suomessa, jossa voisi opiskella...

Lähiomaisesta ulkopuoliseksi viranomaispäätöksellä

12.1.2012
Omainen – vammaisen pahin vihollinen Tänään 12.01.2012 tulee tasan kolme vuotta siitä kun sain Raution toimintakeskuksen toiminnanjohtajalta seuraavan tekstarin .... Koska ette ota puheluita vastaan, niin ilmoitan ylilääkärin T. P-n. ohjeen teille. Lapsenlapsen tilaan vuoksi hän ei voi tavata ketään omaisiaan ja vieraita Rautiossa. Asiaan palataan tulevana maanantaina. Tämä on lääkärin määräys...

Onko uusi Venäläiset äidit -järjestö väärässä?

10.1.2012
Onko uusi Venäläiset äidit -järjestö väärässä? Tämä järjestö maailmanlaajuisesti toi esille Anton-pojan ja hänen äitinsä Rimma Salosen tapauksen Suomessa. Järjestön lehdistö osaston päällikkö Irina Bergset on ilmoittanut myös maailmanlaajuisesta boikotista, joka koskee suomalaisia tuotteita ja palveluja. Asiasta kirjoitti täällä Puheenvuorossa 10.1.2012 01:37 Petri Rantanen otsikolla ”...

Tarja Halonen on hyvä presidentti!

2.1.2012
Tarja Halonen on hyvä presidentti! Hän on hoitanut hyvin suhteet Venäjän kanssa! Hän on luonut yhteyden Venäjän johtajiin. Tästä kirjoittaa 28.12.2011 UutisVuoksi otsikolla ”Tarja Halonen löysi yhteyden Venäjän johtajiin”. (Pekka Pohjolainen 28.12.2011). Eilen 1.1.2011 Uusi Suomi otsikolla ”Presidentillä vakava huoli Suomesta” kertoo Tasavallan presidentti Tarja Halosen viimeisestä uuden...

Vuosi 2011


Joulukuu


Mitä jos oma lapsesi katoaa!

31.12.2011
Kuvittele miltä tuntuu, kun oma lapsi katoaa! Olen kirjoitellut Puheenvuorossa blogeja 29 vuotiaan kehitysvammaisen autistisen täysin puhumattoman orvoksi jääneen lapsenlapseni kohtalosta. Olen ollut hänen rinnallaan tukemassa ja kasvattamassa hänen syntymästään asti, kunnes julma tuomarin ”kirves” erotti meidät kerta heitolla, jota säestivät valheellisin perustein ja perättömän ilmiannon...

Onko venäläinen nainen ovela ja laskelmoiva yritysmaailmassa?

26.12.2011
Onko venäläinen nainen ovela ja laskelmoiva yritysmaailmassa? Ainakin sitä mieltä on Anna-Lena Laurén kirjassaan ”Hulluja nuo venäläiset!” Hän on matkustanut paljon Venäjälle ja työskennellyt Yleisradion kirjeenvaihtajana Moskovassa. Hän kirjoittaa mm. venäläisestä naisesta ja ensin lainaa Vladimir Zelviksen kirjasta ”Эти странные русские - Outoja nuo venäläiset”, jossa Zelvik kitjoittaa: ”...

Kello raksuttaa mennyttä aikaa...!

25.12.2011
Kello raksuttaa mennyttä aikaa...! Me emme voi sitä pysäyttää, sitä aikaa! Ja kello raksuttaa meille jokaiselle. Eilinen päivä on jo mennyttä aikaa vaikka vauvallekin, mutta vaarille ja mummolle se raksuttaa jo eri tavalla ja saattaa lähestyä jo pysähtymistä! Mutta ymmärrämmekö sen ja osaammeko ajoissa arvostaa isovanhemmuutta? Sen merkitystä lapsen kasvattamiselle ja kehitykselle kodin ja...

Allegro juna hyytyi Venäjän rajalle

21.12.2011
Asiasta kertoi Iltalehti 20.12.2011 otsikolla ”Venäläinen veturi hinasi hyytyneen Allegron Pietariin”. Lehti jatkoi : ” Juna pysähtyi kello kahdeksan aikaan maanantai-iltana sähkönsyöttöongelman takia pian rajanylityksen jälkeen, kymmenisen kilometriä Venäjän puolella. Helsingistä lähetettiin junan perään illalla vararunko, mutta lopulta venäläinen veturi hinasi Allegron Pietariin. Allegro...

Poliisin ja Maahanmuuttoviraston lupamaksuihin korotuksia 1.1.2012 alkaen

15.12.2011
Poliisin ja Maahanmuuttoviraston lupamaksuihin korotuksia 1.1.2012 alkaen ;Sisäasiainministeriön tiedotteet 15.12.2011 ;Sisäasiainministeriö on antanut asetukset poliisin ja Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta. Maksuihin vuoden alussa tehtävät korotukset johtuvat palkkaus- ja yleiskustannusten noususta, materiaalikustannusten ja muiden viranomaisten tuottamien palvelujen ja...

Noitavainoa on Suomessakin!

14.12.2011
”Kivittäkää minut vaikka sitten!”- sanoi Taina Kovalainen Ylekakkosen haastattelussa, jossa käsiteltiin kehitysvammaisten asumista ja jossa hän kohautti vammaislausunnollaan.Hän kertoi mm. ettei halua kehitysvammaisia asuinympäristöönsä, koska hän pelkää, että se vaikeuttaisi asunnon myymisessä jos alueella asuu kehitysvammaisia ja kertoi myös pelkäävänsä lastensa turvallisuuden puolesta. Tämän...

Juutalaiset- ihmiskunnan suurimman kansanmurhan kohde! Miksi?

10.12.2011
Juutalaiset- ihmiskunnan suurimman kansanmurhan kohde! Miksi? Wikipedia kertoo asiasta : ”juutalaiset olivat kansanmurhan pääasiallinen kohde, ja joidenkin määritelmien mukaan holokausti tarkoittaakin ainoastaan juutalaisten kansanmurhaa toisen maailmansodan aikana. Arviolta noin kaksi kolmannesta Euroopan juutalaisista eli 5–7 miljoonaa kuoli holokaustissa. Noin kolme miljoonaa juutalaista...

Onko Venäjä uppoava laiva?

8.12.2011
Onko Venäjä uppoava laiva? Entisen kotimaani asiat jotenkin vielä kiinnostavat, joten seikkailen nettimaailmassa ja luen kuulumisia myös Venäjältä. Nykyään Venäjä kadottaa vuosittain tuhansia nuoria tutkijoita ja lupaavia ammattilaisia Tilastojen mukaan maasta muuttajien keski-ikä on 28 vuotta ja heistä useimmat ovat asiantuntijoita kemian, fyysiikan, biologian.. jne. Tiedeministeriössä on...

Työryhmä parantamaan maahanmuuttohallinnon tuloksellisuutta

5.12.2011
Työryhmä parantamaan maahanmuuttohallinnon tuloksellisuutta ;Sisäasiainministeriön tiedotteet ; 05.12.2011Sisäasiainministeriö on päättänyt asettaa hankkeen maahanmuuttohallinnon tuloksellisuuden parantamiseksi. Hankkeen asettaminen perustuu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Hankkeen toimikausi jatkuu vuoden 2014 loppuun. Hankkeesta valmistellaan vuosittain väliraportti....

Viharikokset Suomessa ovat vähentyneet!

3.12.2011
Tämä on tullut ilmi selvityksessä, joka on jatkoa rasistisen rikollisuuden vuosiselvityksille, joita on tehty vuodesta 1998 lähtien sisäministeriön poliisiosastolla ja Poliisiammattikorkeakoulussa. Siteeraan Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenni Niemen raporttia ”Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2010”, jossa sanotaan, että ”Tässä selvityksessä tarkastellaan vuonna 2010...

Marraskuu


Asuntomurrot Imatralla on selvitetty

13.11.2011
Asuntomurrot Imatralla on selvitetty Tästä kirjoittaa UutisVuoksi 12.11.2011 Olli Pekka Härmä otsikolla ”Puhuttanut murtosarja selvisi”. Sekä Yle Etelä-Karjala otsikolla Poliisi selvitti Imatran venäläisasuntoihin tehdyt murrot. Kirjoituksen mukaan venäläisomistuksessa oleviin vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneissa murtosarjassa rasistista motiivia ei epäillä. Venäläis-asuntoihin tunkeutuneet...

Lokakuu


Nouse Inkeri

22.10.2011
Nouse Inkeri ja herää työhön, aamun koi jo sulle heijastaa! Lauloimme innokkaasti ”nouse Inkeriä” 1980-luvulla kun vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa jähmettyneessä Neuvostoliitossa Mihail Gorbatsovin Perestroikan seurauksena. Ei enää heijasta ”aamun koi” Inkerin kansalle! Ja nouseeko se vielä koskaan? Kaikkien vuosisatojen kärsimysten jälkeen tuntui siltä, että alkoi myös Inkerin...

Lepäävä kirjoitus

10.10.2011
Siirsin viimeisen blogini ”Venäläisten joukkovainot Suomessa. Tarua vai totta?” lepäämään kommentteineen, koska niin runsaan palautteen takia oli jo vaikea seurata keskustelua, joten itsekin tarvitsen lepoa. Todennäköisesti vetäytyn luostariin, jossa voin rauhassa tutkiskella näitä arvokkaita ja syvällisesti pohdituja kommentteja. Kiitän kaikkia keskusteluun osallistujia! Kannustavien...

Venäläisten joukkovainot Suomessa. Tarua vai totta?

6.10.2011
Venäläisten joukkovainot Suomessa. Tarua vai totta?Русские погромы в Финляндии. Правда или вымысел? Näin ainakin puhutaan Moskovalaisessa TV CNTR analyyttisessa Postskriptum (ТВ ЦЕНТР Постскриптум ) ohjelmassa venäläisiin kohdistuneista asuntomurroista Imatralla. Ohjelma oli julkaistu 1.10.2011 klo 21. Päätoimittaja Aleksei Pushkov (Алексей Пушков). Venäläisiin kohdistuneet asuntomurrot...

Kehitysvammaisella oltava oikeus tavata läheisiään

4.10.2011
Ihmisoikeudet vammaisten arkeen- verkosto on avannut uuden adressin (226 nimeä) vammaisen tyttärenpoikani ja minun hänen ainoan lähiomaisensa tapaamisten puolesta. ; ; ; ; ; ; ; ; ;Kehitysvammaisella oltava oikeus tavata läheisiäänOleg Jakonen on kehitysvammainen, autistinen ja puhumaton henkilö, jonka Vantaan kaupunki on sijoittanut asumaan Raution...

Syyskuu


Viisumiasiat puhuttivat Tuomiojaa ja Lavrovia,

11.9.2011
täällä otsikolla asiasta kertoo UutisVuoksi (10.9.2011 Maarit Roiha). Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja hänen ; venäläisen virkaveljensä Sergei Lavrovin ; kanssa tapaamisesta Moskovassa perjantaina 9.8.2011. ;Tapaaminen sujui ilman suurempia yllätyksiä ja maiden väliset suhteet todettiin jälleen kerran hyviksi.- ;Meillä ei ole nyt mitään asiaa, joka vaatisi välittömästi...

Sisäasiainministeriön ratkaisu Paavo Selinin kantelussa: Kaikessa viranomaistoiminnassa on noudatettava hyvää hallintotapaa

9.9.2011
Sisäasiainministeriön tiedotepalvelu 09.09.2011Sisäasiainministeriö on ratkaissut Suojelupoliisin osastopäällikkö Paavo Selinin hallintokantelun. Sisäasiainministeriön ratkaisun mukaan Suojelupoliisin Paavo Seliniin kohdistamat toimenpiteet olivat virkamieslaissa tarkoitettuja työnjohto- ja valvontatoimenpiteitä. Toimenpiteet olivat tilapäisiä. Sisäministeriö painottaa ratkaisussaan, että...

Kaakkoisraja ei ole vielä valmis viisumivapauteen

7.9.2011
Kaakkoisrajalla ei olla vielä valmiita viisumivapauteen kirjoittaa UutisVuoksi (2.9.2011 Harri Manskinen). Näin sanoo ensi vuoden alusta rajavartiolaitoksen pääesikuntaan siirtyvä Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja eversti Pasi Kostamovaara. Meillä on tähän asiaan hyvin käytännönläheinen näkökulma. Viisumivapaus voi tulla, kun olemme siihen valmiita niiden ennusteiden pohjalta, mitä meille...

Verottaja ja rakennusvalvonta venäläisfirmojen perässä

6.9.2011
"Verottaja ja rakennusvalvonta venäläisfirmojen perässä" kirjoitti UutisVuoksi (28.8.2011. Anu Pakarinen) juuri ennen näitä asuntomurtoja, joista oli kirjoitettu edellisissä blogeissani, joten pakko on nyt minun tuoda tämäkin esille. Venäläiset ja virolaiset rakennusurakoitsijat tuovat oman mausteensa pientalorakentamiseen Imatran seudulla. Ongelmia aiheutuu erilaisesta rakennus – ja...

Venäjällä puhutaan Imatran asuntomurroista

5.9.2011
Venäjän uutisissa rummutetaan jo Imatran asuntomurroista ja siihen liittyvästä vandalismista. Asiasta kertoo Uutisvuoksi otsikolla ”Venäjällä kohistaan jo Imatran asuntomurroista” (Anu Pakarinen UutisVuoksi lauantaina 3.9.2011.) Tieto venäläisasuntoihin Imatran seudulla tehtailluista murroista on tavoittanut venäläiset. Eräs Imatran seudulla toimiva yrittäjä kertoo saaneensa hyvin huolestuneen...

Inkerin kirkko on juhlinut historiaansa

3.9.2011
Inkerin kirkko on juhlinut historiaansa,kirjoitti Armas Kumpulainen puheenvuoro-blogissaan 24.8.2011 ”Inkerin kirkon nykytilaa”. – Ei tullut yhtäkään kommenttia. Lieneekö Suomi jo herännyt Inkerin kirkon nykytilaan?Kävin ”juhlimassa” Inkerin kirkon 400-vuotis juhlaa Moloskovitsan Valkoisen kirkon raunioilla.Mielestäni se muistutti enemmän Inkerin kirkon muistotilaisuutta! Minulle Inkerin...

Elokuu


Särkyneet illuusiot turvallisesta Suomesta

30.8.2011
Imatralla on meneillään ; poliisitutkimus vandalismia vastaan, joka on kohdistunut ; venäläisten omakotitalouksiin. ; Imatralla on murtauduttu viime kuukausina ainakin kolmeen omakotitaloon, jonka omistajat ovat venäläisiä. Uutisvuoksen tietojen mukaan ( ”Venäläisten omakotitaloihin tehty useita ;iskuja Imatralla" 28.8.2011 Anu Pakarinen) murtoja on tehty Lempukan alueella,...

Suomessa ei kukaan tiedä venälästen kiinteistokauppojen määrää

27.8.2011
Näin päättelin, kun luin UV (26.8 Katri Ikävalko) kirjoituksen “Venäläisten kiinteistökauppoja jää tilastojen ulkopuolelle” ; Luvut, joita antaa Maanmittauslaitos, saattavatkin olla moninkertaisia. Imatran seudulla, mikä on venäläisostajien suosiossa tehtyjen kiinteistökauppojen perusteella, taidettiin vihdoinkin herätä. Imatrankosken keskustassa löytyy helposti lukuisia kiinteistöjä, jotka...

Omal maal, omal maal, omal kotimaal

25.8.2011
Omal maal, omal maal,
Omal kotimaal,
Missä saan rauhan sydämeen
Mä sinne kaipaan vain.

Kuka puhkaisisi pakkokeinojen maailman Suomen vammaisten ja vanhusten hoidossa?,

8.8.2011
jota apulaisoikeusasiamies Paunio vaati jo 1996 ! Pakkokeinojen käytöstä on tullut kielletty puheenaihe ; vammaisten ja vanhusten hoidossa?Kehitysvammaisten asumista käsitellyt keskustelu mediassa keskittyi ; vain kehitysvammaisten asuntojen seiniin, pinta-aloihin ja sijoituspaikkoihin. Se mitä tapahtuu ; suljettujen ovien takana kauniiden seinien sisällä taitaa olla tabu sekä...

Heinäkuu


Onko Kiinassa ihmisoikeudet paremmalla tasolla kuin Suomen kehitysvammahuollossa?

22.7.2011
Hs kehitysvammaisten pakkokeinoja käsitelleen pääkirjoituksen 17.7 ja Aamulehdessä olleen 18.7 ; kehitysvammaisten ; Ghetto pääkirjoituksen ; ja siitä seuranneen keskustelun johdosta haluan taas kertoa maahanmuuttajana ; oman ja vammaisen puhumattoman aikuisen lapsenlapseni tarinan, jossa kehitysvammahuollon pakkokeinoja ei käytetä vain vammaiseen vaan myös omaiseen.Täällä Etelä-...

Miksi venäläisissä ei synny ”finnofobiaa” vaikka suomalaiset ryssittelevät heitä?

15.7.2011
Niin, miksi ; kuitenkaan ei ole olemassa finnofobiaa, vaikka russofobia ( suoranainen tai piilotettu) ; kohdistuu usein Suomessa asuviin venäläisiin/venäjänkielisiin ja tietenkin se suuntautuu myös koko Venäjää kohti. ;Olin lukenut aikaisemmin ja palasin nyt Erkki Jokisen kirjaan ”Idänkohtaus”, jonka Ritva Santavuori valitsi vuoden 2005 parhaaksi kristilliseksi kirjaksi. ;Erkki...

Euroopan turvapaikkaviraston EASOn pääjohtaja Robert Visser vierailee Suomessa

4.7.2011
Sisäasiainministeriön TiedotepalveluEuroopan turvapaikkaviraston EASOn pääjohtaja Robert Visser vierailee Suomessa 04.07.2011 ; ;Euroopan turvapaikkaviraston EASOn pääjohtaja hollantilainen Robert Visser vierailee Suomessa keskiviikkona 6. heinäkuuta 2011. Visser tapaa matkallaan sisäministeriön ja Maahanmuuttoviraston johtoa. Tapaamisissa keskustellaan EASOn toiminnan käynnistämisestä ja...

Kesäkuu


Onko humalaista kansaa helpompi hallita?

25.6.2011
Näin ainakin totesi 1700-luvulla Venäjän Keisarinna ; Katarina Suuri. Tästä muistuttaa meille Mikko Vienonen, joka on viettänyt ; kahdeksan vuotta Moskovassa Maailman terveysjärjestön WHO:n Venäjä-johtajana. ;Siitä kerrotaan Etelä-Saimaa lehdessä artikkelissa ; ”Kuka juo iloonsa, kuka suruunsa” (22 kesäkuuta 2011 Outi Salovaara).Kirjoituksessa käsitellään alkoholin käyttöä...

22 июня ровно в 4 часа Киев бомбили, нам обьявили, что началася война. ..

21.6.2011
22 kesäkuuta ; vuonna 1941 tasa klo 4 aamulla Kijova pommitettiin ja meille ilmoitettiin, että alkoi sota.

Inkerinsuomalaisten paluumuuttojono suljetaan 1.7.2011

21.6.2011
Sisäasiainministeriön tiedote 21.06.2011 ;Inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautetaan. Paluumuuttojono suljetaan 1.7.2011, minkä jälkeen jonoon ei voi enää ilmoittautua. Inkerinsuomalaisilla tarkoitetaan entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin olevia henkilöitä, jotka ovat kansallisuudeltaan, eli etniseltä taustaltaan suomalaisia, mutta heillä ei ole Suomen kansalaisuutta. Tähän...

EU:n kotouttamis-, pakolais- ja paluurahaston hankehaut alkaneet

15.6.2011
Sisäasiainministeriö. Tiedote. 14.6.2011.Hankehaku EU:n kotouttamis-, pakolais- ja paluurahastoihin on alkanut 14.6. Hakuaika päättyy 2.9.2011. Rahastoista voivat hankkeisiinsa hakea tukea kunnat, viranomaiset ja järjestöt. Kaikissa hankkeissa rahastosta myönnettävä tuki voi pääsääntöisesti olla 50 % hankkeen koko kustannuksista. ; ;Kotouttamisrahastosta tuetaan hankkeita, joissa tuetaan...

Venäläiset sittenkin rakastavat Suomea! Vai rakastavatko?

10.6.2011
Kaakossa varauudutaan yli 100 000 venäläismatkaajaan. ;Kaakkois-Suomem rajanylityspaikoilla varaudutaan vilkkaaseen viikonloppuun. Suomeen arvioidaan saapuvan lähipäivinä yli 100 000 venäläistä lomanviettoon. ;Venäjällä vietetään sunnuntaina kansallispäivää, ja myös maanantaina on yleinen vapaapäivä. Pitkä lomaviikonloppu lisää matkustamista Suomeen.Rajaviranomaiset ovat varautuneet...

Biometriset oleskelulupakortit otetaan käyttöön 1. tammikuuta 2012.

10.6.2011
Näin kertoo Sisäasiainministeriö tiedotteessaan 9.6.2011.Biometriset oleskelulupakortit käyttöön ensi vuoden alussa09.06.2011 ; ;Hallitus esitti tänään 9.6. ulkomaalaislain ja siihen liittyvien lakien muuttamista siten, että biometriset oleskelulupakortit voidaan ottaa käyttöön ensi vuoden alussa. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna. Biometristen...

Nostavatko päätään rasismi ja syrjintä erityisesti kesäaikana?

9.6.2011
Näin ainakin oli havaittu tänään 9.6.2011 ETNON valtakunnallisessa kokouksessa Oulussa. Siitä alempana Sisäasiainministeriön tiedote.Maahanmuuttajanuorten syrjäytyminen estetään koulutuksella - positiivista erityiskohtelua tarvitaan lisää, jotta vähemmistöillä on tasavertaiset lähtökohdat Sisäasiainministeriö. Tiedotteet. 9.6.2011Maahanmuuttajanuoret ovat hyvin tietoisia maan asenneilmapiiristä...

Punkit elävät kyllä kauemmin kuin ihmiskunta,

2.6.2011
näin Uutisvuoksen ;lehtikirjoituksen mukaan ( 24.5.20011 Olli-Pekka Härmä) toteaa Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiirin infektioylilääkäri ; Pekka Suomalainen. Lehti muistuttaa meille punkkikauden alkamisesta otsikolla ”Punkkikausi on taas päällä” ; ; ;Säät lämpenevät ja houkutus kevyesti pukeutumiseen kasvaa. Heinikoissa viihtyvät myös punkit eli puutiaiset. Punkkikausi...

Toukokuu


Lainsäädäntöjohtaja Viitanen: Väitteet etnisten vähemmistöjen nauttimista muhkeista etuuksista on kaupunkilegenda

31.5.2011
Sisäasiainministeriön Tiedotteet 31.5.2011 - Suomen perustuslaki ei turvaa ainoastaan symmetristä tasa-arvoa. Se edellyttää myös tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista, toteaa lainsäädäntöjohtaja Marko Viitanen tänään sisäministeriön verkkosivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa. ;Perustuslain esitöiden mukaan lainsäädännölle on ominaista eri ihmisten kohteleminen eri tavoin tosiasiallisen...

Onko suomalaisilla käsitys Venäjän valtavista mittasuhteista?

31.5.2011
tämä kysymys heräsi kun luin Etelä-Saimaa lehdessä sunnuntai 29.5.2011 sivulta ”Matkailu” Simo Holopaisen kirjoituksen ” Mahdottoman iso Moskova”.Hän jatkaa ..”Venäjän pääkaupunki antaa aavistuksen naapurimme valtavista mittasuhteista…Venäjä on valtava, aivan mahdottoman iso maa monessa suhteessa.. Sen huomaa varsinkin kymmenen miljoonan asukkaan Moskovassa. Euroopan suurimmassa kaupungissa....

Taitaa Ukko Snellmankin puistella päätään katsoessaan Säätytalon näytelmää!

29.5.2011
Mekin, vammaisten ihmisoikeuksien puolesta 26.5.2011 Säätytalon edessä mielenosoitukseen osallistuneet katselimme sitä, vaikkakin talon ulkopuolelta. ; ;Meitä oli iskulauseiden kanssa ;parisenkymmentä ihmistä, muttei se ; Säätytalon ”väkeä” kiinnostanut tippaakaan! Ja yhtä vähän vammaisten ihmisoikeuksista oli media kiinnostunut.Tunnin verran seurasimme ihmisoikeuksia vammaisille...

Säätytalolla 26.5.2011 klo 16 mielenosoitus vammaisten ihmisoikeuksien puolesta.

24.5.2011
Vammaisten ihmisoikeuksia koskevat vaatimukset :- YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus ratifioitava!- Vammaislait yhdistettävä!- Pakkokeinot pois!- Laitokset purettava!- Vammaisille oikeus omaisiin!- Virkaedunvalvojien mielivalta lopetettava!- Vammaisten asumispalvelut tiukkaan valvontaan! ;Vaatimuksemme vaaditaan kirjattavaksi hallitusohjelmaan! ;Järjestäjänä :Vammaisten ihmisoikeuksia...

Terveisiä Eduskunnasta!

23.5.2011
Lähetystö on luovuttanut eduskuntaryhmille vammaisten ihmisoikeuksia koskevan vetoomuksen.Vetoomuksen luovuttivat 18.5.2011:Tiina ViitanenMariitta SavolainenJuha KovanenMarketta Partonen-RekolaHanna Paulanto Viola HeistonenKirsi Kanerva-PoranenMaria RajakariErja HakkarainenSeija Leppäjoki Mikko AhvenainenPaikalla eduskunnasta vastaanottamassa vetoomusta olivat:Paula Risikko, yleisössä myös...

Mitkä ovat hyvät edunvalvontatavan eettiset periaatteet?

23.5.2011
Tätä pohtii Eduskunnan oikeusasiamiehen sihteeri Mikko Sarja ; Asianajajaliiton äänenkannattajassa Defensor Legis nro.2/2011.Holhoustoimilain sääntelemän yleisen edunvalvonnan siirryttyä kunnilta valtion tehtäväksi vuoden 2009 alusta, oikeusministeriössä on viritetty keskustelua hyvän edunvalvontatavan kehittämisestä.Sarja käsittelee artikkelissaan yleisten edunvalvojien toimintaa.Kaiken...

Sisäasiainministeriö myöntää avustusta maahanmuuttajajärjestöille

21.5.2011
Maahanmuuttajajärjestöille tukea kotouttamistyöhön 20.05.2011 ;Sisäasiainministeriön tiedotteet.Sisäasiainministeriö myöntää vuonna 2011 avustusta maahanmuuttajien omien järjestöjen toteuttamaan kotouttamistyöhön. Avustuksia voivat hakea järjestöt, joiden hankkeissa kerätään tietoa haasteista, joita vaikeasti tavoitettaville ryhmillä on kotoutumistoimintaan osallistumisessa. Haku on suunnattu...

Russki Mir-säätiö lujittaa venäjänkielen asemaa maailmassa,

20.5.2011
aiheesta kertoo UV 20.5.2011 Jukka Sonninen.Russki Mir on venäläinen yhteiskunnallinen järjestö, joka on perustettu edistämään venäjän kielen ja kulttuurin opiskelua ja tunnetuksi tekemistä muissa maissa. Kolmen vuoden olemassaolonsa aikana siitä on tullut laajalti kansainvälisesti tunnettu. ;-Venäjänkieli on viidenneksi suurin kieli maailmassa ja sen aseman lujittaminen kansainvälisenä...

Uusi kansalaisuuslaki voimaan syyskuun alussa

20.5.2011
Uusi kansalaisuuslaki voimaan syyskuun alussa.19.05.2011 ;Sisäasiainministeriön tiedote. ;Kansalaisuuslaki muuttuu syyskuun alussa. Kansalaisuuteen edellytettävä asumisaika on viisi vuotta, kun kyse on yhtäjaksoisesta asumisesta Suomessa. Lisäksi kansalaisuuden voi jatkossa saada neljän vuoden Suomessa asumisen jälkeen, jos henkilö osoittaa osaavansa hyvin suomen tai ruotsin kielen....

Onko ruotsinkielinen televisio rohkeampi puuttumaan vähemmistöjen ihmisoikeusloukkauksiin ja väärinkäytöksiin?

19.5.2011
Spotlight ohjelma ( 12.5.2011) nosti taas kerran esille vanhusten ylilääkityksen ja psyykenlääkkeiden liikakäytön.Ohjemassa haastateltiin 93 v Edit-rouvaa, joka oli vuodessa päässyt irti 11 psyykenlääkkeestä, joita hänelle oli 10 vuoden aikana määrätty. Riippuvuutta aiheuttavaa Temestaa hänelle oli syötetty 8 vuoden ajan.Ohjelmassa tuli ilmi, että lääketeollisuuden julkaisema Pharmaca Fennica on...

Ikääntyneiden turvallisuusohjelma on luovutettu sisäasiainministeri Anne Holmlundille.

19.5.2011
Ikääntyneiden turvallisuutta voidaan parantaa monin eri keinoin ja pienin kustannuksin.Sisäasiainministeriön tiedotteet18.05.2011 ; ;Ikääntyneiden turvallisuusohjelma on juuri valmistunut. Se sisältää suositukset ikääntyneiden asumisen ja liikkumisen turvallisuuden parantamiseksi, tapaturmien määrän vähentämiseksi sekä kaltoinkohtelun, väkivallan ja rikosten ehkäisemiseksi ja torjumiseksi...

Vammaisten ihmisoikeuksien turvaaminen hallitusohjelmaan! Tässä ja nyt!

16.5.2011
Me viime eduskuntavaalien ehdokkaat (13) luovutamme ; ;vammaisvetoomuksen eduskuntaryhmille keskiviikkona 18.5.2011., klo 12:30 ; tiedotustilassa "Laki". ; 20.4.2011Eduskuntavaaliehdokkaiden kannanotto vammaisten oikeuksien parantamiseksiMe vuoden 2011 eduskuntavaaleihin ehdokkaina osallistuneet tulemme edistämään vammaisten ihmisoikeuksia eduskuntatyössä ja muualla yhteiskunnassa...

Maailman ensimmäinen kuurosokea juristi on Suomessa,

15.5.2011
asiasta kertoo Iltalehti otsikolla ” Kuurosokea juristi vammaisten asialla” (14-15.5.2011. Heljä Salonen) ja jatkaa .” Maailman ensimmäinen kuurosokea juristi Riku Virtanen tähtää kansainväliseen konsulttityöhön.Kirjoituksessa kerrotaan, että pienenä Riku oli vilkas poika, mutta vasta leikki-ikäisenä selvisi, että hän ei kuule ja näe niin kuin muut. Hänellä oli kuulo –ja näköhermon rappeuma. Nämä...

Ulkomaalaiset työntekijät pitävät maaseutua pystyssä”,

13.5.2011
asiasta kertoo UV 12.5.2011 Aapo Mentula. ;" - Ei me oltais pärjätty ilman heitä. Suomalaiset haluavat sellaista palkkaa , jota emme voi maksaa. Ahviolaisen Hakalan perunatilan isäntä Lasse Hakala kertoo ja ..lisää, että jos omistajaperhe halua tilalleen työvoimaa, yhä useammin apua haetaan ulkomailta.Hakalan perunatilan tarina on tyyppillinen. - Olen ollut isäntänä nyt noin 20 vuotta ;...

Onnitteluni uusille Suomen kansalaisille!

11.5.2011
"Parituhatta venäläistä sai Suomen kansalaisuuden", otsikolla kertoi UV/STT.Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna runsaat 4 300 Suomessa vakinaisesti asunnutta ulkomaalaista. Määrä on 900 enemmän kuin toissa vuonna, kertoo ;Tilastokeskus. ; ;Ylivoimaisesti eniten kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille. Runsaasta 1 900 venäläisestä tuli Suomen kansalaisia. ; Määrä on lähes kaksi...

Unohtuvatko vanhukset EU-kriisipaketteista riidellessä

11.5.2011
87 % eduskuntavaaliehdokkaista kannatti vanhusten hoivatakuuta. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan vanhuslakia, jossa kirjattaisiin ikäihmisten hoidon yhtenäisiä ; vaatimuksia, yli 75-vuotiaitten oikeutta hoivaan ja kuntoutukseen. ; ;Vanhuslakiesitykseen oli otettu myös Ruotsin mallin mukainen Lex Sarah, Lex Risikko, mikä tarkoittaisi työntekijöitten...

Voiton päivä 9.5.1945 ja…sotavankileirit

9.5.2011
Oli aikomus kirjoittaa Suuren Isänmaallisen sodan Voiton päivästä, koska itsekin muistan hyvin kun luokanopettaja ilmoitti, oltiin silloin Udmurtiassa evakossa, että sota on loppunut ja voitte lähteä ilmoittamaan ilosanomaa vanhemmille. Muistan kun juoksimme pellolle, jossa ; aikuiset olivat työssä huutaen ” Sota päättyi! Sota päättyi! Monet naiset itkivät.. ;Mutta päätinkin kirjoittaa...

Ennätysvilkasta rajalla

5.5.2011
Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta kulki vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana yhteensä 2 487 000 matkustajaa. Kasvua edellisen vuoden rauhalliseen alkuun verrattuna kertyi noin 32 prosenttia. ;Imatralla kirjattiin 510 000 matkustajaa. Kasvua edellisen vuoden vastaavan ajankohtaan on 42 prosenttia. Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin huhtikuussa :neljä...

Oikeusvaltio ei voi olla vain sujuvasti suomenkielisten etuoikeus,

4.5.2011
näin sanoo Aleksanteri-instituutin toimituspäällikkö Elina Kahla kolumnissaan ”Suomi sai arkisen nootin”, (Uutisvuoksi 3.5.2011). Suomi sai tammikuussa Venäjältä nootin, jossa ei ehdotettu yhteisiä sotaharjoituksia.Toimituspäällikkö jatkaa.. ” Nootti liittyi Anton pojan tapaukseen. Suomen diplomaattiauton takakontissa taannoin tuodun lapsen oikeustapausta ovat viran puolesta joutuneet...

Medvedev ehdotti uutta ydinturvallisuussopimusta

3.5.2011
kertoo STT ; 27.4.2011 otsikolla ” Medvedev vieraili Tshernobylissa”.Venäjän ja Ukrainan johtajat vaativat ydinlaitosten turvallisuuden tehostamista Tshernobylin ydinkatastrofin vuosipäivänä tiistaina (26.4.,). Turmasta tuli kuluneeksi tasan 25 vuotta.Kaksikymmentäviisi vuotta on kulunut ja ymmärrämme, millaiset valtavat vaikutukset ydinonnettomuuksilla on väestölle, sanoi Tshernobylissa...

Miksi Suomi aivotuhlaa koulutettujen maahanmuuttajien osaamista?

1.5.2011
Hs 28.4.2011., "Suomessa on runsaasti käyttämätöntä luonnonvaraa, korkeasti koulutettuja maahanmuuttajanaisia, jotka turhautuvat töissä, joissa heidän koulutuksensa valuu hukkaan. Suomessa asuu peräti 76 000 työikäistä maahanmuuttajanaista, joista moni elää kotirouvana piilossa tilastoilta, mutta työelämästä haaveillen.Esimerkiksi Venäjältä, Virosta, Kiinasta ja Japanista suurin osan muuttajia on...

Huhtikuu


Onko rikos elää 95-vuotiaaksi?

30.4.2011
Tällä otsikolla kirjoitin kolme vuotta sitten Hs mielipidesivulla, kun olin "elvyttänyt" äitini kunnan terveyskeskuksen "saattohoidosta".Äitini oli ollut keskussairaalassa hoidettavana keuhkokuumeen vuoksi ja kotiutettu oman kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolle kuntoutumaan. Viikonloppumatkani jälkeen löysin äitini saattohoidosta kuivuneena. Minulle kerrottiin, että äitini oikea puoli oli...

Medvedev halua huumetestit Venäjän kouluhin,

24.4.2011
otsikolla kirjoittaa Etelä-Saimaa 19.4. 2011 ja jatkaa, presidentti Dmitri Medvedev halua aloittaa huumetestit Venäjän kouluissa. Medvedev sanoo, että huumeidenkäyttö on Venäjällä valtava ongelma, joka koskettaa eritysesti nuoria. .Tilanne on vakava, Medvedev myönsi maanantaina ( 18.4.,) tavatessaan narkomaanien äitejä Irkutskissa Siperiassa. ;Viranomaiset arvioivat, että Venäjällä on 2,5...

Venäjän pääministeri Vladimir Putin haluaa lisätä syntyvyyttä Venäjällä.

23.4.2011
Asiasta kertoo UV.21.4.2011 ; otsikolla ; ; ”Putin haluaa syntyvyyden kasvuun”. ; ;Putinin mukaan valtio käyttää yli 36 miljardia euroa lisäätäkseen syntyvyyttä 25-30 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. Venäjän väkiluvun supistumista halutaan pysäyttää nostamalla eliniänodotetta 71 vuoteen.Putinin mukaan Venäjä on kyennyt välttämään pahimmat riskit taloudellisesti vaikeana...

Maan päivä tai Maailman päivä oli eilen.

23.4.2011
Mustatteko milloin ; erimaiden diplomaatit keräsivät roskia Kaivopustossa?Löysin netistä Lasse Leipolan kirjotuksen ajalta 22.4.2009, jossa hän ihmettelee ”Miksi Suomessa ei vietetä Maan Päivää?” Ja mikä on Maan päivä? Wikipedia tietää kertoa : ” Maan päivän epävirallisessa lipussa on Apollo 17n miehistön ottama kuva maapallosta, Sininen marmorikuulaSyyskuussa 1969 amerikkalainen senaattori...

Onko Suomi möhlinyt viisumikysymyksessä?

22.4.2011
Ainakin sitä mieltä on Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen. Asiasta kertoi UV 16.4.2011 päätoimittaja Harri Manskisen kirjoituksen mukaan otsikolla " Venäjällä suuret ratkaisut ovat vielä tekemättä" . ;Suuret tulevaisuuden ratkaisut antavat edelleen odottaa Venäjällä, näin sanoo Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen. ; ; ;Keskeistä on, ; miten...

Eduskuntavaaliehdokkaiden kannanotto vammaisten oikeuksista 16.4. 2011.

20.4.2011
Kannanotto. ; 16.4.2011Eduskuntavaaliehdokkaiden kannanotto vammaisten oikeuksistaMe vuoden 2011 eduskuntavaaleihin ehdokkaina osallistuneet tulemmeedistämään vammaisten ihmisoikeuksia eduskuntatyössä ja muuallayhteiskunnassa.Esitämme alla olevat vaatimuksemme vammaisten oikeuksien turvaamiseksiseuraavaanhallitusohjelmaan.1. Erityisryhmien asumispalvelut tulee jättää kilpailutuksen...

Neuvottelukunta Etnon järjestöhaku on käynnissä 27.5.2011 asti

20.4.2011
Sisäasiainministeriön tiedotteet. 19.4.2011.Valtioneuvosto asettaa Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) tulevana syksynä viidennelle kaudelle vuosiksi 2011–2015. Sisäministeriön yhteydessä toimivaan neuvottelukuntaan voivat hakea jäseniksi yhteisöt, jotka edustavat maahanmuuttajia, etnisiä vähemmistöjä ja/tai yhteisöjä. Järjestöt voivat hakea jäseneksi koko Suomen kattavaan...

Берегите мужчин! Pitäkää huolta miehistä!

19.4.2011
Tilastokeskuksen kertomuksen mukaan viime vuonna kuolleisuus ;oli ;poikkeuksellisen suuri, erityisesti miehillä. ; Miehillä kuolleisuus oli ;yhtä ;suuri ;vuonna 1929, jos ei oteta huomioon sotavuosia. ;Kuolleiden määrä, ; molemmat sukupuolet mukaan lukien, oli suurin seItsemääntoista vuoteen. Kuolleita oli ; 50 900, joista miehiä oli pari sataa enemmän kuin...

Asiantuntijaryhmä etsii keinoja somalialaisten kotoutumisen edistämiseksi

18.4.2011
Sisäasisinministeriön tiedotteet.18.4.2011.Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on asettanut asiantuntijaryhmän Suomessa asuvan somaliyhteisön kotoutumisen sekä suomalaisen yhteiskunnan ja somaliyhteisön vuoropuhelun edistämiseksi. Asiantuntijaryhmän toiminnan tavoitteena on edistää somalitaustaisten henkilöiden kotoutumista, ehkäistä syrjäytymistä ja edistää eri väestöryhmien...

Olen ehdolla ilman lupauksia, mutta vaatimuksineen!

16.4.2011
Periaatteet ja tavoitteet: ;Omistan vaalikampanjani kehitysvammaiselle orvolle tyttärenpojalleni ja hänen kohtalotovereille, jotka viranomaiset ovat julmasti eristäneet perheistään, sekä kaikille meille omaisille, jotka nyt suremme ja kaipaamme vammaista perheenjäsentämme. ;Vaatimukseni ovat : ;YK.n vammaisten oikeuksia koskeva sopimus ratifioitava välittömästi ja vammaislait...

Eriarvoiseen asemaan asettaa Suomen holhouslainsäädäntö kehitysvammaiset henkilöt.

16.4.2011
Nykyisen holhoustoimilain ja edunvalvontajärjestelmän soveltamisessa on suuria ongelmia kehitysvammaisten kohdalla.- Holhoustoimilain ; 29 § todetaan että "jos tuomioistuin on niin määrännyt, edunvalvojalla on oikeus edustaa päämiestään myös sellaisessa tämän henkilöä koskevassa asiassa, jonka merkitystä päämies ei kykene ymmärtämään". ; Tuomioistuimissa on maistraattien hakemuksesta...

Raskas edunvalvojajärjestelmä kehitysvammahuollossa on lopetettava!

16.4.2011
Sen sijaan tulee kehittää ; tuettua pätöksentekojärkestelmää. Vammaisen apuna tulee olla hänen luottohenkilöitään ja omaisia tukemassa häntä päätösten teossa. Viranomaisedunvalvonnan siirryttyä vuoden 2009 alussa valtion oikeusaputoimistoille, viranomaisedunvalvojien määrääminen kehitysvammaisille on lisääntynyt ja erityisesti henkilöä koskevissa asioissa. ;Meidän omaisten kokemukset...

Suomen holhouslainsäädäntö asettaa kehitysvammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan

16.4.2011
;Suomen holhouslainsäädäntö asettaa kehitysvammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan oikeustoimikelpoisuuden osalta vastoin YK:n vammaissopimuksen säädöksiä.Nykyisen holhouslainsäädännön mukainen vajaavaltaiseksi julistaminen ja toimintakelpoisuuden rajoittaminen (§18) eivät liene vammaissopimuksen mukaista.Nykyisen holhoustoimilain ja edunvalvontajärjestelmän soveltamisessa on suuria ongelmia...

Virkamies on aina oikeassa ja tekee oikeita päätöksiä !

15.4.2011
Onko niin?- kysyn ja vastaan, ettei ole. ; Kokemuksestani tiedän, että Virkamies saattaa valehdella, vääristellä asioita, tehdä virheitä ja rikkoa lakipykäliä eikä ;koskaan joudu vastuuseen, ; koska Virkamies saa aina tukea seuraavalta Virkamieheltä. ; ;Kokemuksestani voin sanoa myös, ;että ”pahin virhe” on, ; Virkamiesten päätösten ; kyseenalaistaminen ;ja...

Viisumivapaus ei saa Imatran seudulla kannatusta,

15.4.2011
näin kirjoittaa UV (14.4.2011 Tiina Räikkönen).Uutisvuoksen ja maakuntalehden yhteiselle vaalikoneelle vastanneet imatralaiset, ruokolahtelaiset ja rautjärveläiset katsovat, ettei Suomen ja Venäjän välistä viisumivapautta tulisi toteuttaa lähivuosina. Viisumivapauden toteuttamisesta lähivuosina oli erimieltä Imatralla 72 prosenttia vaalikoneelle vastaneista. Rukolahdella 75 prosenttia ja...

Suomessa pyörii miljoonabisnes kehitysvammahuollossa

15.4.2011
Suomen kehitysvammahuolto on jumittunut paikoilleen, ; EOA Paunion jo 1996 vaatima kehitysvammaisilla käytettyjen pakkokeinojen ja itsemääräämisoikeuden rajoitusten uudelleen säätely ; ei etene, Vanhasen molemmat hallitukset ovat tyrineet vammaislakien yhdistämisessä..STM jarruttaa kehitysvammalain muutosta.. ;Neuvostoliittokin kaatui, mutta Suomen kehitysvammaisten elämää säätelevä...

Suomalaiset ovat rikkaampia kuin tilastot antavat ymmärtää,

15.4.2011
kirjoittaa UV ( 12.4.2011 Heikki Karkkolainen).Bruttokansantuote aliarvioi suomalaisten hyvinvointia, ; sanoo Aaltoyliopiston kansantaloustieteen professori Matti Pohjola. ; ; ;Hyvinvointi on Pohjolan laskelmien mukaan kasvanut todellisyydessa selvästi enemmän kuin Tilastokeskuksen julkaisemat bkt-luvut osoittavat. Ero johtuu Pohjolan mukaa teknologian kehittymisen puutteellisesta...

Рабочий класс Финляндии, где вы! Suomen Työväki missä olette? Älkää nukkuko!

14.4.2011
Miksi vaellatte väärissä puolueissa? Herätkää vaaliuurnille ja äänestäkää ;Suomen Työväenpuolueen ehdokkaita! ; ;Tehdään historiaa sadaksemme KANSANääni kuuluviin! ;Syomen Työväenpuolue on :Työväen, Vanhusten, Vammaisten ja Maahanmuuttajien äänitorvi! ; ;Suomen Työväenpuoluen (STP: n) vaatimus on : ; ;Poliitikan suuntaa on muutettava, tarvitaan sosiaalinen uusjako...

Kuntaliitossakin työpaikkakiusaamista,

14.4.2011
Kuntaliitossa ilmi tulleet kiusaamistapaukset hämmentävät henkilökuntaa. Asiasta kertoi Hs.9.4.2011 ja UV (12.4.20011 Riku Roslund) otsikolla ”Kiusaamiskohu hämmentää Kuntaliitossa" Liiton johto ja lukuisat työntekijäjärjestöjen edustajat keskustelivat maanantaina (11.4.) kiusaamiskohusta.Kaikki olivat yllättyneitä tuoreista tiedoista, joiden mukaan kymmenet ihmiset ; Kuntaliitossa kärsivät...

Yksinäisyyden pelko ja masennus jäivät Imatralle,

13.4.2011
näin kertoo itsetään Alex ;Turunen, jonka haastattelu (Teemu Saintula) oli julkaistu Etelä-Saimaan sunnuntai numerossa 3.huhtikuuta 2011. Imatralla asuminen ahdisti ; Turusta. Hän parani masennuksestaan kun muutti pois. ; Alex Turunen ei vieläkään tiedä Imatralta yhtään julkihomoa..- Täällä ollaan henkisesti noin 20 vuotta jäljessä..Helsingissä homoihin ei kiinnitetä yhtä lailla...

Ulkomaan kansalaisten määrä on noussut Etelä-Karjalassa

13.4.2011
näin kertoo UV 23.3.2011 otsikolla : ”Etelä-Karjalan väki käy kansainvälisemmäksi”.Tilastokeskuksen mukaan Etelä-Karjalan väkiluku oli vuodenvaihteessa yhteensä 133 703 henkilöä. Eteläkarjalaisia oli vuoden vaihteessä 316 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Väkiluvun vähennys oli samaa luokkaa kuin viime vuonna. Imatran kihlakunnan alueella väki väheni 399 asukkaalla, Lappeenrannan kihlakunnan...

Työryhmä esittää yhdeksää suositusta monitoimitilojen turvallisuuden parantamiseksi

13.4.2011
Sisäasiainministeriön tiedotteet. 13.04.2011.Monitoimitilojen turvallisuutta ja turvallisuuden parantamista pohtinut työryhmä luovutti raporttinsa sisäasiainministeri Anne Holmlundille tänään 13.4. Työryhmä esittää yhdeksää suositusta turvallisuuden parantamiseksi. Suuriin monitoimitiloihin, esimerkiksi kauppakeskuksiin, tulisi nimetä turvallisuudesta vastaava henkilö ja jo olemassa oleva...

Kannattaa panna muistiin päivämäärä 8.6.2011,

13.4.2011
silloin nettiyhteydet saattavat tökkiä tai toimia puutteellisesti. Asiasta kertoo UV otsikolla ”Internet osoitteiden murros on lähellä” ( 12.4.2011 Hannele Karppinen). ; ;Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tekniikan yliopettaja Martti Kettunen sanoo, että 8.kesäkuuta on päivä, jolloin maailmanlajuisesti testataan uutta IP versio 6-osoitteistoa. ; Se merkitsee osittaista siirtymistä...

Suomessa on palokuolemia yhtä paljon kuin entisissä itäblokin maissa,

12.4.2011
asiasta kertoi Turun Sanomat otsikolla ” Suomi on palokuolemissa länsimaiden häpeäpilkku” ( 24.4.10. Liisa Enkvist). Esimerkiksi Ruotsissa tulipaloissa kuolee vuosittain melkein puolet vähemmän ihmisiä asukasmäärään suhteutettuna kuin Suomessa. Tilanne on muissa pohjoismaissa ja oikeastaan kaikissa länsimaissa samankaltainen kuin Ruotsissa. Vain Suomi erottuu maana, jossa palokuolemia on yhtä...

Svetogorskin ja Imatran välisellä rajalla muhisee…

11.4.2011
Äsken täällä Imatralla (7.huhtikuuta 2011) kävi vierailulla Suomen Moskovan suurlähettiläs Matti Anttonen, jolla oli kertomusta viisumivapaudesta.., jota voisi korvata vielä jonkin aikaa pitkien viisumien avulla. ;Tänään, 11.huhtikuuta Uutisvuoksi otsikolla ” Rajan kehittämishanke voi käynnistyä jo ensi vuonna” tietää kertoa ( sen päätoimittaja Harri Manskinen), että Rosgranitsan (Росграница...

Valesosiaalityöntekijät ja palvelukotien valesosiaaliohjaajat rekisterin kautta julki!

11.4.2011
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattiliitto Talentia vaatii sosiaali- ja terveydendenhuollon ammattien valvonnan yhtenäistämistä. Valesossun voisi tulevaisuudessa siis paljastaa samalla tavalla kuin valelääkärin.Syksyllä 2010 vammaisten omaiset esittivät ministeri Risikolle Keravalla terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä Julkiterhikkiä vastaavaa rekisteriä myös sosiaalialan...

Знаете, каким он парнем был? Tiedättekö, millainen kaveri hän oli?

7.4.2011
Nuoruuteni sankari Juri Aleksejevits Gagarin/Юрий ;Алексеевич Гагарин. . Hän oli Neuvostoliiton ilmavoimien majuurin arvoinen koelentäjä, neuvostoliittolainen kosmonautti ja samalla maailman ensimmäinen avaruuslentäjä. Tiistaina 12.4.2011 tule kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä avaruuslennosta. 12. huhtikuuta 1961 Gagarinista tuli ensimmäinen avaruudessa matkannut ihminen. Tämä tapahtui...

Moskovan suurlähettiläs : pitkät viisumit korvaavat viisumivapauden

7.4.2011
otsikolla kirjoittaa Uutisvuoksen päätoimittaja Harri Manskinen (UV 7.4.2011).Suomen Moskovan suurlähettiläs Matti Anttonen sanoo, että viisumivapaus voidaan korvata vielä jonkin aikaa pitkien viisumien avulla. Hän muistuttaa, että viisumivapaus on viime kädessä EU:n komission ja Venäjän välinen asia, vaikka asiasta on päästävä yksimielisyyteen myös EU:n sisällä.- Viisumivapauden tehtävä prosessi...

Lapsivaltuutettu turvaisi lapsen suhteet sukuun erotilanteissa.

6.4.2011
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula ; esittää (STT:n mukaan), että lapsen yhteydet sukuun ja isovanhempiin pitää turvata myös avioeroissa. Aula vaatii, että hallitus ottaa asian hallitusohjelmaan, lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta kosekva laki pitää uudistaa. Samalla tulisi selvittää, miten lapsi voi itse määritellä läheisiään ja pitää yhteyttä heihin.Toisen vanhemman vieraannuttaessa...

Ohjausryhmä pitää erityislakia ihmiskaupasta tarpeellisena

6.4.2011
Sisäasiainministeriö.Tiedotteet 6.4.2011.Ihmiskaupan vastaisen tarkennetun toimintasuunnitelman seurantaa varten asetettu ohjausryhmä ehdottaa, että ihmiskaupasta tulisi säätää oma kokonaisvaltainen erityislakinsa. Keskeisenä osana tulisi olla uhrien auttamisjärjestelmän parempi sääntely. Lisäksi tulisi selventää ihmiskauppa- ja paritusrikoksen välistä rajanvetoa.Yhdessä työmarkkinajärjestöjen...

Yksityisyyden suoja murenee pala palalta

6.4.2011
Työnhakijan taustoista tehtäviä selvityksiä pitää lisätä, ehdottaa oikeusministeriön työryhmä. Asiaa käsitteli UV 1.3.2011 Saila Kiuttu. otsikolla : ” Työntekijöiden taustoja halutaan selvittää yhä laajemmin työhönotossa: Työryhmän mielestä turvaselvitys pitäisi vastedes laajentaa koskemaan myös työntekijöitä, jotka toimivat esimerkiksi rahankuljetuksissa, pankki-ja vakuutusalalla sekä...

Vähemmistöihin kuuluvien oikeus oman kielensä ylläpitämiseen ja käyttämiseen lukeutuu ihmisoikeuksiin.

4.4.2011
"Uutisia venäjäksi" otsikolla kirjoittaa Susanna Niinivaara Suomen Kuvalehdessä 1.4.2011 nr 13 ja jatkaa "Suurin osa Suomen venäjänkielisistä (52 000) lukee, kuuntelee ja katselee uutiset Venäjän mediasta venäjäksi. Saatavilla kun ; ei ole tarpeeksi Suomessa tehtyä venäjänkielistä tarjontaa, eikä kieliotaito riitä suomenkielisen median seuraamiseen. Venäjän viestimet ovat helposti saatavilla...

Omaiset tärkeä voimavara ja apu maahanmuuttajavanhusten ja -vammaisten hoidossa.

3.4.2011
Memo lehdestä 1/2011: Dementiakodissa asuu inkerinsuomalainen Alzheimerin tautia sairastava nainen, neljä vuotta sitten tullessaan hän puhui hyvin venäjää, suomea ja viroa, nyt hän kommunikoi vain viron kielellä, muut kielet ovat unohtuneet.Ongelmana on aggressiivisuus hoitajia ja muita asukkaita kohtaan. Mitä voimme tehdä kysyivät hoitajat lehden MuistikonsultiltaVastaus; Dementian ;...

Omistan tämän vaalikampanjani orvolle autistiselle tyttärenpojalleni ja hänen kohtalotovereille

2.4.2011
Olen eduskuntavaaliehdokas 2011 nro 6, STP (Suomen työväenpuolue), Kymen vaalipiiri.Omistan tämän vaalikampanjani puhumattomalle, kehitysvammaiselle ja autistiselle orvolle maahanmuuttaja tyttärenpojalleni, jonka ainoa läheinen omainen olen, joka on eristetty täysin omasta perheestään, suvustaan, venäläisestä kulttuurista ja äidinkielestään venäjästä.Omistan myös kampanjani lapsenlapseni...

Kuka ei kuulu joukkoon?,

2.4.2011
tämän nimisen tutkimuksen on tehnyt Sisäministeriö. Sitä varten oli haastateltu netissä yli kolmeasataa 10-17-vuotiasta lasta ja nuorta. Asiasta kertoi UV ; (17.3.2011 Saila Kiuttu) otsikolla ” Aikuiset eivät huomaa lasten syrjintää”.Vastajista 40 prosenttia koki, että aikuiset eivät huomaa syrjintää. Joka kymmenennen mielestä ; aikuisten puuttumisella asiaan ei ole minkänlaista...

Laittomasti maassa oleskelevien ulkomaalaisten työhönottoa pyritään estämään lainmuutoksilla

1.4.2011
Sisäasiainministeriö. Tiedotteet 31.3.2011.Sisäasiainministeriö on tänään (31.3.,) ;lähettänyt lausunnolle lainmuutosesityksen, joka perustuu EU:n työnantajasanktiodirektiiviin. Esitys on valmisteltu yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, oikeusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Direktiivin tavoitteena on kieltää laittomasti maassa oleskelevien työhönotto ja näin...

Ihmisoikeuksien merkitys kasvaa yhteiskunnassa.

1.4.2011
Perus-ja ihmisoikeuksista kiinnostuneen erikoistutkija Juha Lavapuron mukaan perusoikeuksien merkitys on kasvannut kymmenen vuoden aikana.Äskettäin työnsä päätökseen saaneen perustuslain tarkistamiskomiteassa paljolti esillä olleet valtaoikeudet ja lautaskysymykset ovat merkittäviä poliittisen järjestelmän ylätasojen kannalta, mutta yksittäisten ihmisten näkökulmasta perus - ja ihmisoikeudet ovat...

Maaliskuu


Omaishoitajat säästävät vuodessa yli miljardi euroa yhteiskunnan varoja,

30.3.2011
asiasta kertoo UV ; 30.3.2011 Päivi Seppälä otsikolla ” Suomessa jopa 60 000 ihmistä hoitaa omaistaan”, mutta omaishoitotukea saa alle 40 000, vaikka lähesistään päivittäin huolta pitäviä on arvioilta noin 300 000. ; ; ;Omaishoitotyö on niin vaativa, että ilman sitä hoidettava olisi laitoshoidossa. Nämä raskasta työtä tekevät ihmiset säästävät Sitran tekemän selvityksen mukaan...

Pakkoruotsin vastustajat mielenosoitukseen

30.3.2011
otsikolla kirjoittaa UV (30.3.2011. Jukka Sonninen). ; Kielitaistelu pakollisen ruotsinkielen opetuksen vapauttamiseksi saa uuden käänteen torstaina kahdeltakin suunnalta. Ensinnäkin ruotsin vapauttamista puolustavat matkaavat bussikyydein Helsinkiin ; mielenosoitukseen.Toisaalta opetusministeriölle jätetään kuuden kunnan laatima esitys venäjänkielen opetuksen nostamisesta valinnaiseksi...

Omaishoitajakin on oikeutettu kotiäänestykseen,

29.3.2011
kirjoittaa Uutisvuoksi ( 6.3.2011. Annina Meuronen).Nyt myös omaishoitajat voivat tietyin ehdoin äänestää kotona samaanaikaan kuin hoidettava. ;Henkilöt, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut, eivätkä he pääse äänestys-tai ennakko-äänestyspaikalle ilman kohtuuttomia vaikeuksia, ovat oikeutettuja kotiäänestykseen. ;Nyt ensimmäistä kertaa myös tällaisen henkilön ; kanssa samassa...

Kustantaako yhteiskunta mökin mummolle taksikyydin äänestyspaikalle?

29.3.2011
Laina Mutanen ; jättää ensimmäisen kerran äänestämättä. Syynä on se, että yhteiskunta ei enää kustanna mökinmummolle taksikyytejä. ; "Pitäkää huolta syrjäseutujen vanhuksista” otsikolla kirjoittaa Iltalehti ( 28.3.2011. Timo Kiiski).Laina on 83 vuotias ;ja pärjää vielä yksin, laittaa ruokansa ja pesee pyykkinsä, mutta äänestyspaikka sijaitse 13 kilometrin päässä ja kun taksimatkaa...

Onko Suomessa tehty huomaamaton vallankaappaus?

26.3.2011
kysytään Suomen Kuvalehden nr12. ; 25.3 pääkirjoituksessa.Edellisessä Suomen Kuvalehden numerossa 11 pääministerin valtiosihteerinä 7 vuotta toiminut Risto Volanen kertoi kuinka sotilaat ja poliisi olivat vieneet poliitikoilta valtaa.Volanen toteaa, että poliittisen johdon osalta on välttämätöntä, että se varmistaa perustuslain mukaiset pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset sekä...

Sisäisen turvallisuuden ohjelma tuottanut hyviä tuloksia

25.3.2011
Sisäasiainministeriön tiedotteet. 24.3.2011.Sisäisen turvallisuuden ohjelman väliarviointi on valmistunut. Se sisältää arvioinnin ohjelman onnistumisesta ja konkreettisista tuloksista vuosilta 2008-2011. Sisäisen turvallisuuden ohjelma on onnistunut taittamaan väkivallan ja tapaturmien määrän kasvun. Internetiin liittyviä riskejä on tunnistettu ja niihin on puututtu poikkihallinnollisella...

Suomesta venäläis-yritysten portti EU:hun

25.3.2011
Suomen pitäisi erikoistua Venäjään liittyviin rahoitustuotteisiin ja venäläisyhtiöiden listaamiseen ; Näin Suomesta tulisi erikoistunut markkinapaikka, venäläisyritysten portti EU:n rahoitusmarkkinoille, esittää Pörssisäätiön pääomaryhmä raportissaan. ;Raportissa vaaditaan Suomelle kansallista pääomastrategiaa. Sen rakentamista varten pitää perustaa markkinatoimijoiden ja julkisen vallan...

Viisumivapauteen pitää valmistautua,

24.3.2011
otsikolla ; kirjoittaa UV päätoimittaja Harri Manskinen ; 20.3.2011.Keskustelu Venäjän ja EU-maiden välisestä viisumivapaudesta putkahtelee esiin aina silloin tällöin. Asialla on merkitystä erityisesti täällä itärajalla ja Kaakkois- Suomessa laajemminkin.Imatran asema aivan rajan pinnassa on tässä keskustelussa kaiken lisäksi vielä erityislaatuinen ja viisumivapauden vaikutukset...

Nyt rahvaskin tietää. Ekumeeninen uhkaus!

22.3.2011
Venäjän ortodoksinen kirkko on uhannut katkaista suhteensa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Tästä tietävät piispat ja kirkkomme ulkoasioista vastaava ekumeeninen kerma. Rahvaalle asiaa ei ole kerrottu, mutta nyt kerrotaan, kirjoíttaa Kotimaa-lehdessä 10.3.2011 Jussi Rytkönen. ;Venäjän kirkon ulkosuhteista vastaava metropoliitta Hilarion kirjoitti viime syyskuussa arkkipiispa Kari...

Vaarallinen tuberkuloosi huolestuttaa Etelä-Karjalassa,

21.3.2011
otsikolla kirjoittaa Anu Pakarinen UV 19.3.2011.Etelä-Karjalassa on aloitettu maahanmuuttajien terveystarkastukset vaarallisen tuberkuloosikannan pysäyttämiseksi.Lääkkeille erittäin vastustuskykytinen MDR-tuberkuloosi on yleinen Venäjällä, jossa tuberkuloosia on muutenkin paljon. Joka viides uusista tartunnan saajista sairastaa Venäjällä juuri MDR-tuberkuloosia.Taudin pelätään rantautuvan pikku...

Pitäisiko vieraannuttaminen kriminalisoida myös Suomessa?

20.3.2011
Vieraannuttaminen on lapsen henkistä pahoinpitelyä, näin sanoo lapsen vieraannuttamisesta väitöskirjaa tekevä oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari ;Anja Hannuniemi. Erotilanteessa lähivanhempi mustamaalaa lapselle toista vanhempaa niin ettei lapsi halua tapaamisia. Anja Hannuniemen ; mukaan tuomarit ja sosiaalityöntekijät tilisi kouluttaa tunnistamaan vieraannuttaminen....

Vertaistuki lisää elämän hallintaa,

19.3.2011
tämä käy ilmi Anita Myllymäen tekemässä ; Laurea –ammattikorkeakoulun ylemmän korkeakouluntutkinnon oppinäytetyössä, jossa käsiteltiin ;vertaistuen merkitystä. ;Vertaistuen merkityksestä ;kirjoittaa mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti –Revanssi 1/2011. Vertaistuen antama sosiaalinen tuki ;ja oman elämän hallinnan lisääntyminen ovat merkittävimpiä tekijöitä vertaistuen...

Lex Risikko myös vammaisten ja lasten hoitoon!

18.3.2011
Sosiaali- ja terveysministeriön lanseeraama lakiluonnos iäkkäiden henkilöiden oikeudesta hoivaan ja kuntoutukseen sisältää myös velvoitteen työntekijöille ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista ja kaltoinkohtelusta.Ruotsissa on vuodesta 1999 ollut voimassa Lex Sarah, joka on velvoittanut sosiaalipuolen työntekijöitä ilmoittamaan vammaisiin asiakkaisiin tai vanhuksiin kohdistuneista...

Selvitys kansainvälistä suojelua hakevien oikeusapupalveluista

17.3.2011
17.03.2011 ; ; Tiedotteet.Sisäasiainministeriössä on valmistunut selvitys kansainvälistä suojelua hakevien oikeusapupalveluista. ; ;Hankkeen ohjausryhmä suosittaa tekemänsä selvityksen ja kuulemisten perusteella, että yleistä oikeudellista neuvontaa kansainvälistä suojelua hakeville annettaisiin jatkossakin vastaanottokeskusten kautta järjestettynä ja rahoitettuna. On kuitenkin...

Kehitysvammaisten rajoitustoimenpiteet yhtä tarkasti säädeltävä kuin lastensuojelulaissa

15.3.2011
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätös yksityisen lastenkodin ; rajoitustoimenpiteiden laittomuudesta on tärkeä ennakkopäätös.Sakslin toteaa, että yksityisen yrityksen ylläpitämä yksityinen lastensuojelulaitos hoitaa julkista tehtävää antaessaan huostaanotetuille lapsille sijaishuoltoa ja on siten tätä tehtävää hoitaessaan oikeusasiamiehen valvottava.Kun laitoksen kasvatus- ja...

Я люблю тебя жизнь, я люблю тебя снова и снова..Rakastan sinua elämä, rakastan uudelleen ja uudelleen

13.3.2011
;Kukapa ei rakastaisi ; kun kerran saimme syntyä tänne? Laulua ”Rakastan sinua elämä” voimme kuulla nettisivuilta, suomeksi ja venäjäksi esim., edesmeinneiden laulajien Mark Bernesin ja Georg Otsin.. ; ;Rakastamme elämää, mutta rakastammeko me ihmiset toisiamme? Miksi sodimme ja tuhoamme toisiamme henkisesti ja fyysisesti henkilökohtaisesti, valtiollisesti..? ; ;...

Ihmisten tärkein tuki on heidän läheisverkostoissaan

11.3.2011
Sitä mieltä ovat Stakesin ; tutkimusprofessori ; Tom Erik Arnkil ; ja ; Jyväskylän yliopiston professori ; Jaakko Seikkula, jotka kertoivat asiasta Hs Mielipidepalstalla 20 lokakuuta 2008 : ; ”.. Olemme tutkineet mielenterveystyötä, sosiaalityötä, vammais-ja perhepalveluita parinkymmenen vuoden ajan yhteistyössä kenttäammattilaisten kanssa. ; ;Eikö olisi jo aika...

Yhteiskunta joka halveksii ja kieltää alkuperänsä ja juurensa on tuhoontuomittu!

10.3.2011
Olen eduskuntavaaliehdokkaana 2011 ;Suomen Työväenpuolueen Kymen vaalipiirissä. Vammaisiin kohdistunutta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ei saa enää peitellä ja pimitellä!Ellei henkilökunta arvosta vammaisen omaisia ja perhettä, ei se arvosta vammaistakaanOmistan tämän ; vaalikampanjani puhumattomalle, kehitysvammaiselle ja autistiselle orvolle tyttärenpojalleni, joka on eristetty...

Kronstadtin kapina oli sirpin ja vasaran maassa vaiettu aihe

9.3.2011
Historiallisesta tapahtumasta ;kertoo UV (7.3.2011 Ilpo Leskinen), otsikolla ”Venäjän televisio kiinnostui Kronstadtin pakolaisista”. Venäjän TV:n ykköskanava, jota katsoo 35-40 miljoonaa ihmistä, kävi Imatralla tekemässä dokumenttia pakolaisten jälkeläisistä ja heidän sopeutumisesta. ; Dokumentin suomalainen keskushenkilö on imatralainen Pertti Huusari. Hän on tutkinut aiheetta pitkään....

Edunvalvoja vai vartija?

8.3.2011
Kirsti Timonen Tuusulasta kirjoituksessaan ” Edunvalvoja on paljon vartijana” ; (Keski-Uusimaa 7.3.2011) suree sitä, että omainen on heikommassa asemassa kuin edunvalvoja. -Uskomatonta mutta totta: psykiatrisessa hoidossa virallisen edunvalvojan valtuudet päättää mielenterveyspotilaan hoitopaikasta ylittävät (hoitavan) psykiatrin valtuudet. Kirjoittaja ihmettelee, että viranhaltijalla, jolla...

Suomi ja Venäjä virittelevät yhteistä rajan ylittävää suurpetotutkimusta,

4.3.2011
otsikolla ;kertoo asiasta UV 3.3.2011. ;Suomalaiset ja venäläiset ; suurpetoasiantuntujat ryhtyvät ensi viikolla kokoamaan lopullista rahoitushakemusta laajalle rajanyliselle suurpetotutkimukselle. ;Vajan miljoonan euron hakemus osoitetaan EU:n ja Venäjän väliselle strategiselle kumppanusrahasto Enpille. Enpi rahoittaa hyväksymistään hankkeista suurimman osan ja loput sekä Suomi...

Pääministeri kannattaa, opetusministeri jarruttaa

3.3.2011
venäjänkielen opiskelun kokeilua Itä-Suomessa. Miten käy täällä Itä-Suomessa kuntien kokeilhakemukselle, ; jossa esitettiin että ruotsin kielen sijasta voisi opiskella venäjää?”Keskustelu venäjänkielestä jatkuu”, kirjoittaa UV päätoimittaja Harri Manskinen 2.3.2011 pääkirjoituksessaan, jossa käsittelee tätä asiaa. ;Kokeilulupaa hakee yhdessä Imatran kanssa Lappeenranta, Savonlinna,...

Erityisosaajia koskeva ulkomaalaislain muutosesitys lausuntokierrokselle

2.3.2011
02.03.2011 ; ; TiedotteetSisäasiainministeriö on tänään lähettänyt lausunnolle esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutosesitys perustuu EU:n erityisosaajadirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon. Erityisosaajalle voitaisiin jatkossa myöntää ns. EU:n sininen kortti. Luvan myöntäminen edellyttäisi, että henkilöllä on vähintään vuoden pituinen työsuhde erityispätevyyttä vaativaan...

Helmikuu


Huumori-identiteetti on erilainen eri puolilla Suomea,

27.2.2011
näin väittää naurukouluttaja Vesa Karvinen, Leikkimieli Ky:stä. ;Kun kaikki nyt täällä US-blogistanissa painivat ”raskaan sarjan ” aiheillä vaaleja kohti, niin ajattelinkin kevennykseksi näin sunnuntai iltana pistää ”nauru päälle”. Pystymmekö siihen ilman kouluttajaa? Kouluttajan mukaan, ihminen jolla on heikko itsetunto ei naura niin paljon kuin itsensä hyväksyvä, normaalin itsetunnon...

Onko Suomi ihmisoikeusrikosvaltio?

25.2.2011
Tämän nimiseen tapahtumaan sain osallistua ja puhuakin KHI Foorumissa Nummi-Pusulassa 16. tammikuuta 2011., jossa luennoi verokonsultti Liisa Mariapori, joka tuli tunnetuksi paljastettuaan verottajan ajavan yrityksiä tahallisesti konkurssiin. Hän menetti työpaikkansa verohallinnossa, sai vankeutta ja myyntikiellon kirjalleen "Verottaja tappolinjalla".Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT)...

Pienempien yritysten menestys on jatkossa hyvä matkailumittari,

24.2.2011
tästä aiheesta kertoo Uutisvuoksi 1.2.2011 "Hyviä uutisia matkailusta". Matkailuvuosi 2010 oli monilla mittareilla Imatran seudulle erinomainen. Tax free-ostosten määrä kasvoi, yöpymisvuorokaudet Imatran majoitusliikkeissä lisääntyivät, venäläisille myönnettävien viisumien määrä kasvoi ja rajanylitysliikenteessä oli kolmas peräkkäinen vuosi, jolloin miljoonan rajanyliyttäjän määrä meni puhki....

Ehdokas, ota kantaa harmaaseen hoivaan!

22.2.2011
Ihmisarvoisen kohtelun perustaMitä aiot eduskunnassa tehdä, jotta kunnat saadaan noudattamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä kehitysvammaisten ihmisten palveluissa? Esimerkiksi henkilökohtaista apua koskevaa säädöstä on tulkittu täysin ristiriitaisesti sekä eri kunnissa että eri hallinto-oikeuksissa Kunnat, maistraatit ja viranomaisedunvalvojat sekä asumispalveluyksiköt, erityisesti yksityiset...

Valvotaanko Suomessa ihmisiä niin kuin entisessä DDR:ssä?

19.2.2011
näin ainakin väittää taloustieteiden maisteri, oikeusnotaari Lari Tiikasalo Hs:n mielipidekirjoituksessa. Suomessa ihmisiä valvotaan kuin DDR:ssä, paitsi tietysti paremmin menetelmin. DDR.ssä tiedon keräämisen tarkoituksena oli ihmisten kontrollointi suhtessa viranomaisiin. Sama asenne elää vahvana Suomessa.Suomessa eri viranomaiset valvovat kansalaisia, ja valvonnan tulokset tallennetaan mitä...

Onko Viola Kremlin etäispääte ruohonjuuritasolla Suomessa?

17.2.2011
kysyi apulaistoimittaja ; Rolle Törnroos kommentoidessaan blogiani : 6.2.2011 ; ”Venäjä teki aloitteen tavaraliikenteen kansainvälistymisestä ja jätti nootin tammikuussa Suomelle”.Tämä kysymys jäi minua vaivaamaan, joten tämä kirjoitus ja kysymykset vastaukseksi herra Törnroosille. ;Onko Suomessa jokainen ihminen kansalaisuudesta riippumatta potentiaalinen rikollinen vai epäilläänkö...

Stubb markkinoi helppoa bisnestä Venäjällä

15.2.2011
Otskolla ”Stubb kaipaa Venäjälle lisää ;suomalaisyrityksiä.”kertoo UV 10.2.2011 Mia Peltola Alexander Stubb (kok.) perehtyi Venäjän vierailullaan suomalaisen elinkeinoelämään Pietarissa ;ja toivoo, että suomalaiset yritykset rynnistäisivät nykyistä ennakkoluulottomammin Venäjän markkinoille. ; ;Stubb arvioi viime keskiviikkona, että Pietari ja Venäjä laajemminkin tarjoavat...

Omaiset ovat kehitysvammaisen ihmisen voimavara, myös poispotkittu isoäiti!

13.2.2011
Hs ja sen mielipidepalsta ovat kiitettävästi nostaneet esiin kehitysvammaisten ihmisoikeuksia koko elämänkaaren ajalta aina syntymisen oikeudesta lähtien, kuntouksen, asumisen ja edunvalvonnan alueilta (Hs 30, 31.1 ja 2.2).Perheen ja omaisten suuri ; merkitys kehitysvammaisen ihmisen elämässä hukkuu helposti erilaisten asiantuntijoiden, terapeuttien ja tukitoimien viidakossa. ;...

Ovatko venäläiset tunnetusti kovia valehtelemaan?

13.2.2011
näin ainakin voi päätellä Outi Parikan kirjasta ”Äiti-Venäjän aapinen”, jonne hän on kerännyt aiheesta tietoa otsikolla ”Valehtelun pitkä historia.” katso sivu 192. ;Valehteleminen on liitetty Venäjään jo ainakin 1600-luvulta lähtien. Outi Parikka siteeraa Esa Seppäsen kirjaa ”Avaran sielun anarkkia” , johon on kerätty historiasta kommentteja Venäjän valehtelukulttuurista. ; ;...

Rikottujen perheiden puolesta puhuttiin Tampereella 10.2.2011

11.2.2011
Sain mahdollisuuden osallistua kansainvälinväliseen ; konferenssiin ”Lasten oikeudet Suomessa”. Puhujina oli Suomessa asuvia venäjän kansalaisia ja muita venäjänkielisiä, joiden lapsia Suomen viranomaiset ovat ottaneet huostaan. Mukana oli myös asiantuntijoita. Näiden rikottujen venäläisten ;perheiden ;lasten puolesta lähetettiin ; vetoomus pääministeri Putinille. Pääsin...

Venäjä innostui: Antaako Stubb Karjalalle viisumivapauden?,

8.2.2011
kirjoitti Ilta Sanomat 7.2.2011 Arja Paananen. ;Stubb lähtee tiistaina (tänään) Venäjälle kolmipäiväiselle vierailulle.Hän käy matkallaan Viipurissa,Pietarissa ja Petroskoissa. ;Useat venäläislehdet uutisoivat mutkia suoristaen, että Suomi kaavailisi pikaista viisumuvapautta Venäjän Karjalan tasavallan asukkaille. ;Esimerkiksi Petroskoissa toimitettava uutissivusto stolica.onego.ru...

Tuhannen taalan paikka

7.2.2011
Imatrasta tulee tavaravirtojen läpikulkupaikka ; ja se tarjoaa etuja jo olemassa oleville yrityksille, mutta myös uusille rajan yli tähyäville yrittäjille, kertoo Uutisvuoksi (7.2.2011 Päätoimittaja Harri Manskinen.) ;Ulkoministerio hioo vastausta Venäjän aloitteeseen, mutta jo nyt on selvä, että Suomessa asiaan suhtaudutaan myönteisesti. Etu nähdään molemmin puolin rajaa. ;Imatralla...

Koivisto kiistää väitteen KGB: n roolista inkeriläisten paluumuutossa

6.2.2011
Presidentti Koivisto kiistää Helsingin Sanomien haastattelussa tutkijan väitteen, jonka mukaan Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB olisi ideoinut inkeriläisten paluumuuton Suomeen. HS Pekka Hakala 6.2.2011.”Neuvostoliitto suostui siihen, eivät he inkeriläisiä missään tapauksessa halunnet karkottaa maasta”, Koivisto sanoo. ;Inkeriläisten paluunmuutto Neuvostoliitosta Suomeen alkoi 1990. ;...

Venäjä teki aloitteen tavaraliikenteen kansainvälistymisestä ja jätti nootin tammikuussa Suomelle.

5.2.2011
Ulkoministeriön Venäjän yksikön päällikkö Jaana Teckenberg vahvistaa nootin ja kertoo, että Suomi valmistelee parhaillaan myönteistä vastausta Venäjälle. Asiasta kertoo UV päätoimittaja Harri Manskinen 5.helmikuuta 2011. otsikolla ”Rajayhteys Imatralta Svetogorskiin kansainvälistyy” ; ;Imatran ja Venäjän välinen rautatieyhteys kansainvälistyy. Uusi status koskee tavaraliikennettä....

Kiinnostaisiko työvoiman rekrytointi Pietarista?

5.2.2011
; ;Lähitulevaisuudessa työvoimapula uhkaa monilla aloilla. Esimerkiksi siivojista,koulunkäyntiavustajista,linja-auton kuljettajista ja lähihoitajista on jo pula, ja lisää työvoimaa pyritään rekrytoimaan ulkomaita myöten, kirjoittaa Seppo Iisalo 27.12.2010 Diili-lehdessä ”Kun työvoimapula yllätää”.Kokemusten valossa lähietäisyydellä sijaitseva Pietari tarjoaa tällaisessa tilanteessa...

Miksi ihmeessä Suomessa on 100 000 ihmistä vailla vahvistettua isää? Estävätkö äidit isyyden selvittämisen? Vai ”luuraako” isät jossain?

3.2.2011
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa elää noin 106 ;000 ihmistä, joilla ei ole vahvistettua isää. ;Äidiltä saattaa tulevaisuudessa poistua oikeus estää isyyden selvittäminen., kirjoittaa Turun sanomat ; ;9.01.2011. ;Suomessa tehdään vuosittain noin 1 ;500 isyystutkimusta. ;Lehden mukaan oikeusministeriössä kaavaillaan isyyslainsäädännön uudistamista. ;...

Vihaan kaikkea ja itseäni, koska tulin onnelliseksi Suomessa. Usko ja toivo osoittautuivat vääriksi ohjenuoriksi..

2.2.2011
kirjoittaa Norjasta karkotettu Maria Amelie viime syksynä julkaistussa kirjassaan ”Ulovlig norsk”, ;” Oi, Suomea! Isä ja äiti olivat olleet niin naiiveja ja idealistisia, ..kun tulimme Suomeen vuonna 2000 hakemaan turvapaikkaa, äiti ja isä uskoivat järjestelmään, lupauksiin ja sitä, että kaikki tiedot tarkistettaisiin ja vahvistettaisiin. ;Juuri Suomi antoi Kaukasukselta...

Inkerin kirkon papeilla ei ole pappisoikeuksia Suomen kirkossa,

1.2.2011
toteaa Mikkelin piispa Seppo Häkkinen Kotimaa-lehden (27.tammikuuta 2011) Inkerin kirkkoa käsittelevässä kirjoituksessaan. Silti Inkerin ; kirkko on levittäytymässä Suomeen. Jo nyt Inkerin kirkon messuja järjestetään Imatralla, missä Sley on tarjonnut toimintaan tilat ja Inkerin kirkon vihkimyksen saaneen papin. Suunnitelmien ; taustalla ; on tuhansien (30 ;000)...

Tammikuu


Liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili Vaalimaan rajanylitysasemalla.

30.1.2011
;"Ministeri vaatii rekkaterminaalista pikaista rakentamispäätöstä" otsikolla kirjoittaa asiasta Uutisvuoksi 29.01.2011 Veikko Mäenpää.Anu Vehviläinen (kesk.) sanoi Vaalimaalla, että valtiovarainministerille on lähtenyt voimakas viesti..ministeri totesi, että erillisen rekkaterminaalin rakentaminen pitäisi saada mahdolisimman pian alulle.-Täällä käydyssä keskustelussa on taas noussut esin,...

Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä..

29.1.2011
Suomessa on vaikea saada media kiinnostumaan erityisryhmiin kohdistuneista väärinkäytöksistä.Pakon käyttö kehitysvammahuollossa on arkipäivää. Suomen Kuvalehdessä käsiteltiin Lääkäripäivillä esillä ollutta pakkohoitoa ja itsemääräämisoikeuden rajoituksia. ”Itsemääräämisoikeutta rajoitetaan vain yksilön oman edun nimissä tai muiden ihmisten turvallisuuden takaamiseksi.” toteaa Marko Hamilo...

Saimaan saaressa pikkuinen torppa-2

29.1.2011
Istuu portailla Nestori Miikkulainen. Huuliharppuaan soittaa, ja norppa nousee pinnalle pärskähtäen… ;"Siis ; toivon mukaan ; saimaannorppa nostaa päätään ”pärskähtäen” Etelä-Karjalan aluevesillä nykyistä useammin..? Vai nostaako? ;Etelä-Saimaan uutistoimittaja Lena Sallinen ; kirjoittaa lehdessä 25.1.2011 ; otsikolla ; ; ” Saimaannorpalle suunnitellaan suotuisaa...

Anneli Jäätteenmäki ja Heidi Hautala kritisoivat sananvapautta EU:ssa,

28.1.2011
;näin voi päätellä ; ” Suu kiinni, virkamies” kirjoituksesta (Hanna Kuusela Voima-lehti 10/2010). EU:ssa on sananvapaus, mutta esimieheltä kannattaa kysyä, milloin sitä saa käyttää. Tekstissä, jonka satuin lukemaan, esitettyyn kysymykseen : miksi kuulemme Suomessa EU-instituutioissa työskentelevien mielipiteitä niin harvoin? ja vastataan, siksi , että virkamiehiä on varoitettu kertomasta...

Venäjälle tulvii surunvalitteluja

26.1.2011
Ulkoministeri Aleksander Stubb (kok) tuomitsi jyrkästi Moskovan terrori-iskun. Hän pitää iskua Domodedovon lentokentälle todella järkyttävänä. ;Surunvalittelunsa esittivät myös pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) ja presidentti Tarja Halonen. ;Presidentti Barack Obama sanoi, että Yhdysvallat on valmis auttamaan Venäjää kaikin tavoin. ;Saksan liittokansleri Angela Merkel luonnehti iskua...

Noudattavatko ministerit ja kansanedustajat Suomen perustuslakia?

25.1.2011
Rötöspesäke. liki kymmenen prosenttia ; kansanedustajista on joko tuomittu rikoksesta tai parhaillaan rikosepäilyjen kohteena, kirjoittaa Iltalehti ( 24.1.2011 Miia Honkanen). ;Voisi luulla, että kansanedustajat, joiden tärkein tehtävä on valtakunnan lakien säätäminen, itse olisivat lainkuulliaisuudessa kelpo esimerkkejä muullekin kansalle. ;Tilastot kuitenkin kertovat toista. Vaikka...

Kaakon kaupungit kisaavat venäläisturistien rahoista,

25.1.2011
kirjoittaa UV 24.01.2011. Lappeenranta on omassa sarjassaan. Imatra, Kotka ja Kouvola kirivät perässä.Suomeen tulevista venäläisturisteista käydään tiukkaa kisaa Kaakkois-Suomessa. Muhkeimman sivun venäläismatkajista on lohkaissut Lappeenranta. Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta viime vuonna tullesta 2,3 miljoonasta venäläisestä yli 700 000 suunnisti Lappeenrantaan. ;Tax-fre-myynnin...

Venäläisten paapominen on lopetettava,

23.1.2011
kirjoittaa Reijo Tossavainen Imatralainen lehden mielipide palstalla.(19.01.2011). ”Minua raivostuttaa suomalaisten jatkuva nöyristely ja rähmällään olo venäläisten suuntaan. Viimeisin esimerkki on maakaupoista … Kun Venäjä tekee jotain, joka ei ota huomioon naapurimaata, niin suomalaiset vain hyssyttelevät. Korkeintaan varovasti suomalaiselle yleisölle sanotaan, olihan tuo väärin.. ; Sen...

Orvokkivallankumousta tarvitaan Suomen kehitysvammahuoltoon!

22.1.2011

; Valko-Venäjällä löytyy ehkä kuitenkin inhimillisyyttä vangitun poliitikon Andrei Sannikovin kolmevuotiasta Danil Sannikovia kohtaan. Hs 22.1” mukaan viranomaiset ilmoittivat perjantaina, että isoäiti Ljutsina Khalip sai tammikuun loppuun aikaa todistaa, että kykenee tehtävään. ; Vaalivoittajaksi julistettu Lukasenka ; aloitti neljännen presidenttikautensa perjantaina. Hän...

Inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautetaan siirtymäajan jälkeen

21.1.2011
Sisäasiainministeriön tiedote 20.1.2011Inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautetaan. Paluumuuttojono suljetaan 1.7.2011 eikä jonoon voi enää tämän päivämäärän jälkeen ilmoittautua. Jonossa olevien tulee hakea oleskelulupaa viiden vuoden siirtymäajan puitteissa, viimeistään 1.7.2016. Valtioneuvosto esitti tänään 20.1. ulkomaalaislain muutoksen vahvistamista ja tasavallan presidentin on...

”Otetaan vastaan puvun mukaan, hyvästellään älyn mukaan", «Встречаем по одежке - провожаем по уму».

20.1.2011
; Savonia-ammattikorkeakoulun lehtori KTM Anna Hakala on ; lisännyt 2006 ilmestyneeseen Bisnesetiketti kirjaansa luvun ” Venäläinen tapakulttuuri ja neuvottelut.”."..Hymyn tulkinta venäläisessä kulttuurissa: ; Länsimainen kohteliaisuudesta hymyily ymmärretään Venäjällä teennäiseksi, epäluonnollieksi ja jopa vastenmieliseksi. Kohteliaisuudesta hymyily, päivystävä hymy, koetaan...

Kiristävätkö Valko-Venäjän viranomaiset oppositiojohtajaa Andrei Sannikovia lapsen huostaanotolla?

19.1.2011
"Valko-Venäjä uhkailee oppositiojohtajaa pojan huostaanotolla" kirjoittaa HS 11.01.2011. Valko-Venäjän viranomaiset varoittavat ottavansa huostaan pidätetyn oppositiojohtajan Andrei Sannikovin kolmevuotian pojan.Lasten kaappausta ja huostaanotto-uhkausta käytetään poliittisessa valtataistelussa.Sannikov oli opposition pääehdokas Valko-Venäjän presidenttivaaleissa, jotka järjestettiin joulukuun 19...

Kuusi kuntaa haluaa pakkovenäjää pakkoruotsin sijasta,

18.1.2011
;kirjoittaa Ilta-Sanomat 14.1.2011 viitaten Etelä-Saimaan.Kuusi itäsuomalaista kuntaa haluaa vapauden valita venäjä ruotsin sijaan peruskoulun toisena vierana kielenä. ;Etelä-Saimaan lehden mukaan yhteistä esitystä opetusministeriölle valmistelevat Lappeenranta, Imatra, Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki ja Tohmajärvi.Lehden mukaan tarkoitus on esittää ministeriölle viiden vuoden mittaista...

Venäläiset omistavat Suomessa tuhansia kiinteistöjä

15.1.2011
kertoo Ilta-Sanomat 14.01.2011. Lehti antaa maamittauslaitoksen venäläisten kiinteistökauppojen tietoa Suomessa 2000-2010. Listattu on ne kunnat ( 53 kuntaa), joissa vähintään 10 toteutunutta kauppaa ( luvuista puuttuvat vuoden 2010 osalta joulukuun tiedot).Nykyinen kotikaupunki Imatra ( 220 kiinteistöä ) ja sen naapuri Ruokolahti ( 228 ) ovat kärkisijalla. Savonlinna –203, Puumala –139, Kerimäki...

Njet ponimai!.. Njet ponimai!..

12.1.2011
”Kyllä suomeksi neuvoa kysyvä tieltä eksyy ”..ainakin Imatralla ; ”toteaa” kirjoituksessaan Tuija Räty (Imatralainen lehti 12.01.2011)Venäläisten lomasesongin aikana kaupungilla on vaikea ; löytää suomea puhuvia oppaita eksyneelle.Suomalainen turisti on saapunut joulun jälkeen lomalle Etelä-Karjalaan.. Ennestään tuntematon, sokkeloinen Imatra kolmine keskustoineen tuottaa hankaluksia…...

Vainoja kokenut Inkerin kirkko täyttää 400 vuotta

11.1.2011
Juhlavuoden avaa ensisunnuntaina Pyhän Marian kirkossa Pietarissa pidettävä juhlajumalanpalvelus. Vuoden pääjuhla on 30.heinäkuuta, jolloin Moloskovitsan kirkon raunioilla ; Länsi-Inkerissä järjestetään hengelliset kesäjuhlat. ;Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi muistuttaa, ettei hänen kirkkonsa ole koskaan ollut valtaa pitävässä asemassa, vaan aina palvelemassa ihmisä. ;Monella...

Ovatko suomalaiset tunnetusti kovia tappelemaan?

10.1.2011
Kolme miestä joutui sairaalaan –tappelussa mukana rautaputket, kertoi Uusi Suomi. 9.01.2011. klo 19:23 ;Pirkanmaan poliisi tutkii Tampereen keskustan tuntumassa 9.1.2011 noin klo 03.45 tapahtunutta pahoinpitelyä. Tilanteessa noin 20-vuotiaille miehille oli tullut riitaa, joka johti kolmen miehen pahoinpitelyyn.Yhden miehen leukaluu murtui. Poliisin mukaan kolmen miehen saamat vammat olivat...

Maahanmuuttajien oikeuksia on valvottava

8.1.2011
;Kuuntelin tänään radiossa Eurooppalaisia puheenvuoroja: ”Vanheneva väestö ja muuttoliikkeen paineet” Muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana ihmiskunnan keski-ikä nousee dramaattisesti. Saman aikaan pula raaka-aineista, taloudellinen eriarvoisuus ja muuttoliikkeet luovat epävarmuutta. Yli kahdenkymmenen taloustieteilijän teoksessa. ” Väestöjen yhteistörmäys—sota vai rauha”; ;kuvataan...

Venäläiset rakastavat Suomea

5.1.2011
"Rajanylitysliikenteessä kaikkien aikojen ennätyksiä", kirjoittaa Uutisvuoki tänään 5 tammikuuta 2011. Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitti Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta kuluneena vuonna 6 758 000 matkustajaa, mikä on uusi ennätys.Vuoteen 2009 verrattuna kasvua kertyi peräti 15,4 prosentia. ;Ennätys rikottiin myös vuodenvaihteen jälkeen, jolloin rajanylittäjiä oli enemmän kuin...

Kansainvälinen venäjänkielinen konferenssi Pietarissa

3.1.2011
”Venäjän kieli kaksikielisessä opetusympäristössä” konferenssi oli järjestetty Opetusmateriaalien keskuksen ; ” Zlatoust” ( Златоуст) ; 20-vuotis juhlan kunniaksi Venäjän humanitaarisen säätiön tuella 8 -11 joulukuuta 2010 Pietarissa.Konferenssissa esiintyjät kertoivat tutkimuksista ja omista kokemuksista venäjänkielen opetuksesta kaksikielisille eri-ikäisille oppilaille, päiväkodeista...

Vuosi 2010


Joulukuu


Uuden vuoden kynnyksellä on taas aika ryhtyä ennustajaeukoksi

31.12.2010
Ihminen on aina monin tavoin pyrkinyt ennustamaan tulevaisuuttaan aina Delfoin oraakkelista lähtien. Horoskoopit ja tähdistä ennustaminen ovat vieläkin suosittuja.Tieteenalana tulevaisuudentutkimus, futurologia, ; on kuitenkin varsin nuori. ; Tulevaisuuden visiointiin ja siinä onnistumiseen tai epäonnistumiseen liittyy usein myös tavattoman suuria taloudellisia seurausvaikutuksia....

Putin puuttui enemmistön suojeluun Venäjällä

30.12.2010
Itänaapurin pääministeri Vladimir Putin piti joulukuussa TV-shown, jossa vastaili katsojien kysymyksiin, kirjoittaa Vartti-lehti ( 29.12.2010 ; Seppo Häkkinen, Taipalsaari ) otsikolla ”Arvon mekin ansaitsemme”. ;Siteraan kirjoittajaa: ; ” Ei ollut mikään yllätys, että Putin vaati Venäjän-maahan kuria ja järjestystä. Sitä siellä on vaadittu aina… ;Yksi asia Putinin vastauksissa...

Helsingin telakka sai suurkaupan Venäjältä,

29.12.2010
kirjoitti Keskisuomalainen 17.12.2010 ; ( Raisa Karsikko, Antti Autio/STT).Venäjän suurin varustamo Sofcomflot tilaa kaksi uutta jäätämurtavaa huoltoalusta. Tilauksen arvo on 200 miljoonaa dollaria eli noin 150 miljoonaa euroa. ..Telakalle lupailtiin isoja tilauksia ; Venäjältä.. kun sen toiseksi omistajaksi tuli venäläinen ; United Shipbuilding Corporation (USC). STX Finlandin ja USC...

Jumalan kämmenellä

28.12.2010
"Viattomien lasten päivää 28.12 vietetään niiden lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes julmasti surmautti Jeesuksen syntymän aikoihin Bethehemissä. Päivän raamatun teksteissä muistellaan myös Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin.Viattomien lasten päivänä on hyvä pohdiskella YK:n yleiskokouksen 1989 hyväksymää lasten oikeuksien sopimusta. Siinä todetaan, että jokaisella lapsella on...

Miksi Suomi antaa kehitysapua Venäjälle? Onko Venäjä kehitysmaa?

28.12.2010
”Holtitonta rahanjakoa” otsikolla kirjoitti Lea Leppänen 10.12.2010 Ksml:ssa, ;Suomen valtion budjetista leikataan ensi vuonna sotaveteraanien kotipalvelusta 5,8 miljoonaa euroa. Veteraanien ansiosta meillä on tämä hyvinvointiyhteiskunta mutta 20 viime vuoden ajan Suomen valtion tehtävänä on syleillä koko maailmaa ja etenkin maailman rikkaimpiin maihin kuuluvan Venäjän taloutta. Sinne on...

Salaajien valtakunta

26.12.2010
Prof. Matti Wiberg testasi opiskelijaryhmänsä kanssa, miten Suomen viranomaiset noudattavat avoimuussäädöksiä. Vastausten mukaan 90 prosenttia ei piittaa julkisuusperiaatteesta. Erityisesti oikuslaitokset kunnostautuivat vähättelyssä ja pimittelyssä. (HS 19.12)Etelä-Suomen Aluehallintovirasto sai puhtaat paperit. Se on huomattu myös kehitysvammaisten omaisten keskuudessa.Etelä-Suomen AVIn johtaja...

Joulunviettoon Uralille, ehkä joskus!

24.12.2010
Viisumiton rajanylitys olisi mahdollista rajakunnissa. RAJA EU:n lakien mukaan rajakuntien asukkaat voisivat ylittää rajan ilmam viisumia, jos Suomi ja Venäjä niin sopivat, kirjoittaa Imatralainen-lehti 22.12.2010 Tuija Räty. Sitaatteja siitä: ; ; ;EU-asetus antaa Suomelle mahdollisuuden sopia Venäjän kanssa paikallisen rajaliikenneluvan kääyttöönotosta. Täällä luvalla rajakuntien...

Halosen hyvä puheenvuoro

23.12.2010
Tasavallan presidentti Tarja Halonen kannustaa STT:n haastattelussa suomalaisia tutustumaan Venäjään. Halosen sanat kannattaa ottaa vakavasti, kirjoittaa UV päätoimittaja Harri Manskinen 21.12.2010. Maantiede kertoo, että naapurissamme asuu yksi maailman suurimpiin lukeutuvista supervalloista. Suomi ja Venäjä ovat eläneet jo pitkään sovussa, ; ja neuvostoajat ovat taaksejäänyttä elämää....

Vuodenvaihteessa Hätäkeskuslaitoksen toimialue laajenee-Osallisena Suomessa- hanke käynnistyy

22.12.2010
Sisäasiainministeriö tiedotteet ;21.12.2010 ;Vuoden 2011 alusta Hätäkeskuslaitoksen toimialue on koko Suomi lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Hätäkeskuspalvelut keskitetään vuosien 2011-2015 aikana kuudelle alueelle. Hätäkeskusten toimintamallit yhtenäistetään resurssien tehokkaamman käytön edistämiseksi. ;Vuonna 2015 otetaan käyttöön valtakunnallinen uusi tietojärjestelmä, jolloin...

Suomessa ei uskota Venäjän muuttumiseen,

20.12.2010
arvioi lauantai 18.12.2010 TV1:n Aamussa vierailut presidentti Martti Ahtisaari. ; ;- Sen huomaa myös Puheenvuoro palstoilla, sen blogi-kirjoituksissa ja kommentteissa. Erityisesti jos ulkoministeri Alexander Stubb tai presidenti Tarja Halonen ; ovat ”rakentamassa” suhteita Venäjän kanssa. Puhumattakaan minun pienistä blogi kirjoituksista Venäjästä ja venäläisyydestä, joihin tulee...

Lapset kokevat aikuisia enemmän väkivaltaa

18.12.2010
Lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta on yleisin perheväkivallan muoto, kirjoittaa UV 15.12,2010 Outi Palmu.Lapsiin ja nuoriin ; kohdistuu ; tutkimuksenmukaan selvästi enemmän väkivaltaa kuin aikuisiin. Useimmiten lapset kokevat väkivaltaa kotonaan tai kaveripiirissä. Lapsen kokeva väkivalta on myös vakavampaa kuin aikuisen kohdistuva väkivalta, kun vakavuutta mitataan vammojen määrällä...

Ääriryhmien nousu terävöittää historian opetusta koulussa

17.12.2010
Ihmisoikeuskysymykset, demokratia ja tasa-arvo saavat aikaisempaa enemmän painoarvoa kouluopetuksessa. Opetushallitus muutti perusopetuksen opetussuunnitelman lisäten historiaan ja elämänkatsomustietoon ihmisoikeusrikokset kuten juutalaisten kansanmurhan sekä ihmisoikeussopimukset ja täsmentämällä niiden käsittelyä kouluopetuksessa. ;Opetussuunnitelman täydennys tuli voimaan viime syksynä, ja...

Euroopan paras Linux-asiantuntija asuu Imatralla

17.12.2010
Teemu Mikkonen nappasi kaksi kultamitalia EuroSkills 2010-kilpailussa. EKAMO:ssa opiskeleva Mikkonen sai sekä henkilökohtaisen että joukkuemitalin, kirjoittaa UV 15.12.2010 Anniina Meuronen. ; ; ;Etelä-Karjalan ammattiopistossa opiskeleva 19-vuotias Teemu Mikkonen kävi voittamassa kaksi kultamitalia Portugalin Lissabonissa järjestetyissä nuorten ammattitaitokilpailussa. Mikkonen on...

ETNO:n kannanotto hallituksen ohjelmaan vuosille 2011-2015

16.12.2010
Sisäasiainministeriön tiedotepalvelu 16.12.2010Etnisten suhteiden neuvottelukunta esittää, että seuraava hallitus edistää maahanmuuttajien osallisuutta suuntaamalla aiempaa enemmän resursseja etnisten vähemmistöjen järjestötoiminnan ja uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen. Myös asenneilmapiirin kovenemiseen on selkeästi tartuttava. ;Sisäministeriön yhteydessä toimiva Etnisten suhteiden...

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin perustama säätiö edistää venäjän opetusta Suomessa

15.12.2010
Putinin perustama säätiö heittää omat ; mausteet Suomessa porisevaan kielikeitokseen. Ruskij Mir -säätiön rahoittama Itä-Suomen koulun kieliluokka vihitty käyttöönsä 26.11.2010 Joensuussa. Luokka on jo neljäs Suomessa. Parin vuoden aikana niitä on perustettu Helsinkiin, Lappeenrantaan ja Tampereelle hieman eri muotoisina.- Säätiöllä on eri vaihtoehtoja tukea venäjän opetusta. Keskuksia...

Avovaimolla ei ollut oikeutta tulla haudatuksi yhteiseen hautaan miehensä kanssa!?

13.12.2010
Avopuoliso on jossain asioissa selvästi puolisoa huonommassa asemassa. Tämä käy selväksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta, jonka mukaan avovaimolla ei ollut oikeutta tulla haudatuksi sukuhautaan miehensä kanssa. ;Oikeuden mukaan tilannetta ei muuttanut se, että pariskunta oli elänyt yhdessä lähes neljäkymmentä vuotta ja avovaimo oli hoitanut vuosia syöpää sairastavaa miestä. ;...

Elämä kytee ikijään alla

13.12.2010
Venäläiset aikovat puhkaista yli miljoona vuotta eristyksissä olleen Vostok-järven jääkuoren helmikuussa.Reijästä aukeaa outo maailma., kirjoittaa Keskisuomalainen 21.11.2010. Janne Yläjoki. ;Pietarin satamasta viime viikolla matkaan lähteneen tutkimusalus ”Akademik Fjodorovin” miehistö saattaa nousta lähiviikkoina maailman tietoisuuteen.Rauman telakalla 80-luvulla rakennettu alus kyyditsee...

Kohti viisumivapautta

12.12.2010
Viisumivapautta odotellessa Imatran ja Svetogorskin välille voisi avata EU-säännöstön mukaisen paikallisen ylikulkupaikan, kirjoittaa Imatralainen-lehdessä Juhani Paakkinen 8.12.2010. ;Suomi on harjoittaanut Venäjää kohtaan hyvin liberaalia viisumipolitiikkaa. Viisuminmyöntöpisteitä on lisätty ja niiden tehokkuutta parannettu. Pitkäaikaisviisumit ovat yleisiä. Suomen myöntämällä...

Antikin Kreikan Spartassa valtio oli kaikki kaikessa, yksilö ja ihmishenki ei merkinnyt yhtään mitään!

6.12.2010
Tämä johtuu siitä, että Spartassa ihmisen minuus murskattiin hyvin nopeasti jo lapsena ja hänestä tehtiin robotti – autoritaarinen tottelija, joka projisoi koko minuutensa ja yksilöllisyytensä valtioon. ;Spartalaisen ihmisen psyyke oli samanlainen kuin narsistisella ihmisellä : ; ;väkivaltainen, kurinalainen, leppymätön - ja mitään anteeksi antamaton. ;Spartaa on toisalta täysin...

Загадочная русская душа на самом деле есть! Arvotuksellinen venäläinen sielu on todella olemassa,

4.12.2010
kuinka he muuten ; olisivat selvinneet mongolien herruudesta, tsaarin yhksinvallasta, neuvostoterrorismista, jälkikommunistisista laittomuuksista ja kaaoksesta?, ;kirjoittaa omassa kirjassaan ”Hulluja nuo venäläiset” Anna-Lena Lauren. ;- Herkkien ; venäläisten tuntosarvien positiivisen puolen sain kokea tuoreena Moskovan kirjeenvaihtajana, kun kielitaitoni oli vielä puutteellinen...

Vessanpesusimputusta ja vaitiolon pakottamista kehitysvammaisilla!

3.12.2010
Lopen kunnan työ- ja päivätoimintakeskuksessa Kuuselassa on kehitysvammaisia asiakkaita kohdeltu kaltoin, kertoi Radio Häme eilen uutisissaan. ;Lopen kunnan perusturvalautakunta oli määrännyt KOLMELLE TYÖNTEKIJÄLLE kirjallisen huomautuksen kehitysvammaisten asiakkaiden huonosta kohtelusta..Lopen kunnan perusturvajohtaja Riitta Lehtinen kertoi Radio Hämeen haastattelussa, että...

Vaivaishoitoa

3.12.2010
Mielenterveysongelmaiset jaetaan Suomessa kahteen ryhmään. Niihin, joita hoidetaan ja niihin joita ei. Mielenterveyspotilaista ; hoidetaan vain ne, joista on vielä työhön, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat (21.11.2010, Sanna Ryynänen).Nekin, jotka pyritään parantamaan, joutuvat taistelemaan saadakseen hoitoa – vaikka he sairastavat tautia, joka tekee taistelusta mahdotonta. Masennuspotilaan,...

Neuvostoliiton naapuruus on jättänyt jälkensä Suomen ulkomaalaisvalvontaan..

1.12.2010
kirjoittaa Juhani Paakkinen Imatralainen-lehdessä 24.11.2010 otsikolla ; ”Lehtimiehet valvontaan rajalla”, jossa hän palaa historiassa 60-luvulle..ja toteaa, että Itärajamme tarjoa kiintoisia tapahtumia, säälittäviä ihmiskohtaloita mutta myös yhteistoimintaa, joka tuskin olisi onnistunut missään muualla. Savusivathan vielä pyssyn piiput, kun suomalaiset ja venäläiset rajamiehet ratkoivat...

Nettiorvot - uusi ilmiö?

1.12.2010
Perinteisesti vanhemmat ovat huolissaan lastensa roikkumisesta internetissa, mutta verkko voi imaista isän tai äidin, kirjoittaa sunnuntai Etelä-Suomen Sanomat. ; ;” Lapset voivat kokea itsensä laimilyödyiksi, ; kun isän tai äidin aika kuluu verkossa. ;Nettiorvot ovat totta myös Suomessa kertovat Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorisotyön päällikkö Juuso Peura ja Pelastakaan...

Marraskuu


Lex Sarah Suomeenkin !

29.11.2010
Ruotsissa on vuodesta 1999 lähtien Lex Sarah velvoittanut toimintarajoitteisten ihmisten kanssa työskenteleviä ; heti ilmoittamaan havaitsemistaan väärinkäytöksistä, epäkohdista tai ihmisoikeusloukkauksista. Toista työntekijää ei voi suojella, vaan asiakkaan tarpeet ovat aina ensisijaiset.Helsingin käräjäoikeuden päätös julkistaa viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä syytetyn...

Ovet auki! Toteutuvatko vammaisten ihmisoikeudet asumisessa?

28.11.2010
Vankien oikeudet ulkoiluun, ruokahuoltoon, peseytymiseen ja omaisten tapaamiseen on tarkasti säädelty, mutta vammaisten asumispalveluiden valvontaohjelma on edelleen valmistelussa Valvirassa. Myös vankien hoidossa käytettävät pakkokeinot on määritelty tarkkaan. ; Kehitysvammaisten asumispalveluissa vallitsee harmaa alue suoja- ja pakkotoimenpiteiden suhteen. Vuodelta 1977 peräisin olevan...

Kaakkois-Suomen rekkareitit riskialtteimpia

24.11.2010
;YLE/alueet Kymenlaakso, julkaistu eilen klo 05:46" Rekkakolari vaati viimeviikolla kahden ihmisen hengen (kuva. Yle/Raine Martikainen). ;Kaakkois- Suomen ajotiet eivät ole riittävän turvallisia alueen runsaalle rekkaliikenteelle. Kaakkois-Suomessa kulkee runsaasti raskasta liikennettä yksiajorataisilla teillä, jotka mahdollistavat suistumisen vastaantulijan kaistalle. ELY-keskuksen...

Jos en olisi syntynyt ?

23.11.2010
Olen lueskellut tässä runoilija Anna-Mari Kaskisen runoja je ajattelinkin tuoda muillekin yhden pienen luettavaksi ja mietittäväksi. ;Jos en olisi syntynytenkä olisi tässä.olisinko tyhjä paikka pilkkopimeässä? ;Jos en olisi syntynyt, olisinko missä?Yksinäinen pisarameren syyvyksissä. ;Olisinko tuulitai hävähdys hento,perhosen keveä siiven lento? ;Jos en olisi syntynyt,olisinko...

Ministeri Risikko: kuntien kannattaa varata rahaa omaishoidon tukeen

22.11.2010
Sosiaali-ja terveysministeriöTiedote 358/2010 21.11.2010 13:00Ministeri Risikko: Kuntien kannattaa varata rahaa omaishoidon tukeen Sisältöteksti Peruspalveluministeri Paula Risikon mielestä kunnan tiukka talous tai taloudellinen taantuma ei ole järkevä syy omaishoidon tuen määrärahojen vähentämiseen."Kuntien tulee ja kannattaa varata riittävästi määrärahoja omaishoitajien tukemiseen. Tämä...

Suomeen tarvitaan vammaistutkimuksen professuuri peruspalveluministeri Risikon mielestä

22.11.2010
Peruspalveluministeri Paula Risikko kertoi Tuusulassa kehitysvammaseminaarissa 17.11, että hän haaveilee vammaisprofessuurin perustamisesta johonkin suomalaiseen korkeakouluun. Risikon mukaan vammaisten elämää ei tutkita kunnolla Suomessa. Alan professoreja ei ole edes koko Euroopassa.Olisi tärkeää saada vammaisten asioista tutkittua tietoa. Se toisi vammaisten asiat paremmin esille, Risikko...

Loukataanko ihmisen perusoikeuksia kun mielenterveyspotilas määrätään pakkohoitoon?

21.11.2010
Sitaatteja Mielenterveyskeskusliiton tiedottajan Ismo Laukkarisen kirjoituksesta ; Revanssi 4/2010-lehdessä : ; ;”..Mielenterveyspotilaan tahtoa ei useinkaan kuunnella. Esimerkiksi terveyskeskuslääkäri voi kirjoittaa lähetteen, jossa potilas toimitetaan psykiatriseen sairaalaan tarkkailtavaksi, vaikka tämä ei sitä haluaisikaan. Päätöksen tarkkailuun ottamiseen tekee sairaalan...

Kehitysvammaisten asioissa paljon parantamisen varaa

20.11.2010
"Peruspalveluministeri Paula Risikko vastaanotti Tuusulassa listan ihmisoikeusrikkomuksista" kirjoittaa toimittaja Oskari Lehto Keski-Uusimaassa 19.11 ja jatkaa "kehitysvammaisten ongelmista puhuttiin keskiviikkona Tuusulassa Keski-Uudenmaan kehitysvammaisten tuki ry:n ja kansanedustaja Eero Lehden yhdessä järjestämässä seminaarissa, jossa Lehden lisäksi puhui peruspalveluministeri Risikko."...

Ministeri Thors: Lasten oikeutta syntymätodistukseen edistettävä kansainvälisellä yhteistyöllä

20.11.2010
Sisäasiainministerio Tiedotteet 19.11.2010"Arvioiden mukaan maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Ilman henkilöllisyyspapereita lapsilla ei ole oikeutta moniin peruspalveluihin ja he ovat ennen kaikkea vaarassa joutua hyväksikäytetyksi, esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi”, muistutti maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors tänään puheessaan Lapsen...

Hiv iski Etelä-Karjalaan !

19.11.2010
”Hiv-tartuntoja ennätyksellisen paljon ” otsikolla kirjoittaa Anu Pakarinen UV 18.11.2010. Siitaatteja siitä: ;”Imatralla…hiv-tilanne nousi otsikoihin, kun lyhyessä ajassa avoterveydenhuollossa paljastui kolme uutta hiv-tartuntaa rutiinitutkimuksen yhteydessä. Kaikisa tapauksissa tartunnan saaja oli mies ja tartunta saatu Svetogorskista prostituoidulta. ;Asia julkistettiin, koska sosiaali...

Vaalit ovat tulossa, kiinnostaako kansanedustajaehdokkaita vammaisten asiat?

17.11.2010
Valviran tutkimus vanhustenhoidon tilasta kertoi, että 1237 vanhustenhoitopaikasta vain 7 yksikköä täytti Valviran kriteerit erinomaisesti. ;Miten olisi vammaisten palvelukotien ja laitosten osalta? ; Vastaava selvitys tulisi tehdä sielläkin! Alalle on tullut paljon yksityisiä yrittäjiä, joita ei aina edes kilpailuteta, AVI antaa vain toimintaluvan tyhjille seinille ja paperilla olevalle...

Venäjä, ruotsi vai molemmat?

16.11.2010
"Imatralla kammetaan venäjää kouluihin ruotsin rinnalle", kirjoittaa Katri Ikävalko ;UV:ssa 12.11.2010.Itä-Suomessa ei ole luovuttu ajatuksesta lisätä venäjän opiskelua peruskoulussa ja kiilata kieltä ruotsin rinnalle. Imatralla, Lappeenrannassa ja Tohmajärvellä on aloitettu selvitys ;siitä, lähetetäänkö opetusministeriölle kokeilulupa-anomus venäjän ottamisesta ruotsin rinnalle...

Hallitus esittää inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmän lakkauttamista

15.11.2010
Sisäasiainministeriö. Tiedotteet 11.11.2010.Valtioneuvosto esittää, että inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautettaisiin siirtymäajan jälkeen. Valtioneuvosto päätti ulkomaalaislain muuttamista koskevan esityksen sisällöstä tänään 11.11. ja tasavallan presidentin on tarkoitus antaa lakiesitys eduskunnalle huomenna. ; ;Paluumuuttojono suljettaisiin 1. heinäkuuta 2011 eikä jonoon...

Ville viettää isänpäivän vankilassa

15.11.2010
kirjoitti Riikka Halme sunnuntaina 14.marraskuuta 2010 Keski-Uusimaa lehdessä. ; ;28-vuotias Ville (nimi muutettu) ei päässyt nauttimaan ensimmäisestä isänpäivästään. ; ; Huumeisiin sekaantunut tuore isä ei osannut vuosi sitten arvostaa isyyttään. ;- Elämä oli silloin niin railakasta, ettei isänpäivää tullut vietettyä. Nyt isänpäivän vietto oli Villelle vähän hankalampaa,...

Venäjän kielen tarve ja tarjonta eivät kohtaa

14.11.2010
Vetoomus ;Suomelle on arvokasta ja tärkeää, että tuemme kaksi- ja monikielisyyden toteutumista. Kielet ovat rikkaus, eivät rasite! Suomessa tarvitaan myös monenlaisia ja monentasoisia venäjän kielen taitajia. Tarvitsemme eri alojen ammattilaisia, jotka osaavat oman alansa venäjää, sekä ehdottomasti myös niitä, jotka aloittavat kielen opiskelun hyvin varhaisessa vaiheessa ja saavat kielessä...

Medvedev kytki yhteen viisumivapauden ja byrokratiahelpotukset

11.11.2010
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev kytki yhteen presidentti Tarja Halosen ; valtiovierailun yhteydessä viisumivapaussopimuksen ja ulkomaalaisille luvatut byrokratiahelpotukset.Venäjä on ilmoittanut suunnittelevansa lievennyksiä ulkomaalaisten rekisteröintivaatimuksiaan.Rekisteröinnit rasittavat erityisesti ulkomaalaisten yritysten ja työntekijöiden arkipäivää Venäjällä.Täällä hetkellä...

Entinen Urho Kekkosen adjutantti Esa Seppänen kantaa huolta Suomi-Venäjä osaamisesta

7.11.2010
"Suomella paljon parannettavaa suuren naapurin suhteen”, otsikolla UV 5.11.2010 ; Olli-Pekka Härmä ; kirjoittaa kirjailijasta Esa Seppäsestä, joka halua kaataa turhija raja-aitoja suomalaisten ja venäläisten välillä. Suomen Nato-kanta tulee hänen mukaansa määräämään pitkälle suhteiden kehittymisen maiden välillä. ;Kirjailija Esa Seppänen kantaa huolta Suomen Venäjä-osaamisesta....

Ennätykset paukkuvat matkailussa

7.11.2010
kertoo Mari Pajarin kirjoitus ; 4.11.2010 Uutisvuokessa : ” Matkailun kannalta vuosi 2010 repäisee selvän eron viime vuoden lopun taantumatunnelmiin. Imatralla taottiin lokakuussa kaupungin kovimmat lukemat tax free –myynnissä, joka on nousemassa koko maassa tänä vuonna ennätystasolle.Matkailijavirran kasvua Suomeen pohjustavat venäläiset tekevät tilastohuippua ; myös omassa maassaan....

Professori Arto Mustajoelle korkea kunniamerkki Kremlissa

6.11.2010
04.11.2010 Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professorille Arto Mustajoelle on myönnetty Venäjällä korkea kunniamerkki, Orden Druzhby eli Ystävyyden kunniamerkki.Merkin luovutti torstaina Kremlissä presidentti Dmitri Medvedev.Medvedev palkitsi samassa tilaisuudessa kaksitoista ulkomaalaista liike-elämän, tieteen tai politiikan edustajaa mm. Virosta, Liettuasta, Kolumbiasta ja...

Kotus vaatii virkamiehiltä yksinkertaisempaa puhetta

5.11.2010
KOTIMAISEN kielen tutkimuskeskus (Kotus) haluaa seuraavan hallituksen yksinketraistavan virkamiesten puhetta. ; ;Kotuksen mielestä seuraavan hallitusohjelmaan tulisi sisällyyttää ; ”virkakielen politiikkaohjelma” tai virkakieleen ; olisi muuten kinnitettävä huomiota. Kielen käytön parantamiseen tulisi varata erillisrahoitus. ;Vaikeaselkoinen virkamiespuhe on Kotuksen mukaan...

Poliisin tietoon tuli edellisvuotta enemmän viharikoksia

4.11.2010
03.11.2010 ; Sisäasiainministeriö. Tiedotteet.Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna 17 prosenttia. Poliisiammattikorkeakoulun tekemän vuosiselvityksen mukaan poliisille ilmoitettiin vuonna 2009 yhteensä 1 ;007 viharikosta, kun vuonna 2008 tapauksia oli 859. Suurimmassa osassa rikosilmoituksista tapaus sisälsi rasistisia piirteitä, ja yleisin rikosnimike oli...

"Ryssänä Suomessa-Vieras väärästä maasta."

3.11.2010
Kirjassaan ; venäläissyntyinen Inna Latiseva kertoo omaan näkemykseensä ; Suomesta ja suomalaisista, yrittää ymmärtää suomalaisten sielua ja asenteellisuutta. Kertoo myös ; millaista on olla kotoisin ”väärästa maasta.” ; ;Kirjasta on jo keskusteltu, mutta haluaisin tuoda esille heinäkuun Kanavassa ilmestyneestä Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaisen kirja-arvostelu...

Lokakuu


Tervehtimisen sietämätön vaikeus- 2

29.10.2010
Jokaisella ihmisellä on oma reviirinsä-etäisyys, jonka hän halua pitää muihin ihmisiin. Vain läheiset ihmiset saavat ylittää tuon alueen ympärillä olevan näkymättömän aidan. Reviirille tunkeutuminen, liian lähelle tuleminen, tuntuu epämiellyttävältä. On kuitenkin olemassa tilanteita, joissa sallimme reviirillemme tunkeutumisen, kuten täydessä ruuhkabussissa… ;Entä miten sitten tervehtiminen?...

Mä olen vain ikuinen kulkuri

28.10.2010
; ; ; ; Ikuinen kulkuri.Mä olen vain ikuinen kulkuri,mä olen vain mierolainen,koska isien maa oli Inkeri,koska olen mä suomalainen. ;Mä olen kuin lastu laineilla,kuin korsi ulapalla,kuin hiekka meren rannalla,tai lehti tuulen alla. ;Ei mulla oo maata ei mantua,mä olen vaan karkuteillä,ei luoja oo minulle antanutisänmaata, ei kotia hellä. ;Mä Siperian soiden sotkuja ja...

Ministeri Holmlund edustaa Suomea YK:n turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus-juhlaistunnossa

27.10.2010
;25.10.2010 ;Sisäasiainministeriö. Tiedotteet.Sisäasiainministeri Anne Holmlund vierailee New Yorkissa 25.-28. lokakuuta. Ministeri Holmlund pitää Suomen puheenvuoron YK:n turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus -juhlaistunnossa tiistaina 26. lokakuuta.Ministeri Holmlund tapaa matkansa aikana YK:n apulaispääsihteeri Asha-Rose Migiron ja tasa-arvokysymysten alipääsihteeri...

Jäävätkö venäläiset työttömäksi venäläisen nimen takia?

27.10.2010
;Voisiko nimetön työnhaku avata työpaikkoja venäläisille ja muille maahanmuuttajille? ; ;Niin ainakin ehdottaa vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ja on sitä mieltä että se vähentäisi syrjintää.Työhakemusten käsittely nimettömänä voisi vähentää tilanteita, joissa potentiaalinen hakija ei saa kutsua haastatteluun ennakkoluulojen takia. Esimerkiksi venäjänkielisten keskuudessa yleisiä...

Pala raadollista suomettumishistoriaa

25.10.2010
Osallistuin lauantaina 23.10.2010 KHI(KasviHuoneIlmiö)-Foorumiin Nummi-Pusulassa,jossakauppatieteiden tohtori ja entinen liikennelentäjä Heikki Urmas kertoi kevällä 2010 ilmestyneestä kirjastaan "Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät".Kirjansa loppupäätelmässä Urmas toteaa :" Olen tehnyt sen, minkä olen luvannut Olavi Järvelälle, Päiviö Hetemäelle ja Keijo Liinamaalle: kirjoittaa...

Mikä vie naisen armeijaan?

22.10.2010
Wikipediasta poimittu : ; ;"vuosittain Suomessa 70-80 miestä kieltäytyy asevelvollisuuspalveluksesta." ;Mutta naiset pyrkivät armeijaan ja ;pääsevätkin vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Motivaatio on varmaankin isänmaallisuus? ;Kun itselleni tämä on hieman vierasta, niin haluaisinkin kysyä, että ovatko sitten ; naissotilaat ja ; miessotilaat tasa-arvoisessa asemassa...

Onko Venäjällä helppo olla suomalainen, siis Suomen suomalainen?

20.10.2010
Miten lienee? Viihtyykö Venäjälle muuttanut suomalainen paremmin Venäjällä kuin Venäjältä Suomeen muuttanut venäläinen Suomessa? ;Expressbussin asiakaslehdessä 3/10.,Tekstin ;"Anders Mårdin Pietari” on laatinut Pirkko Soininen, jossa kerotaan kirjailj...

Onko vakoilu ja vastavakoilu sakkipeliä?

19.10.2010
;Uusi Suomi 18.10.2010 julkaisi 16:34 ;: ”Venäjä palkitsee paljastetut vakoojat" ;kertoo että, siteeraan : ” Venäjän presidenti Dmitri Medvedev on myöntänyt Kremlissä korkeat kunniamerkit vakoojille, jotka karkotettiin Yhdysvalloista viime kesänä. Vakoiluskandaali oli pahin sitten kylmän sodan.." ;En ota poliittisesti tähän kantaa, mutta ; osuvasti sattui olemaan Metro-lehti...

Kansanliikkeen Vetoomus Oikeusministeri Tuija Braxille

18.10.2010
;Oikeusministeriössä 16.8.2010 klo 15 kehitysvammaisten läheisten esittämät asiat. ;Suomi ei ole pystynyt vielä ratifioimaan allekirjoittamaansa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimusta, koska kansallinen lainsäädäntömme ei ole vammaissopimuksen mukainen1. Vuonna 1977 säädetty kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki on vanhentunut. Kehitysvammalain 42 § ns...

Onko Suomen kansa tyhmä?

17.10.2010
;Näin ainakin ”väittää” toimittaja Antti-Pekka Pietilä kolumnissaan 29.9.2010 Imatralainen-lehdessä. Sitaatti siitä : ;”Kansa on tuomittu olemaan tyhmä alamainen. Kun päministeri ilmiselvästi valehtelee, kansa syyllistyy kuullun väärinymmärykseen. Kun pääministeri ja johtavat politiikot saavat vaalirahaa Nuorisosäätiöltä, kansaa syytetään pikkumaisuudesta. Kun kansa kohtaa maahanmuuton...

Maahanmuuttajien kotouttamislaki koskisi jatkossa kaikkia maahanmuuttajia

15.10.2010
15.10.2010 Sisäasiainministeriö tiedottaa. ;Valtioneuvosto esittää, että maahanmuuttajien kotoutumislaki koskisi jatkossa kaikkia maahanmuuttajia. Valtioneuvosto sopi kotoutumista edistävän lain sisällöstä tänään ja tasavallan presidentti antoi esityksen eduskunnalle. Esityksen tavoitteena on selkeyttää lainsäädäntöä ja varmistaa, että nykyistä useampi maahanmuuttaja saisi tukea...

Onko vielä ullakolla se papan sotatuliaisina tuoma kranaatti?

15.10.2010
Tällaisen kysymyksen herätti minussa UV Katri Ikävalkon kirjoitus 5.10.2010 ”Keräys harvensi reilusti aseita ja räjähteitä ullakkoiden uumeenista”.” Räjähdekeräys tuotti tulosta Etelä-Karjalassa. Syys-ja lokakuun taitteessa järjestetyn keräyksen ansiosta poliisi sai haltuunsa niin aseita, ammuksia kuin räjähdysaineitakin. ;Keräyksen yhteisjohtajana toiminut komisaario Ari Järveläinen toteaa...

Kansanliikkeen Vetoomus Sosiaali-ja terveysministeri Juha Rehulalle

15.10.2010
Lyhennetty versio.Me kehitysvammaisten omaiset ja tukihenkilöt esitämme Teille ministeri Rehula kansanliikkeemme vaatimuksina: ; ; ; ; ; ; ; ; ; 1. Kehitysvammaisten erityishuollosta 1977 annettu laki ja erityisesti sen 42 § on kumottava. ;§ 42 mukaan :"erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä määrin kuin erityishuollon...

Onko Suomi kova paikka kasvattaa lapsia, onko lapsiperheet jääneet köyhyysloukkuun?

9.10.2010
US 8.10.2010 kirjoitus lapsiköyhyydestä ”Lipposen ajan kavala seuraus – <Ei kukaan voi valita vanhempiaan>” ei herättänyt paljon tunteita ja keskustelua US-ssa, niin kuin aiheetta ei olisi ollutkaan., vaikka kirjoituksessa todetaan, että lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta. Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet (ajatelkaa!) ;suomalaislapset...

Syyskuu


Ministeri Thors : Uudessa kotouttamislaissa huomioidaan haavoittuvassa asemassa olevat naiset erityisryhmänä.

30.9.2010
30.09.2010 ;Sisäasiainministeriön tiedote.Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors kertoo, että valmisteilla olevassa kotouttamislain uudistuksessa on huomioitu haavoittuvassa asemassa olevat naiset erityisryhmänä. – Lain lähtökohtana on, että kotouttamispalveluita tarjottaisiin jatkossa kaikille maahanmuuttajille. Tämä palvelee haavoittuvien maahanmuuttajaryhmien, kuten vaikeassa...

Venäjänkieli painaa päälle Itä-Suomessa, opetusministeriö jarruttaa.

27.9.2010
Itä-Suomen vauhdikas elämä naapurimaan Venäjän kanssa vaatii jo todella teolla panostamaan venäjänkielen opetukseen. Venäjä on naapurimaa ja tärkeä liikekumppani ja ; venäjänkielen osaaminen ainakin näillä seuduilla on rahanarvoista. Yhtenä Venäjä-yhteistyötä rajoittavana tekijänä saattaa olla venäjänkielen osaajien vähäinen määrä. Kaikista ennakkoluuloista ja negatiivisesta suhtautumisesta...

Mannerheim Portugalissa vuonna 1945 - terveyden vai varmuuden vuoksi

25.9.2010
; ;"Tasavallan presidentti, ; Suomen Marsalkka Mannerheim lähti marraskuussa 1945 hoitamaan terveyttään Portugaliin. Tukholman – lähettilään Gripenbergin mukaan ”Marsalkka oli helpottunut päästessään pois Suomesta”. Sotasyyllisyyslain määräaika syytteiden nostamiseksi meni umpeen 31.12.1945 ja Mannerheim palasi Suomeen 2.1.1946.", näin kirjoittaa Matti Häkkänen, joka ;toimi...

Kokeiluhankkeen avulla luodaan kotouttamiseen tehokkaat polut

23.9.2010
Sisäasiainministeriö. Tiedotteet 23.09.2010 ;Sisäasiainministeriö on käynnistänyt Osallisena Suomessa -kokeiluhankkeen hankehaun. Osallisena-Suomessa -hanke on yksi suurrimmista vireillä olevista maahanmuuttajien ; kotouttamisen tehostamiseen tehtävistä hankkeista. Hankkeen tavoitteena on kehittää kokeilujen perusteella kotouttamiskoulutuksen uusi malli, joka otettaisiin valtakunnalliseen...

Puuttuiko USA:n tiedustelu Jäätteenmäen eroon?

19.9.2010
"Osallistuiko Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatio NSA Anneli Jäätteenmäen savustamiseen pääministerin paikalta 2003? "Näin kovan arvelun heittää ilmoille Yleisradion kokenut ulkomaankirjeenvaihtaja Jarmo Mäkelä kolumnissaan APU-lehdessä 9.9. ;Mäkelä antaa ymmärtää, että yhdysvaltalaiset tahot olivat toteuttamassa Jäätteenmäen kaatumiseen johtanutta operaatiota. Syynä oli se, että Jäätteenmäki...

Ministeri Thors vierailee Kreikassa 20-21. syyskuuta

17.9.2010
Sisäministeriö. Tiedotteet 17.9.2010 ;- Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors vierailee Kreikassa 20-21. syyskuukta 2010Ministeri Thors tapaa matkansa aikana Kreikan sisäministeriön Glannis Ragkousiksen ja kansalaisten suojelun ministerin Christos Papoutsisin. Keskustelujen aiheena ovat maahanmuuttopolitiikka, laiton maahanmuutto ja turvapaikanhakijoiden tilanne maassa. Ministeri...

Lapsen hoitamaton kipu voi jättää pysyvän jäljen

16.9.2010
kirjoittaa UV 10.9.2010 : " Hoitamaton kipu lapsena voi jättää elinikäisen jäljen ihmisen mieleen ja kipujärjestelmään. > Migreenia potee joka kymmenes ylä-asteikäinen. Toistuva kipu jää liian usein tunnistamatta. ;- Lasten kivun hoidossa on edelleen huomattavia puutteita. On esimerkiksi vaikeuksia tulkita eri-ikäisten lasten kipua, sanoo anestesiologian erikoislääkäri Tuula Manner. -...

Valetarkastaja myy ensiapupakkauksia työpaikoille

15.9.2010
Usko tai älä, mutta tämä tiedote on Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, että liikkeellä on valetarkastaja!31.8.2010 Aluehallintovirasto.Tiedote. ;Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella on tullut esiin tapaus, jossa henkilö ensiapupakkauksia myyvästä yrityksestä esiintyi työsujelutarkastajana varatessaan puhelimitse tapaamisaikaa työpaikalle. Saavuttuaan työpaikalle henkilö esitti...

Talousarvioehdotus 2010 : Lisärahoitusta poliisille sekä Maahanmuuttovirastolle

14.9.2010
Sisäasiainministeriö. Tiedote 10.9.2010Hallituksen vuoden 2011 talousarvioehdotuksessa tavoitteeksi on asetettu, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuoteen 2015 menneessä.Tavoitteeseen pyritään panostamaalla rikoksia ja onnettomuksia ennalta ehkäisevään toimintaan. Maahanmuutossa toteuteetaan aktiivista ja vastuullista politiikkaa.Hallitus esittää, että poliisille myönnettäisiin...

Venäjän miliiseistä tulee poliiseja,

13.9.2010
otsikolla kirjoittaa Mirja Sipinen UV 13.9.2010 : ;" Venäjän miliisilaitos aiotaan myllertää läpikohtaisin. Laajassa uudistusohjelmassa luvataan puuttua ; korruptioon, kehnoihin palkkoihin ja päällekkäisiin töihin. ; ; ;Uudistukset perustuvat presidentti Dmitri Medvedevin ajamaan sisäministeriölakiin. Kun ohjelma on saatu päätökseen - lupausten mukaan vuoteen 2012 mennessä -...

Opetusministeri Virkkunen vieraili Etelä-Karjalassa

12.9.2010
UV 11.9.2010 Mari Pajari otsikolla : "Matkailukoulutus nojaa Rauhaan ", sitaatteja siitä : " Matkailuinvestoinnit Rauhaan ja Ukonniemeen pitävät alan koulutuksen Imatralla. Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mielestä alueen elinkeinoelämä tarvitsee lähelleen paikan, josta työvoima henkilöstötarpeisiin koulutetaan. ;- Odotukset alueen matkailun suhteen ovat suuret ja koulutuksen toivotaan...

Что такое " Русская душа?" Кто ответит мне? Mitä on "Venäläinen sielu? Kuka vastaa minulle?

11.9.2010
Olen miettinyt mitä minulle itselleni merkitsee venäläisyys? vai merkitseekö mitään? Onko itsessäni enemmän venäläistä sielua vai suomalaista sisua? Olen syntynyt Pohjois Inkerissä puhtaasti suomenkieliseen ympäristöön ja viisi ja puolivuotiaaksi puhuin pelkästään suomea, siis Inkerin murretta.Sitten äkkilähtö evakkoon ja jouduin samaantien pakosta kuulemaan, ymmärtämään ja puhumaan venäjää ;...

Mikä ihmeen EASPD ?

10.9.2010
EASPD on Eurooppalaisten palvelutuottajien kattojärjestö.EASPD:n konferenssi oli pidetty Helsingissä, jossa myös ulkoministeri Alexander Stub muistutti, että keskeisessä asemassa ovat kunnat, jotka ovat vastuussa palveluiden tarjoamisesta .Pulma hänestä on, että Suomessa on liikaa kuntia ja että kuntien taloustilanteet poikkeavat toisistaan.Stub myönsi, että YK:n sopimuksen ratifiointi on...

Tervehtimisen sietämätön vaikeus,

7.9.2010
otsikolla krjoittaa UV 4.8.2010 kolumnissaan Mikko Kohvakka Lappeenrannan teknilllisen yliopiston Etelä-Karjalan-instituutista, siteeraan ;: " Kaksi ihmistä kohtaavat rappukäytävässä tai hississä. Mutta kohtaavatko heidän katseensa? Nyökkävätkö he toisilleen, kohottavatko käteensä tai lausuvatko tervehdykseksi tulkittavan äänähdyksen? ; ; Tänä päivänä on todennäköistä, että vastaus...

Äijäily on este muutoksille

6.9.2010
" Miehillä on painonhallinnassa monia fysiologisia etuja naisiin nähden, mutta miesten ongelmaksi koituu usein pää. Monilla miehillä pysyvien ja toimivien elintapamuutosten esteeksi muodostuu perinteinen miehinen uho ja äijäily. Painonhallinnan parissa tutkimus- ja vastaanottotyötä tekevä ravitsemusasiantuntija Patrik Borg tuntee miehisen äijäilyilmiön. - Kun lähdetään tekemään elintapamuutosta,...

Yksityiset yritykset toimivat vastoin hallituksen periaatepäätöstä.

4.9.2010
Ministeri Risikko ja Vapaavuori antoivat 30.8 ;tiedotteen: Vammaisilla ihmisillä on oikeus yksillölliseen asumiseen ja elämään. He totesivat, että suurten erityisryhmien asumiskeskittymien syntyminen on vastoin valtioneuvoston periaatepäätöstä pitkäaikaisen laitoshoidon purkamisessa ja kehitysvammaisten asumisen kehittämisessä. Yksillöllisemmät tuki-ja palveluasumiset vastaavat paremmin niin...

"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"

3.9.2010
Kehitysvammahuollon asiantuntijat ja palveluiden tuottajien edustajat ovat käyneet keskustelua HS 19.8, 24.8, 25.8, ja 30.8., kehitysvammaisen ihmisen ; "hyvästä asumisesta". Kirjoituksissa näkyvät selkeästi kirjoittajien taustat, eihän kukaan sahaa leipäpuutaan. Olisi aiheellista kuulla myös meidän kehitysvammaisten omaisten mielipiteitä, millaisia asumispalveluita me omaisina haluamme...

Puhutaan Venäjästä

2.9.2010
kirjoittaa Juhani Paakkinen Imatralainen-lehdessä 1.9.2010. Sitaatteja siitä : " Siinähän kävi taas vanhanaikaisesti. Ministeri ryhtyi arvioimaan Venäjän taloutta ja erehtyi vertaamaan sitä pieneen Euroopan maahan. Rinnastus meni pieleen.. Luulen, että väärä sijoitus maiden paremmuuslistassa ei sinänsä ärsyttänyt Moskovaa vaan se, että pikkuinen naapuri kyseenalaistaa Venäjän keskeisen tavoitteen...

Lehdet: Energiayhtiöt haluavat sähkölinjat maan alle

1.9.2010
-Energiayhtiö Vattenfall esittää, että kaikki sähköjohdot kaivettaisiin Suomessa mahdollisimman pian maan alle. Ainakin Fortum kannattaa ajatusta, kertoivat Kaleva, Turun sanomat ja Väli-Suomi sanomalehdet.. Vattenfall OY:n toimitusjohtaja ;Hannu Kostiainen toivoo, että eduskunta vaatisi energiayhtiöitä siirtämään sähköjohdot säävarmaan maakaapeliin nykyistä nopeammin. Nykymenolla kaapelointi...

Elokuu


Oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi on yksi ihmisen perusoikeuksista!

31.8.2010
Miten sanoisit, jos et pystysi puhumaan? Ensisijainen ihmisen viestimisen väline on puhuminen.Kaikilla ei kuitenkaan ole puhekykyä . Erilaisista vammoista aiheutuvat kommunikaation ongelmat ; ovat yhteiskunnan eriarvoisuutta luova tekijä. Tämän vuoksi tulkkaus, kommunikaation apuvälineet ja tiedonsaanti ovat vammaiselle henkilölle välttämättömiä yhdenvertaisuuden osatekijöitä. Kommunikaatioon...

Ministeri Thors:Perheeyhdistymissäännöksiä on tiukennettu

30.8.2010
Sisäasiainministeriö. 30.8.2010 Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan Suomi on tiukentanut perheenyhdistämissäännöksiä. Muutokset tulivat voimaan elokuun alussa.-Kasvattilasten tulee olla ollut tosiasiallisessa ;huoltosuhteessa perheen kokoajaan ennen tämän tuloa Suomeen. Täällä pyritään varmistamaan se, että nämä kasvattilapset ovat todellisessa perheenjäsenen asemassa,...

EU-raha siivittää kulttuurin yhteistyötä Pietarin kanssa

28.8.2010
Kirjoittaa Anne Kotiharju artikellisaan 17.2.2010.,siteeraan : " Imatra ja Lappeenranta kasaavat kiireellä jopa miljoonien eurojen Enpi-projekteja. Romanssimusiikki soi ja päättäjille järjestetään huipputapaamisia. Jaossa oleva iso-hankeraha pistää ideanikkareihin vipinää. Venäläinen kulttuuri saattaa vyöryä lähivuosina Imatralle ja Lappeenrantaan aivan uudella voimalla. Imatra ja Lappeenranta...

Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle

27.8.2010
Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisuja ;2010:4 TIIVISTELMÄ Suomen vammaispoliittinen ohjelma. VAMPO 2010-2015 ;Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.Kaikilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet elää ja toimia yhteiskunnassa. Syrjintä on kielletty.Hyväksikäyttö ja väkivaltainen kohtelu ovat rangaistavia tekoja. Käytännössä vammaisten ihmisten ei kuitenkaan ole mahdollista käyttää täysimääräisesti...

Kehitysvammainen ei saanut tavata 97v isomummoaan, edunvalvoja kielsi.

25.8.2010
"Vammainen halua asua kuten muutkin" otsikolla kirjoittivat tänään HS mielipidesivulla Kehitysvammaliitosta Susanna Hintasala, Markku Niemelä Etevasta ja Markku Virkamäki Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä. Siteeraan edelleen heidän kirjoitustaan :"Onko Suomella varaa uusiin laitoksiin ja hyvinvopintipalvelukeskuksiin? Näennäisestä tehokkuudestaan huolimatta suuret keskittymät tuottavat paljon...

Antiikin aikainen kehitysvammalaki sallii pakkokeinot, onko kilpailutus kehitysvammaisten ihmiskauppaa ja vankilamaista miljoonabisnestä?

24.8.2010
Suomen kehitysvammahuolto on jumittunut paikoilleen, ; EOA Paunion jo 1996 vaatima kehitysvammaisilla käytettyjen pakkokeinojen ja itsemääräämisoikeuden rajoitusten uudelleen säätely ; ei etene, Vanhasen molemmat hallitukset ovat tyrineet vammaislakien yhdistämisessä..STM jarruttaa kehitysvammalain muutosta.. Neuvostoliittokin kaatui, mutta Suomen kehitysvammaisten elämää säätelevä...

Lisää poliisien välinpitämättömyydestä

22.8.2010
HS 22.8.2010 kirjoituksen " Törkeä esimerkki Suomen poliisista" ;mukaan, ".. ;kirkkonummelaismies ryöstettiin turvakameroiden edessä Paasikivenaukiollaa. Mies oli soittanut hälytyskeskukseen.., mutta poliisi ei tullut paikalle hätäkeskuspuhelun jälkeen.. ;ja seuraavana aamupäivänä oli ilmoittanut poliisille, mutta poliisi keskeytti esitutkinnan neljän päivän kuluttua, ja kameranauhoitteetkiin oli jo...

Röökille koulun aidan taakse

20.8.2010
kirjoittaa Henrik Suni ;Keskisuomalainen-lehdessä 16.8.2010. ;" Jyväskylän ammattioppilaitokset ja lukiot ovat nyt täysin savuttomia. Tupakoinnin koulualueella kieltävä laki astuu voimaan lokakuussa. Viitaniemen ammattiopiston alueella ei enää tupakka käryä.Entisestä tupakkapaikasta on siistitty oppilaille virkistysalue, jossa voi sosiaalisoitua savuttomasti. Uusi tupakkapaikka on pari metriä ;...

Koulut alkoivat! Kuinka monta maahanmuuttajaa mahtuu koulupenkille?

19.8.2010
5.2.2008 HS.otsikolla " Helsingin koululaisista lähes neljännes on taustaltaan maahanmuuttaja 2020" Juha Merimaa kirjoitti ;: " ;..Nyt Helsingin peruskouluissa noin 11 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, vuonna 2002 heidän osuutensa ; oli vasta kuusi prosenttia. Muutokseen on kaksi syytä: suomea ja ruotsia puhuvien oppilaiden määrän vähentyminen ikäluokkien pienentyessä sekä ulkomaalaistaustaisten...

VETOOMUS OIKEUSMINISTERI TUIJA BRAXILLE

16.8.2010
Suomi ei ole pystynyt vielä ratifioimaan allekirjoittamaansa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimusta, koska kansallinen lainsäädäntömme ei ole vammaissopimuksen mukainen 1. Vuonna 1977 säädetty kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki on vanhentunut. Kehitysvammalain 42 § ns pakkokeinopykälä, "erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä...

Teollisuus hyödyntää myrskypuuta Etelä-Karjalassa.

12.8.2010
Vartti 11.8.2010 kirjoittaa : " Metsäteollisuudessa on kysyntää kaikenlaiselle puutavaralle. Tuhokorjuuden arvioidaan kestävän pitkälle ensi vuoteen. Pystypuun hintaa ei myrskytuhojen oleteta polkevan. Etelä-Karjalan metsäteollisuus osallistuu vahvasti myrskyjen kaatamien puiden korjuuseen. ;Teollisuuden raaka-aineiden korjuutyöt on saatu käynnistettyä toden teolla vasta tämän viikon alussa,...

Sananvapaus voitti

10.8.2010
Kirjoitti Perussuomalainen 10/2010 lehdessä Alpo Ylitalo (PS), kaupungin valtuutettu, Kokkola. sitaatteja siitä : " TaxMec KY:n toimitusjohtaja Liisa Mariopori sai potkut Lapin lääninveroviraston toimistopäällikön tehtävästä hoidettuan virkaa kymmenen vuotta. Hän julkaisi kirjan "Verottaja tappolinjalla". Täällä hän sai viranomaiset närkästymään niin, että Raahen käräjäoikeus määräsi kirjan...

"Jumalan pieni köyhä". Kuka hän?

9.8.2010
Franciscus Assissialainen, josta Wikipedia ja nettisivut kertovat seuraavaa : Giovanni Francesco di Bernardone (1181 tai 1182-3 lokakuuta 1226) perusti franssiskaanisen veljeskunnan. Paavi Gregorius 1X julisti hänet pyhimykseksi. Hän oli kangaskauppian poka italialaisesta Assisin pikku kaupungista. Nuorena hän haaveili trubaduurin ja runoilijan urasta, ; ja nautti mukavasta elämästä. Kokemukset...

Miksi PKIP? Pohjoismaiden Komitea Ihmisoikeuksien Puolesta.

6.8.2010
Vuonna 1871 ryhtyivät pohjoismaiden hallitukset lainsäädännölliseen yhteistyöhön. Tavoitteena oli saada yhtenäinen lainsäädäntö eri pohjoismaissa. Lainsäädäntöyhteistyö jatkuu vieläkin. Perheoikeudet, ja erityisesti sosiaalioikeudet alueella vallitsee suuri lakien, instituutioiden ja soveltamisperiaatteiden samankaltaisuus. Esittely Ruotsissa ja muuallakin Pohjolassa on hyvinvointivaltio johtanut...

Suomalainen ei kaihda mitään, kun pää pitää sekoittaa,

6.8.2010
kirjoittaa Tomi Oravainen Uutisvuoksessa 3.8.2010. Muualla Euroopassa ei edelleenkään uskota, että Pohjolassa ryypätään tappavaa metanoliakin. Oikeuslääketieteen laitoksen laboratorion museokaapin nuhruisten muovipullojen rivi alkaa tolusta. Rivi päättyy vanhaan metallipönttöön, jossa oli sylärin jäähdytysnestettä. Kaikista pulloista joku on ryypännyt, kerran. - Mikä tahansa aine, joka on...

Potilas unohtui päivystykseen.

4.8.2010
Kirjoittaa Anu Pakarinen 4.8.2010 Uutisvuoksessa. Sitaatteja siitä : " Päivystävälle lääkärille kävi paha kömmähdys Honkaharjussa viime viikon maanantaina. Illan viimeisiin potilaisiin kuulunut iäkäs nainen ja hänen seuranaan ollut aviomies unohtuivat yöksi vastaanottohuoneeseen, jonne heidät oli ohjattu ensiavun jälkeen seurantaa varten. Noin puolentoista tunnin odottelun jälkeen pariskunta...

Työelämä kiusaa ihmisiä unettomiksi.

2.8.2010
UV 27.7.2010 Tomi Oravainen kirjoitus : " Unettomuus syö yhä useamman suomalaisen työtehoa. Unihäiriöt ovat yleistyneet koko 2000-luvun. Unitutkija Markku Partisen mukaan suurta osaa ongelmasta selittää työelämän vaatimusten jatkuva tiukentuminen. Asiantuntijat arvioivat, että unettomuudesta kärsii 5-10 prosenttia suomalaisista. - Pelkästään unettomuudesta terveydenhuollolle aiheutuvat kulut ovat...

Sisäasiainministeriön budjettiehdotus 2011: Painopiste rikosten ja onnettomuksien ennaltaehkäisemisessä sekä kotouttamisen kehittämisessä.

1.8.2010
Tiedotepalvelu 30.7.2010. Sisäasiainministeriön tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa. Tähän pyritään panostamalla rikosten, onnettomuksien ja sisäistä turvallisuutta vaaraantavien häiriö-ja uhkatekijöiden ennaltaehkäisemiseen. Ihmisten ja yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen operatiivisen toiminnan keinoin säilyy tärkeänä painopisteenä. Sisäasiainhallinto toteuttaa...

Heinäkuu


Synnytysvalmennus nettiin ja lääkkeillä synnyttämään!

29.7.2010
Katja Juurikon ;kirjoitus Uutisvuoksessa 25.7.10." Synnyttäjät pääsevät enää harvoin tutustumiskäynnille" "-Sairaalat ovat ;vähentäneet synnytysvalmennusta radikaalisti. ; Muutaman viime vuoden aikana monissa sairaaloissa on luovuttu ennen synnytystä tehtävistä tutustumiskäynneistä. ; Lisäksi varsinaista valmennusta on siirretty nettiin. Kätilöliitto on huolissaan valmennuksen kurjistumisesta . Sen...

Ovatko uskomukset punkeista silkkaa huuhaata?

26.7.2010
Niin kuin vakuuttaa ihotautulääkäri Maria Huttunen 26.7.2010 Uutisvuoksi-lehden haastattelussa. Siteeraan tekstiä otsikolla: ;"Punkit leviävät yhä uusille alueille" Punkkikesä on kuumimmillaan. Kuumat kelit houkuttelevat liikkumaan vähissä vaatteissa, mutta pitääkö samaan aikaan pelätä pusikoissa vaanivia punkkeja? Lääkärien mukaan ei. - Puremaa ei kannata pelätä, sillä valtaosa punkeista ei kanna...

Voiko psykopaatti pomo viedä yrityksen maineen?

25.7.2010
Talon Sanomissa 18.7.2010 Outi Kokko otsikolla " Älä sano tätä pomolle" kirjoittaa: " Lain henki on, että työntekijän on noudatettava määräyksiä, vältettävä ristiriitoja ja oltava lojaali työnantajalleen". Työsyhde asioista vastaava lakimies Kati Mattinen Helsingin seudun kauppakamarista kertoo, että välttämättä edes johtajan haukkuminen ei silti tarkoita potkuja...Tilanne pitää harkita...

Mitä Sinulle merkitsee kansalaisuus?

24.7.2010
Kansalaisuus tarkoittaa valtion ja yksityisen henkilön välistä suhdetta, joka sisältää molemmin puolin oikeuksia ja velvollisuuksia. Kukin valtio päättää itse siitä, miten sen kansalaisuuden voi saada, menettää ; tai miten siitä voi luopua. ; Tilastokeskuksen mukaan koko Suomen väkiluku on 5 362 073 henkilöä. Keitä me ollaan? Kuinka monta kansalaisuutta on Suomessa? Tietenkin suuremmalla osalla...

Kehitysvammaisten asumisen laatusuositukset tulossa.

23.7.2010
Valtioneuvosto antoi 21.1.2010 periaatepäätöksen ; ohjelmaksi kehitysvamaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämisestä vuosina 2010-2015. Arvioidaan, että Suomessa on 35 000-40 000 kehitysvammaista henkilöä, joista suurin osa tarvitsee runsaasti yksilöllistä apua ja tukea asumisessaan. Suomessa on 18 laitosta, joiden toiminta on kokonaan ; tai pääosin ;suunnattu palvelemaan...

97 vuoteen mahtuu monenlaista...tarina-3.

22.7.2010
Äitini Hilma-Maria Heistosen tarinoita. Lapsenlapsenlapsia kasvattamassa Suomessa. Saapuessaan Suomeen äitini joutuikin, niin kuin halusi ; auttamaan kasvattamaan nyt jo edesmenneen ;tyttäreni lapsia ja osasi nauttia ;siitä "yhteisöstä", jossa vielä kolmen pienen lapsen lisäksi oli ;äitini Lyyti-sisko täysin petisängyyssä oleva reumapotilas. Tyttäreni puolisonsa kanssa olivat ryhtyneet yrittäjiksi ja...

Saimaan saaressa pikkuinen torppa...

21.7.2010
istuu portailla Nestori Miikulainen. Huuliharppua soittaa ja NORPPA nousee pinnalle pärskähtäen", näin laulussa, mutta kuinka kauan se norppa "nousee pärskähtäen pinnalle" riippuu meistä nykyihmisistä, siitä miten me suojelemme Saimaannorppaa? Tänään 21.7.2010 Uutisvuoksen uutiskanava sivulta : EU:n ympäristökomissaari vierailee Suomessa tutustumassa saimaannorpan suojeluun. EU:n...

97 vuoteen mahtuu monenlaista..tarina-2.

21.7.2010
Äitini Hilma-Maria Heistosen elämän tarinoita. Kolhoosi vei lehmät: -Sitten tuli kamala kollektivisoinnin aika. Lehmät ja muut kotieläimet, jopa kanat piti luovuttaa kolhoosiin ja perheelle jätettiin yksi lehmä. Alkoi köyhyys.., mutta jotenkin muistaakseni uskottiin, että elämä paranee pian. Me vanhemmat tytöt aloitimme työuraansa kolhoosissa. Äitini ei muista saivatko he mitään palkkaa, mutta -...

97 vuoteen mahtuu monenlaista...tarina-1.

20.7.2010
Pieniä tarinoita Äidistäni. Inkerinsuomalainen äitini Hilma-Maria Heistonen muistelee mielellään lapsuuttaan, mutta monet muut elämän ;järkyttävätkin tapahtumat ;ovat jääneet hämärän peittoon. Hän syntyi tsaarinvallan aikana 23 maaliskuuta 1913 Lempaalan kunnassa Oinaalan kylässä. Lapsuus oli onnellinen, perheessä oli kymmenen lasta, mukana ottopoika, isä, äiti ja mummo. -Lapsuudesta minulla on...

Vanhuksille ei leipää iltapalaksi palvelukeskuksessa.

18.7.2010
Kävin tänään illansuussa klo 19 maissa ;täällä Kaakkois-Suomessa tapaamassa 97 vuotiaasta äitiäni erässä palvelukeskuksessa. Hän istui pöydän ääressä viilipurkki edessä ja hämmensi sitä lusikalla surullisena.Hän ei pysty syömään sitä viruvaa viiliä ilman mitään. ;Ei ollut edes leipäpalaa edessä. Etsin hoitajat ja kysyin, vastaan tuli ensin sinisilmäisesti, että hän on jo syönyt sen, muttei ollut...

Jättiputki-vaarallinen "maahanmuuttaja".

18.7.2010
13.7.2010 Aamulehti kirjoitti viitaten Valkeakosken sanomiin, että " Valkeakoskelainen Henry Kallio sai omakohtaisesti kokemuksen miten vaarallinen puutarhoja valloittava jättiputki voi olla...Kallio tuhosi metrinmittaiseksi kasvanneita jättiputkia raivaussahalla ja sai samalla kasvien nestettä silmille. Myöhemmin illalla ; hän havaihtui kehnoon kuntoonsa. Altistus muurasi silmät umpeen, nosti...

Kovilla saappailla ja raskain askelin!

16.7.2010
"Käveleekö viranomainen vammaisen omaisen yli?", ;kirjoittaa 12.7.2010 Helsingin Sanomissa ;Pirkko Leskinen. ; Vastaan: "Kyllä kävelee, ja vielä ;kovilla saappailla! Kehitysvammaisen omaiseni kanssa kaksi kehitysvammalaitosta, avohuollonyksikköä ja oppilaitosta kiertäneenä tiedän mistä puhun! Autistinen puhumaton ;lapsenlapseni, jonka huolenpitoon olen osallistunut hänen syntymästään asti muutti...

Yhteinen turvapaikkajärjestelmä, sisäisen turvallisuuden strategia ja Eurojustin rooli EU-ministeriokokouksen aiheena.

14.7.2010
Sisäasiainministeriö. Tiedote 13.07.2010 Belgian puheenjohtajuskauden epävirallinen oikeus-ja sisäasioiden ministerikokous pidetään 15-16 heinäkuuta Bryssellissa. Suomea kokouksessa edustavat oikeusministeri Tuija Brax, maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ja valtiosihteeri Antti Pelttari. Sisäasiainministerit keskustelevat EU:n yhteisen sisäisen turvallisuuden strategian...

Mielipiteitä viisumivapaudesta ja naapurisuhteista Venäjän kanssa täältä itärajaseudulta.

13.7.2010
Uutisvuoksen "Katukanava" palstalla ruokolahtelainen Reino Karhu kirjoittaa 13.6.2010 Viisumivapaudesta. Siteeraan :"Kannanotossaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunta katsoo, että niille henkilöille, jotka voivat esittää passin, tulisi myöntää kolmen vuorokauden oleskeluun EU:alueella. Valiokunta myös toivoo, että Itä-Suomea kehitettäisiin vahvemmin alueena vastaanottamaan venäläisturistit....

Tukiliiton esitykset hallitusohjelmaan.

11.7.2010
Kehitysvammaisten Tukiliiton ry:n lehti "Tukiviesti" nro.3/2010 toi ilahduttavan uutisen, sen sivulla on Tukiliiton esitykset hallitusohjelmaan. Viihdoinkin! Teksti kokonaisuudessa : "Tukiliiton esitykset tulevaan hallitusohjelmaan vei kesäkuussa johtava lakimies Sirkka Sivula eduskunnan vammaisasian yhteistyöryhmään. Kehitysvammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta edistävä toimia ovat Tukiliiton...

Kansanliike:Vammaisten ihmisoikeuksien puolesta!

9.7.2010
Arja-Riikka Nikkilän kirjoitus Vantaan Sanomissa keskiviikkona 30.6.2010 otsikolla "Kehitysvammainen mies eristettiin isoäidistään". Siteeraan tekstiä: "Kehitysvammainen Oleg J:n ei ole ollut yhteydessä isoäitiinsä Viola Heistoseen yli puoleen vuoteen. Vantaan kaupunki sijoitti puhekyvyttömän, autistisen miehen yksityiseen R:toimintakeskuskeen Imatralle. ...Heistonen ei saa olla edes puhelimitse...

Ruotsin työministerikaan ei ole teräsmies...

7.7.2010
taistellessaan kolmen lapsen huoltajuudestaan.. "Ruotsin työministeri Sven Otto Littorin ilmoitti ;keskiviikkona eroavansa tehtävistään" ;kirjoittaa ;otsikolla ;Uusi Suomi 5.7.2010. Siteeraan " Eron syy Littorin mukaan pitkittynyt huoltajuuskiista. Littorin on kiistellyt kolmen lapsen huoltajuudesta ex-vaimonsa kanssa jo kaksi vuotta.Pariskunta erosi viisi vuotta sitten. Tiistaina Littori osallistui...

Fortum kaksinkertaistaa sähkön tuontinsa Venäjältä.

6.7.2010
Näin kirjoittaa 30.6.2010 "Uutisvuoksi"- lehdessä sen päätoimittaja Harri Manskinen : Fortum lähes kaksinkertaistaa sähkön tuonnin Venäjältä lähivuosina. Fortumin osin omistamissa tuotantoyhtiössä TGC-Svetogorskissa ja OAO Fortumissa Uralilla ja Länsi-Siperian öljyn ja kaasuntuotantoalueilla ; on meneillään mittavat investointiohjelmat, joilla pyritään tehostamaan ja kasvattamaan...

Imatralaista noitavainoa ja kidutusta!

3.7.2010
HS.24.6.2010 ; Anna-Riitta Sippolan kirjoituksen ; "Turvapaikkaa hakevista lapsista moni on kokenut kidutusta" ;tulikiin mieleeni tyttärenpoikani ja minun ;kohdistunut kohtelu Suomessa, jossa me molemmat täällä Imatralla olemme mielestäni joutuneet henkisen kidutuksen kohteeksi.Minä, siis 74 vuotiaana nyt, en kokenut tällaista julmuutta edes pahamaineisessa Neuvostoliitossa. Sydäntä särkee jatkuvasti...

Oleskelulupiin biometriset tunnisteet ensi vuonna.

2.7.2010
Sisäasiainministeriön tiedote 01.07.2010 : Hallitus esittää ulkomaalaslain ja siihen liittyvien muuttamista siten, että biometriset oleskelulupakortit voidaan ottaa käyttöön kesällä 2011. Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä tänään ja tasavallan presidentin on tarkoitus antaa se eduskunnalle 16.7. Barometristen oleskelulupakorttien käyttöönotto perustuu EU-asetukseen, joka edellyttää...

Kesäkuu


Vastaako virkamies virkatoimiensa lainmukaisuudesta?

30.6.2010
Kirjoitukseni "Perussuomalainen"-lehdestä nro.9 heinäkuu 2010, ;mielipidepalstalla. Suomen Perustuslaki 11.6.1999/731. luku 10.§ 118 " "Vastuu virkatoimista". Lainaus: "Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta.Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksistä, joita hän on toimielimen jäsenenä kannattanut. Esitelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on...

YK:n ikääntyvien ihmisoikeussopimus.

28.6.2010
" YK:n ihmisoikeusjulistus ei tunnista ikääntyviä.Ihmisoikeusjulistus muistuttaa, että ihminen syntyy vapaana ja tasavertaisena arvoltaan ja oikeuksiltaan, mutta mihin ne häviävät vanhetessamme? ..Ihmisoikeudet ovat maailmanlaajuisesti hyväksytyt ja keskeinen osa inhimillistä ymmärrystä. Ihmisoikeudet ovat muotoutuneet aikojen kuluessa ja perustuvat filosofiseen, moraaliseen, uskonnolliseen sekä...

Oliko sittenkin inkeriläisten paluumuutto-etninen puhdistus Venäjällä?

26.6.2010
Valtiovallan ja Suomen Akatemian tuella tehdyssä uudessa tutkimuksessa ; ;"Kotin karkotettavaksi" tuli esille uutta tietoa inkeriläisten paluumuutosta Suomeen. Kirjan tekijä FT ;Toivo Flink kertoo s.13-14 inkeriläisten vuonna 1990 käynnistyneen Suomeen muuton taustoista seuraavaa : "Paluumuuttoavauksen teki presidentti Mauno Koivisto Ajankohtaiskakkosen haastattelussa 10.huhtikuuta 1990. Presidentin...

Turvapaikkaa hakevien EU-kansalaisten oikeutta vastaanoton palveluihin rajoitetaan.

25.6.2010
Sisäministeriön tiedote 23.06.2010. Turvapaikkaa hakevien EU-kansalaisten oikeutta vastaanoton palveluihin rajoitetaan. Turvapaikkaa hakeva EU-maan kansalainen saa jatkossa olla vastaanottokeskuksessa vain siihen saakka, kun hän saa tiedoksi Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen ; Hallitus esitti lakimuutoksen vahvistamista tänään ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna...

pupupuku suomalaisten hoitajien innovaatio

22.6.2010
Tiedättekö, että suomalaiset hoitajat ovat kehittäneet hygieniahaalarin, tutummin pupupuvun. Se on potkupukua muistutttava kokohaalari, jossa kiinnitys on sellainen, ettei ihminen saa sitä itse pois päältään ilman toisen apua. Hän ei siis voi riisua itseään vaikkapa tehdäkseen tarpeensa vaan riisuuntuminen on täysin muiden kontrolloitavissa.Samoin kuin minkä tahansa rajoittavan toimen kohdalla,...

Janten laki...Pikkukylien laki.

21.6.2010
Wikipediasta poimittu ja lieneekö tämä laki ajankohtaista nykyisinkin? "Janten laki on tanskalais-norjalaisen kirjailijan Aksel Sandemosen teoksessaan Pakolainen ylittää jälkensä(1933) esittämä ajatus, jonka mukaan kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut. Janten lain säännöt : 1.Älä luule, että sinä olet jotain. 2.Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me. 3.Älä luule, että olet...
20.6.2010

Perustuiko inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon petokseelle?

19.6.2010
Edellinen blogini inkeriläisistä päättyi siihen, että Suomi palautti 56 000 inkeriläistä takaisiin Neuvostoliittoon. FT ;Toivo Flinkin tutkimuskirjasta "Kotiin karkotettavaksi"(SKS), ;ilmenee seikkoja palautus prosessista, jotka haluaisin tuoda esille. Inkeriläissyntyinen, Suomessa asuva Flink ehti työssään hyödyntää 1990-luvun Venäjällä auenneita, nykyään uudelleen sulkeutuneita neuvostoarkistoja...
19.6.2010
19.6.2010

Avohoidon ahdinko näkyy korkeina pakkohoitomäärinä.

18.6.2010
kirjoittaa 15.6.2010 ;Tomi Oravainen Uutisvuoksessa. " Suomessa mielenterveyspotilaat joutuvat pakkohoitoon kaksi kertaa useammin kuin muissa Pohjoismaissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan korkeat pakkohoitoluvut kertovat avopalvelujen riittämättömyydestä. ;- Uskoisin, että pystyisimme puolittamaan pakkohoitomäärät. Tiedämme sen paikallisista kehittämishankkeista, sanoo psykiatrian...

Venäjä nostaa Suomen matkailun tavoitteita.

17.6.2010
Matkailualalle on asetettu kovat kasvutavoitteet. Työ-ja elinkeinoministeriön mukaan Suomen vahvuuksia matkailualalla on ainutlaatuinen asema Venäjän naapurina, vetovoimaiset matkailualueet sekä matkailukeskittyminen monipuolisuus. Heikkouksia ovat Suomen tuntemattomuus ja saavutettavuus sekä korkea hintataso. Työ-ja elinkeinoministeriön mukaan matkailuun liittyvien ; toimialojen osuus...

Vanhusneuvostot laadunvalvojiksi.

15.6.2010
Kirjoittaa Eläkkeensaaja-lehti 4/2010. "Kunnallisia vanhusneuvostoja kehotetaan aktivoitumaan vanhustenhuollon laadun valvojina.Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry on lähettänyt asiaa koskevan kirjeen maamme vanhusneuvostoille sekä sosiaali-ja terveyslautakunnille niissä kunnissa, joissa ei vielä ole vanhusneuvostoja. Kirjeen taustalla ovat monet maamme vanhustenhuollossa ;todetut ja...
15.6.2010

Mitä ihmettä lehmät tekevät pellolla?

12.6.2010
Ne ; kuulemma ylläpitävät perinnebiotooppeja. Mitä tarkoittaa perinnebiotooppi? Wikipedia kertoo:" Perinnebiotooppi tarkoittaa perinteisten elinkeino- sekä maankäyttötapojen muovaamia luontotyyppejä, ; joilla kasvaa uhanalaisia lajeja. Esim. niityt, kedot, ahot ja metsälaitumet ovat perinnebiotooppeja...Perinnebiotooppialueella on aina arvokasta kasvillisuutta. Aikaisemmin esim. karjanlaidunnuksen...
12.6.2010
12.6.2010
12.6.2010

Miten kävi pakkosiirretyille inkeriläisille Suomessa vuosina 1941-1945?

10.6.2010
Inkeriläisten paluumuutto Neuvostoliitosta Suomeen oli herättänyt ihmettelyä, hämmennystä ja arvostelua rajan molemmin puolin... Hieman taakse nykypäivästä... Jatkosodan aikana 63 000 suomenkielistä inkeriläistä oli kuljetettu Suomeen lähinnä lievittämään Suomen työvoimapulaa. Suurin osa oli kotoisin maaseudulta Leningradin etelä-ja länsipuolelta, alueelta, joka oli rintamalinjaa tai ainakin...
10.6.2010
10.6.2010
10.6.2010

Kannattaisiko venäjän kielestä pitää enemmän huolta?

5.6.2010
"Venäjän kieltä pidetään arvossa Imatran seudun työmarkkinoilla" Uutisvuoksi.2.6.2010.nro 145. Katja Neuvonen kirjoittaa, siteeraan : "Kielten osaamiselle annetaan arvoa,kun työelämässä jaetaan avoimia paikkoja. Vaatimustaso kasvaa jatkuvasti, eikä pelkkä englannin kielen taitaminen enää riitä. Imatran palveluyrityksissä Imatrankoskella ja Vuoksenniskalla painoarvoa annetaan Etelä-Karjalan...
5.6.2010

Mihin on "kadonnut" Jeesus?

4.6.2010
Etelä-Karjala Vartti-lehdessä 2.6.2010 Ari Toivonen kirjoittaa "Nyt vierelläin on hän": siteeraan.." PELTOLAN KOULUSSA (Lappeenranta) ;on jo perinteisesti laulettu kuudesluokkalaisille Jäähyväis-laulut. Laulussa on tätä ennen puhuttu Jeesuksen vierelle jäämisestä. Ei puhuta enää.Nyt vierelle jää hän. ..Peltolan koulun rehtorin Saija Suoraniemi myöntää, että kuudesluokkalaisille perinteisesti...

Milloin kehitysvammaisten kaltoinkohtelu nostattaa karvat pystyyn?

2.6.2010
Ilta-Sanomat tiistaina 1.6.2010.Toimittaja Pekka Pantsu kertoi vammaisten kohtelusta: Ovimies ei halunut päästää Nikoa ravintolaan ilman avustajaa.Nikosta tuli turvallisuus uhka"... Keskustelu syntyi ; aiheesta : Vammainen ei toivottu asiakas ravintolassa!"(Artsin-blogi 1.6.2010). IS-n sivun 8 alareunassa kommentti : "Kansa raivona vammaisten kohtelusta : kyllä tämä Kalle Havumäen tapaus (ettei...
2.6.2010
2.6.2010
2.6.2010

Toukokuu


Isoäitien maansisäinen ja maanulkoinen karkotus

29.5.2010
Kävimme torstaina 27.5 luovuttamassa eduskuntaryhmille vetoomuksen kehitysvammaisten ihmisoikeuksien puolesta, pakkokeinojen uudelleen säätelemiseksi ja pakkokeinopykälän 42§ ja koko kehitysvammalain kumoamiseksi. Samalla luovutimme adressin, 185 nimeä, jossa vaadittiin kehitysvammaisen tyttärenpoikani oikeutta tavata minua hänen isoäitiään ja ainoaa lähiomaistaan. Mukanamme oli myös egyptiläinen...
29.5.2010
29.5.2010

Pykälä 42§ pois heti kehitysvammalaista!

26.5.2010
Torstaina 27.5.2010 klo 13 luovutetaan kansanedustajille Vetoomus kehitysvammaisten ; ihmisoikeuksien puolesta Suomessa. Me kehitysvammaisten omaiset vaadimme pakkokeinojen mielivaltaisen käytön rajoittamista ja lailla tarkkaan säätelemistä. Suomessa on edelleen voimassa vuonna 1977 säädetty kehitysvammaisten erityishuoltoa koskeva laki, jonka 42 § " erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan...

Mikä ihmeen CPT-komitea?

23.5.2010
Wikipedia: "Kidutuksen vastainen komitea eli CPT ( Commite for the Prevention of Torture and Inhuman or Degrading Treatment or Punishment) on Euroopan neuvoston alainen elin, joka valvoo vapautensa menettäneiden oikeuksia ja kohtelua neuvoston jäsenmaissa. Suomi on 11.4.1991 sitoutunut kidutuksen, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi tehtyyn eurooppalaiseen...

Hyväksyvätkö Suomen viranomaiset kidutuksen?

21.5.2010
Kidutus on tahallista fyysistä tai henkistä kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on tiedon ;saanti, rankaiseminen tai pelottelu.Kidutusten perimmäinen tavoite on persoonan tuhuoaminen. Yk:n sopimus kieltää jäsenvaltioilta kidutuksen. Kidutusta pidetäänkin yhtenä pahimmista ihmisoikeus loukkauksista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kidutus määritellään pahimmaksi huonon kohtelun...
21.5.2010

Suomessa loukataan räikeästi kehitysvammaisten ihmisoikeuksia!

17.5.2010
Vetoomus kansanedustajille. Olemme kehitysvammaisten omaisten ryhmänä vaatimassa, että Eduskunnan on hyväksyttävä tämän hallituksen aikana vammaislakien yhteensovittaminen. 1.Vuonna 1977 kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki on purettava. 2.Kehitysvammalain 42 §:ssä säädetty pakkokeinojen käyttö on uudelleen määriteltävä. Yli 30 vuotta vanha kehitysvammalaki loukkaa räikeästi...

Miksi Euroopan Parlamentti ei vastaa eu-kansalaiselle?

13.5.2010
Taistellessani kehitysvammaisen lapsenlapseni puolesta olen todella ;joutunut viranomaisten hampaisiin ;jopa valtakunnallisesti.Avunpyynnöt lähetetty ;maamme Presidentille, Eduskunnan Oikeusasiamiehelle, Oikeuskanslerille, Lääninhallitukselle ;(nykyiselle AVI:lle). Ei keneltäkään vastausta.Vähemmistövaltuutetulta ei myöskään myötätuntoä. Netissä on selkeät ohjeet siihen, että EU-kansalainen voi...

Mikä vaivaa Itä-Suomea?

11.5.2010
Jukka Kärkkäinen, turkulainen psykiatrian erikoislääkäri ja Turun hallintooikeuden asiantuntijajäsen puuttui tärkeään aiheeseen Sunnuntaidebatissa ( HS 9.5) " Psykiatrisessa hoidossa käytetään liikaa pakkoa". "Suomen psykiatrisissa sairaaloissa käytetään ;runsaasti pakkohoitoa ja hoidon aikaisia pakkotoimia.Pakon käyttöä ;pitäisi vähentää" On todella hienoa, että itse lääkäri "uskalsi" puuttua...

Suomen köyhät

9.5.2010
Tämä viesti siirretty KHI prom foorumista kirjoittajan Luigi:n luvalla. Suomen köyhät ( helmikuu 19, 2010,06:21:04). HS artikkeloi tänään keskustelussaan köyhyydestä.Mielenkiintoinen keskusteluketju. Rupesin oikein ajattelemaan (Havukka Ahon tapaan) "Suomen köyhyyttä". Suomen köyhä on Kelan elatustukien maksuvapautuskäytännön ja SUOMEN LAIN mukaan alle 1000 e kuussa tienaava.Mutta Suomen...

Miten Suomi pärjää kansainvälisesti hyvin koulutettujen EU-maiden kesken?

7.5.2010
Suomessa on 20 yliopistoa ja 30 ammattikorkeakoulua.Suuhteellinen suuri osa väestöstä saa korkeakoulutuksen. Korkeakouluista vain puolet valmistuu enintään seitsemässä vuodessa ja 25 prosentia ei koskaan valmistu. Etsin netistä tietoa koulutuksen laadunvalvonnasta ja löysin Oulun yliopiston opetuksen kehittämisyksikön Asko Karjalaisen ja Paula Vaskurin "Opetuksen ja oppimisen arviointi...
7.5.2010

Köyhyysraja tarkoittaa..

6.5.2010
Wikipedian mukaan, että "hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa jonka alapuoleelle ihmisen katsotaan ; olevan köyhä." Vuonna 2009 Suomessa oli 700 000 aikuishenkilöä ( kaas kumma,eli lapsia ei lasketa?!), joitten tulotaso on köyhyysrajan alapuoleella, eli täälle ihmisjoukolle ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseen. Pieni katsaus taaksepäin:...

Ai, Niinistökin on savustettu ulos sisäpiiristä?

5.5.2010
Tämä taitaakin olla vahvasti vakiintunut maantapa?, joka estää uudistuksia ja ei siedä mitään poikkeavaa? ; ; Siteeraan Sauli Niinistöä lehdistöstä..:"En ole leipiintynyt. Se homma on eduskunnan hallinnon uudistustyö, joka on kohdannut suurta vastustusta talon sisällä niin virkamiesten kuin kansanedustajien suunnalta" Eli 60 533 ääntä saanut kansalta arvoisa puhemies,kansa luottaa. Ja olihan hän...

Liikuntapolitiikka.

4.5.2010
Kuntalehti : Liikuntapolitiikka :Varmistamme jokaisen tasavertaisen mahdollisuuden liikuntaan ja urheiluun.Liikunnan ja urheilun mahdollisuudet ovat avoin kaikille. Tasavertaisuus, suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat liikunta-ja urheiluyhteisön yhteinen perusta.. Tuoressa Kuntalehden artikkelissä professori Ilka Vuori: Suomessa on arvioitu liikunnan puutteen ;aiheuttavan terveydenhuollolle...

Miksi suomalaiset lapset ja nuoret voivat niin huonosti?

1.5.2010
Yleisesti katsottuna asiat on hoidetuu hyvin ja Suomi ylpeilee saavutuksitaan, mutta jos mennä pintaa syvemmälle asiaan, niin korjattavaa löytyy! Maailmalla yli 50 miljoona lapsen syntymää jää rekisteröytymättä..150 miljoonaa tekee vaarallista työtä tai töitä joka estää heidän koulunkäyntiä..jne. Olemme kuitenkin Suomessa ja 16.12.2009 IS-toimituksen tiedoteessa : "Poliisi ilmaisi tänään huolensa...

Huhtikuu


Yhä useampi suomalainen juo itsensä hengiltä!

30.4.2010
näin kertovat tilastot Ikäinstitutin tutkijan Tommi Sulanderin mukaan. Saman aikaa useat eri asiantuntijat ovat huolissaan alkoholihaittojen hoitoon, ennaltaehkäisyyn ja tutkimukseen liittyvien resurssien supistumisesta.Alkoholihaitat koskevat kaikkia väestöryhmiä, muiden ohella iäkkäiden ihmisten alkoholinkäyttö on ylestynyt huolestuttavasti...alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksiin...

Missä on Inkeri ja keitä ovat inkeriläiset?

29.4.2010
Inkeri sijoittuu maantietellisesti alueelle, joka on Suomenlahden ja Laatokan järven välissä ja se kaartaa Suomenlahden etelärantaa yli 200km pituisen vyöhykkeen ja ulottuu Karjalan kannakselle. Siellä asui suomensukuisia heimoja tuhannen vuoden ajan, mutta inkeriläiset ovat niiden suomalaisten (savolaisten ja karjalaisten) jälkeläisiä, joita Ruotsin suurvallan aikana 1600-1700 luvulla...

Vammaisten ihmisoikeudet saamme kuntoon vain lainuudistuksella.

28.4.2010
Suomen kehitysvammahuolto elää yli 30 vuotta vanhan lain hengessä, jossa kehitysvammaisuus määritellään vamman, sairauden tai vian aiheuttamaksi.Kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki ja sen pakkokeinopykälä 42 antavat lähes rajattomat mahdollisuudet erilaisten pakkokeinojen, eristämisen ja tapaamisrajoitteiden käyttöön. Eduskunnan oikeusasiamies vaati jo vuonna 1996 tarkkarajaisia...

Vieraannuttaminen on lapsen henkistä pahoinpitelyä!

27.4.2010
näin sano lapsen vieraannuttamisesta väitöskirjaa tekevä oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari Anja Hannuniemi. Lähivanhempi mustamaalaa lapselle toista vanhempaa niin ettei lapsi halua tapaamisia. Anja Hannuniemen mukaan tuomarit ja sosiaalityöntekijät tulisi kouluttaa tunnistamaan vieraannuttaminen. Kehitysvammaisten asumispalveluiden yksiköiten työntekijät harrastavat samanlaista tai ehkä...

Järkytys tappoi Korkesaaren flamingot!

26.4.2010
Korkeasaren flamingoista vain kaksi kuoli ketun raateluun, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan. Loput 14 menehtyivät sokkiin, kun he näkivät ketun raatelevan lajitoverinsa. Flamingot ovat helposti panikkiin meneviä laumaeläimiä. Entä ihminen yhteiskunnassa? Kuinka moni meistä jaksaa kestää epäokeudenmukaisia laittomia päätöksiä, jotka koskevat meitä tai lahiomaisiamme? Jotka saattavat tulla...
25.4.2010

Nuorten mielenterveysongelmissa varhain apu on tärkeää.

25.4.2010
Mielenterveyden keskusliiton Revanssi-lehdessä 1/2010 Mielenterveyden keskusliiton aluejohtaja Henri Rinkinen kirjoittaa.., siteeraan : ; "Tutkimuksen mukaan noin joka viides nuorista, 13-22-vuotiaista, kärsii mielenterveysongelmista. Tästä ryhmästä neljäs osa tarvitsee erikoissairaanhoidon tasoista apua ongelminsa. Täällä hetkellä vain reilulle puolelle erikoissairaanhoiotoa tarvitsevista...

Kiusaamisen monet kasvot

23.4.2010
Wikipedian mukaan kiusaaminen on verbaalista, eleellistä tai fyysistä aggressiivista käyttäytymistä, jota esiintyy kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kiusaaminen on toisen suunnitelmallista alistamista onnettomaan ja voimattomaan mielentilaan. Kiusaaminen on joko suoraa tai välillistä maineen pilaamista. Kiusaaja pyrkii yleensä ensin pilaamaan toisen maineen, jotta hän voi muista välittämättä...

Ihmisoikeudet eivät toteudu mielenterveys-ja päihdepalveluissa.

22.4.2010
näin kirjoittaa Jorma Heikkinen ( Psykonomiopisto)Milenterveyskeskusliiton Revanssi-lehdessä 1/2010., siteeraan: ; Suomen ensimmäinen kokemustutkijoiden toteuttama mielenterveys -ja päihdepalvelujen laadun arviointi on valmistunut. Selvityksen merkittävin havainto oli, että palveluissa on suuria puutteita ihmisoikeuksien toteutumisessa. Mielenterveyden keskusliiton kouluttamat kokemustutkijat...

Pykälä antaa avoimen valtakirjan, eikä vastaa Perustuslakia

21.4.2010
sanoo kirjoituksessaan(IL 19.4.2010) kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnanjohtaja ;Susanna Lohiniemi ;kehitysvammalain pykälästä 42. Yksilön vapauden rajoittamisen mahdollistaa esimerkiksi kehitysvammalaki. Sen §42 toteaa että, "erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä määrin kuin erityshuollon järjestäminen tai toisen henkilön turvallisuus välttämättä vaatii". Pykälä...

Valittajaa ei hoideta!

20.4.2010
täällä otsikolla ja tunnusmerkillä "Tämä ei voi olla totta" kirjoittaa 31.12.09 "Imatralainen" lehdessä.." Älä tee valitusta tai kantelua sairaanhoitopiiristä, mikäli haluat varmistaa, että hoitosi onnistuu jatkossakin terveydenhuollossa... Viimeiset kolme vuotta on käyty "taistelua"sairaanhoitopiirin kanssa. Valittajan leima on lyöty papereihin ja sen aistii kohtelussa.Entistä julkisen puolen...

Vammaisten lääkkeiden käyttö tiukempaan valvontaan!

19.4.2010
IL:ssä tänään toimittaja Soila Saroniemen kirjoitus "HUONOA KOHTELUA" kertoo siitä, etten ole ainoa Suomessa joka on huolestunut kehitysvammaisten kohtelusta ;heille tarkoitetuissa asuinyksiköissä. "Ilmoitukset kehitysvammaisten huonosta kohtelusta ovat lähes kaksinkertaistuneet" -kertoo IL:ssä Kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi ja jatkaa.. Yheydenottoja on tullut...

Onko Suomessa MummoFobiaa?

18.4.2010
Suomen kuvalehti nr15 nosti kirjoituksessaan "miljoonan mummon maa isovanhempien ja mummojen merkityksen. Suomalaisessa kulttuurissa isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua ydinperheen asioihin.Suomalainen lainsäädäntö ei tunne laajaa perhekäsitettä, mikä tuli esille maahanmuuttaja mummojen karkotuksissa. Jopa pääministeri torjui laajan perhekäsityksen hyväksymisen, "silloinhan olisi yhden...

Onko Suomi maksanut kunniavelkaansa Inkerin kansalle?

17.4.2010
65 vuotta sitten Suomi palautti Neuvostoliiton vaatimuksesta 56 000 inkeriläistä rajan yli. Junat eivät kuitenkaan vieneet ; heitä kotiseuduilleen vaan eri puolille Keski-Venäjää, Kazahstaaniin ja Siperiaan. Sotavuosina 1943-44 63 000 inkeriläistä oli kuljetettu Suomeen Viron kautta paikkaamaan Suomen ankaraa työvoimapulaa. Väestösiirtoa perusteltiin veljeskansaideologiala. Suurin osa siirretyistä...

Puhevammaisten tulkkaus parempaan valvontaan!

16.4.2010
Vammaispalvelulain mukaisesti vuodesta 2007 lähtien myönnetty puhevammaisten henkilöiden tulkkipalvelu siirtyy 1.9.2010 kunnilta KELAlle. Puhevammaisella henkilöllä on oikeus saada tulkkipalvelua vähintään 180 h vuodessa ja kuulonäkövammaisella vähintään 360 h kalenterivuodessa.Tulkkipalvelun saamisen edellytys on, että henkilö kykenee ilmaisemaan omaa tahtoaan tulkkauksen avulla ja hänellä on...

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

15.4.2010
Ulkomaalaistaustaisia isoäitejä erotetaan Suomessa lapsenlapsistaan karkottamalla pois maasta. Raution toimintakeskus Imatralla on keksinyt maansisäisen karkotuksen maahanmuuttajaasukkaan inkeriläiselle isoäidille. Yritin eilen tukihenkilöni kanssa päästä tapaamaan vammaista maahanmuuttajalapsenlastani. Vantaan käräjätuomarin, Vantaan kehitysvammahuollon, Imatran poliisin,viranomaisedunvalvojan...

Sisältö

  1. 1 Vuosi 2012
    1. 1.1 Elokuu
      1. 1.1.1 Vetoomus Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille
      2. 1.1.2 Ulkomaalaisten kiinteistöomistukset kasvavat
    2. 1.2 Heinäkuu
      1. 1.2.1 Sosiaali- ja terveysministeriö rajoittaa perusoikeuksia
      2. 1.2.2 Pietari on rakennettu inkerinsuomalaisten luiden päälle
      3. 1.2.3 Imatran rajaliikenne uusiin ennätyslukemiin
    3. 1.3 Kesäkuu
      1. 1.3.1 Imatrankoski se kuohuu ja pauhaa
      2. 1.3.2 Kuka ei tee työtä se ei syödäkään saa
      3. 1.3.3 Kommunismin rakentajien moraaliset säännöt
      4. 1.3.4 Hitler kuokkavieraana Marskin synttäreillä
    4. 1.4 Toukokuu
      1. 1.4.1 Alastonna synnyin
      2. 1.4.2 In memorial Toivo Rännäli
      3. 1.4.3 Vappu Neuvostoliitossa. Первомай в СССP.
    5. 1.5 Huhtikuu
      1. 1.5.1 Kansallinen veteraanipäivä Imatralla
      2. 1.5.2 Kolesterolilääkkeitä syödään monesti turhaan
      3. 1.5.3 Kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden ylilääkitykseen puututtava!
      4. 1.5.4 Viisumivapaus venäläisille
      5. 1.5.5 Pyöräilytapahtuma Pietari-Imatra 130 vuotta
      6. 1.5.6 Ovatko inkerinsuomalaiset etnisiä venäläisiä?
      7. 1.5.7 Valko-Venäjän ja Venäjän itsenäisyyden päivää vietetään tänään 2 huhtikuuta
    6. 1.6 Maaliskuu
      1. 1.6.1 Kasakkalaulaja Viktor Klimenko
      2. 1.6.2 Anteeksi, Oleg!
      3. 1.6.3 Itäraja häviää vai häviääkö?
      4. 1.6.4 Mannerheim muka sotarikollinen?
      5. 1.6.5 Venäjän maine saisi aivan uuden kuvan, kun se palauttaisi vääryydellä ottamansa alueet
      6. 1.6.6 Jyräävätkö tablettitietokoneet tietokonemarkkinoilla?
      7. 1.6.7 Baabushkat Euroviisuihin
      8. 1.6.8 Faro:ssa kuohuu!
    7. 1.7 Helmikuu
      1. 1.7.1 Millaista kohtelua saamme kuoleman jälkeen?
      2. 1.7.2 Vuoden laukkuryssä!
      3. 1.7.3 Lenin-setä vaiko Putin presidentiksi?
      4. 1.7.4 Vaalit Neuvostoliitossa - Выборы в СССР
      5. 1.7.5 Imatralla halutaan ylläpitää kiinan kielitaitoa!
      6. 1.7.6 Suomen Rauhanpuolustajat, kannanotto vammaisten ihmisoikeuksiin
    8. 1.8 Tammikuu
      1. 1.8.1 Hei, karjalan kielestä kiinnostuneet! Hyviä uutisia!
      2. 1.8.2 Lähiomaisesta ulkopuoliseksi viranomaispäätöksellä
      3. 1.8.3 Onko uusi Venäläiset äidit -järjestö väärässä?
      4. 1.8.4 Tarja Halonen on hyvä presidentti!
  2. 2 Vuosi 2011
    1. 2.1 Joulukuu
      1. 2.1.1 Mitä jos oma lapsesi katoaa!
      2. 2.1.2 Onko venäläinen nainen ovela ja laskelmoiva yritysmaailmassa?
      3. 2.1.3 Kello raksuttaa mennyttä aikaa...!
      4. 2.1.4 Allegro juna hyytyi Venäjän rajalle
      5. 2.1.5 Poliisin ja Maahanmuuttoviraston lupamaksuihin korotuksia 1.1.2012 alkaen
      6. 2.1.6 Noitavainoa on Suomessakin!
      7. 2.1.7 Juutalaiset- ihmiskunnan suurimman kansanmurhan kohde! Miksi?
      8. 2.1.8 Onko Venäjä uppoava laiva?
      9. 2.1.9 Työryhmä parantamaan maahanmuuttohallinnon tuloksellisuutta
      10. 2.1.10 Viharikokset Suomessa ovat vähentyneet!
    2. 2.2 Marraskuu
      1. 2.2.1 Asuntomurrot Imatralla on selvitetty
    3. 2.3 Lokakuu
      1. 2.3.1 Nouse Inkeri
      2. 2.3.2 Lepäävä kirjoitus
      3. 2.3.3 Venäläisten joukkovainot Suomessa. Tarua vai totta?
      4. 2.3.4 Kehitysvammaisella oltava oikeus tavata läheisiään
    4. 2.4 Syyskuu
      1. 2.4.1 Viisumiasiat puhuttivat Tuomiojaa ja Lavrovia,
      2. 2.4.2 Sisäasiainministeriön ratkaisu Paavo Selinin kantelussa: Kaikessa viranomaistoiminnassa on noudatettava hyvää hallintotapaa
      3. 2.4.3 Kaakkoisraja ei ole vielä valmis viisumivapauteen
      4. 2.4.4 Verottaja ja rakennusvalvonta venäläisfirmojen perässä
      5. 2.4.5 Venäjällä puhutaan Imatran asuntomurroista
      6. 2.4.6 Inkerin kirkko on juhlinut historiaansa
    5. 2.5 Elokuu
      1. 2.5.1 Särkyneet illuusiot turvallisesta Suomesta
      2. 2.5.2 Suomessa ei kukaan tiedä venälästen kiinteistokauppojen määrää
      3. 2.5.3 Omal maal, omal maal, omal kotimaal
      4. 2.5.4 Kuka puhkaisisi pakkokeinojen maailman Suomen vammaisten ja vanhusten hoidossa?,
    6. 2.6 Heinäkuu
      1. 2.6.1 Onko Kiinassa ihmisoikeudet paremmalla tasolla kuin Suomen kehitysvammahuollossa?
      2. 2.6.2 Miksi venäläisissä ei synny ”finnofobiaa” vaikka suomalaiset ryssittelevät heitä?
      3. 2.6.3 Euroopan turvapaikkaviraston EASOn pääjohtaja Robert Visser vierailee Suomessa
    7. 2.7 Kesäkuu
      1. 2.7.1 Onko humalaista kansaa helpompi hallita?
      2. 2.7.2 22 июня ровно в 4 часа Киев бомбили, нам обьявили, что началася война. ..
      3. 2.7.3 Inkerinsuomalaisten paluumuuttojono suljetaan 1.7.2011
      4. 2.7.4 EU:n kotouttamis-, pakolais- ja paluurahaston hankehaut alkaneet
      5. 2.7.5 Venäläiset sittenkin rakastavat Suomea! Vai rakastavatko?
      6. 2.7.6 Biometriset oleskelulupakortit otetaan käyttöön 1. tammikuuta 2012.
      7. 2.7.7 Nostavatko päätään rasismi ja syrjintä erityisesti kesäaikana?
      8. 2.7.8 Punkit elävät kyllä kauemmin kuin ihmiskunta,
    8. 2.8 Toukokuu
      1. 2.8.1 Lainsäädäntöjohtaja Viitanen: Väitteet etnisten vähemmistöjen nauttimista muhkeista etuuksista on kaupunkilegenda
      2. 2.8.2 Onko suomalaisilla käsitys Venäjän valtavista mittasuhteista?
      3. 2.8.3 Taitaa Ukko Snellmankin puistella päätään katsoessaan Säätytalon näytelmää!
      4. 2.8.4 Säätytalolla 26.5.2011 klo 16 mielenosoitus vammaisten ihmisoikeuksien puolesta.
      5. 2.8.5 Terveisiä Eduskunnasta!
      6. 2.8.6 Mitkä ovat hyvät edunvalvontatavan eettiset periaatteet?
      7. 2.8.7 Sisäasiainministeriö myöntää avustusta maahanmuuttajajärjestöille
      8. 2.8.8 Russki Mir-säätiö lujittaa venäjänkielen asemaa maailmassa,
      9. 2.8.9 Uusi kansalaisuuslaki voimaan syyskuun alussa
      10. 2.8.10 Onko ruotsinkielinen televisio rohkeampi puuttumaan vähemmistöjen ihmisoikeusloukkauksiin ja väärinkäytöksiin?
      11. 2.8.11 Ikääntyneiden turvallisuusohjelma on luovutettu sisäasiainministeri Anne Holmlundille.
      12. 2.8.12 Vammaisten ihmisoikeuksien turvaaminen hallitusohjelmaan! Tässä ja nyt!
      13. 2.8.13 Maailman ensimmäinen kuurosokea juristi on Suomessa,
      14. 2.8.14 Ulkomaalaiset työntekijät pitävät maaseutua pystyssä”,
      15. 2.8.15 Onnitteluni uusille Suomen kansalaisille!
      16. 2.8.16 Unohtuvatko vanhukset EU-kriisipaketteista riidellessä
      17. 2.8.17 Voiton päivä 9.5.1945 ja…sotavankileirit
      18. 2.8.18 Ennätysvilkasta rajalla
      19. 2.8.19 Oikeusvaltio ei voi olla vain sujuvasti suomenkielisten etuoikeus,
      20. 2.8.20 Medvedev ehdotti uutta ydinturvallisuussopimusta
      21. 2.8.21 Miksi Suomi aivotuhlaa koulutettujen maahanmuuttajien osaamista?
    9. 2.9 Huhtikuu
      1. 2.9.1 Onko rikos elää 95-vuotiaaksi?
      2. 2.9.2 Medvedev halua huumetestit Venäjän kouluhin,
      3. 2.9.3 Venäjän pääministeri Vladimir Putin haluaa lisätä syntyvyyttä Venäjällä.
      4. 2.9.4 Maan päivä tai Maailman päivä oli eilen.
      5. 2.9.5 Onko Suomi möhlinyt viisumikysymyksessä?
      6. 2.9.6 Eduskuntavaaliehdokkaiden kannanotto vammaisten oikeuksista 16.4. 2011.
      7. 2.9.7 Neuvottelukunta Etnon järjestöhaku on käynnissä 27.5.2011 asti
      8. 2.9.8 Берегите мужчин! Pitäkää huolta miehistä!
      9. 2.9.9 Asiantuntijaryhmä etsii keinoja somalialaisten kotoutumisen edistämiseksi
      10. 2.9.10 Olen ehdolla ilman lupauksia, mutta vaatimuksineen!
      11. 2.9.11 Eriarvoiseen asemaan asettaa Suomen holhouslainsäädäntö kehitysvammaiset henkilöt.
      12. 2.9.12 Raskas edunvalvojajärjestelmä kehitysvammahuollossa on lopetettava!
      13. 2.9.13 Suomen holhouslainsäädäntö asettaa kehitysvammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan
      14. 2.9.14 Virkamies on aina oikeassa ja tekee oikeita päätöksiä !
      15. 2.9.15 Viisumivapaus ei saa Imatran seudulla kannatusta,
      16. 2.9.16 Suomessa pyörii miljoonabisnes kehitysvammahuollossa
      17. 2.9.17 Suomalaiset ovat rikkaampia kuin tilastot antavat ymmärtää,
      18. 2.9.18 Рабочий класс Финляндии, где вы! Suomen Työväki missä olette? Älkää nukkuko!
      19. 2.9.19 Kuntaliitossakin työpaikkakiusaamista,
      20. 2.9.20 Yksinäisyyden pelko ja masennus jäivät Imatralle,
      21. 2.9.21 Ulkomaan kansalaisten määrä on noussut Etelä-Karjalassa
      22. 2.9.22 Työryhmä esittää yhdeksää suositusta monitoimitilojen turvallisuuden parantamiseksi
      23. 2.9.23 Kannattaa panna muistiin päivämäärä 8.6.2011,
      24. 2.9.24 Suomessa on palokuolemia yhtä paljon kuin entisissä itäblokin maissa,
      25. 2.9.25 Svetogorskin ja Imatran välisellä rajalla muhisee…
      26. 2.9.26 Valesosiaalityöntekijät ja palvelukotien valesosiaaliohjaajat rekisterin kautta julki!
      27. 2.9.27 Знаете, каким он парнем был? Tiedättekö, millainen kaveri hän oli?
      28. 2.9.28 Moskovan suurlähettiläs : pitkät viisumit korvaavat viisumivapauden
      29. 2.9.29 Lapsivaltuutettu turvaisi lapsen suhteet sukuun erotilanteissa.
      30. 2.9.30 Ohjausryhmä pitää erityislakia ihmiskaupasta tarpeellisena
      31. 2.9.31 Yksityisyyden suoja murenee pala palalta
      32. 2.9.32 Vähemmistöihin kuuluvien oikeus oman kielensä ylläpitämiseen ja käyttämiseen lukeutuu ihmisoikeuksiin.
      33. 2.9.33 Omaiset tärkeä voimavara ja apu maahanmuuttajavanhusten ja -vammaisten hoidossa.
      34. 2.9.34 Omistan tämän vaalikampanjani orvolle autistiselle tyttärenpojalleni ja hänen kohtalotovereille
      35. 2.9.35 Kuka ei kuulu joukkoon?,
      36. 2.9.36 Laittomasti maassa oleskelevien ulkomaalaisten työhönottoa pyritään estämään lainmuutoksilla
      37. 2.9.37 Ihmisoikeuksien merkitys kasvaa yhteiskunnassa.
    10. 2.10 Maaliskuu
      1. 2.10.1 Omaishoitajat säästävät vuodessa yli miljardi euroa yhteiskunnan varoja,
      2. 2.10.2 Pakkoruotsin vastustajat mielenosoitukseen
      3. 2.10.3 Omaishoitajakin on oikeutettu kotiäänestykseen,
      4. 2.10.4 Kustantaako yhteiskunta mökin mummolle taksikyydin äänestyspaikalle?
      5. 2.10.5 Onko Suomessa tehty huomaamaton vallankaappaus?
      6. 2.10.6 Sisäisen turvallisuuden ohjelma tuottanut hyviä tuloksia
      7. 2.10.7 Suomesta venäläis-yritysten portti EU:hun
      8. 2.10.8 Viisumivapauteen pitää valmistautua,
      9. 2.10.9 Nyt rahvaskin tietää. Ekumeeninen uhkaus!
      10. 2.10.10 Vaarallinen tuberkuloosi huolestuttaa Etelä-Karjalassa,
      11. 2.10.11 Pitäisiko vieraannuttaminen kriminalisoida myös Suomessa?
      12. 2.10.12 Vertaistuki lisää elämän hallintaa,
      13. 2.10.13 Lex Risikko myös vammaisten ja lasten hoitoon!
      14. 2.10.14 Selvitys kansainvälistä suojelua hakevien oikeusapupalveluista
      15. 2.10.15 Kehitysvammaisten rajoitustoimenpiteet yhtä tarkasti säädeltävä kuin lastensuojelulaissa
      16. 2.10.16 Я люблю тебя жизнь, я люблю тебя снова и снова..Rakastan sinua elämä, rakastan uudelleen ja uudelleen
      17. 2.10.17 Ihmisten tärkein tuki on heidän läheisverkostoissaan
      18. 2.10.18 Yhteiskunta joka halveksii ja kieltää alkuperänsä ja juurensa on tuhoontuomittu!
      19. 2.10.19 Kronstadtin kapina oli sirpin ja vasaran maassa vaiettu aihe
      20. 2.10.20 Edunvalvoja vai vartija?
      21. 2.10.21 Suomi ja Venäjä virittelevät yhteistä rajan ylittävää suurpetotutkimusta,
      22. 2.10.22 Pääministeri kannattaa, opetusministeri jarruttaa
      23. 2.10.23 Erityisosaajia koskeva ulkomaalaislain muutosesitys lausuntokierrokselle
    11. 2.11 Helmikuu
      1. 2.11.1 Huumori-identiteetti on erilainen eri puolilla Suomea,
      2. 2.11.2 Onko Suomi ihmisoikeusrikosvaltio?
      3. 2.11.3 Pienempien yritysten menestys on jatkossa hyvä matkailumittari,
      4. 2.11.4 Ehdokas, ota kantaa harmaaseen hoivaan!
      5. 2.11.5 Valvotaanko Suomessa ihmisiä niin kuin entisessä DDR:ssä?
      6. 2.11.6 Onko Viola Kremlin etäispääte ruohonjuuritasolla Suomessa?
      7. 2.11.7 Stubb markkinoi helppoa bisnestä Venäjällä
      8. 2.11.8 Omaiset ovat kehitysvammaisen ihmisen voimavara, myös poispotkittu isoäiti!
      9. 2.11.9 Ovatko venäläiset tunnetusti kovia valehtelemaan?
      10. 2.11.10 Rikottujen perheiden puolesta puhuttiin Tampereella 10.2.2011
      11. 2.11.11 Venäjä innostui: Antaako Stubb Karjalalle viisumivapauden?,
      12. 2.11.12 Tuhannen taalan paikka
      13. 2.11.13 Koivisto kiistää väitteen KGB: n roolista inkeriläisten paluumuutossa
      14. 2.11.14 Venäjä teki aloitteen tavaraliikenteen kansainvälistymisestä ja jätti nootin tammikuussa Suomelle.
      15. 2.11.15 Kiinnostaisiko työvoiman rekrytointi Pietarista?
      16. 2.11.16 Miksi ihmeessä Suomessa on 100 000 ihmistä vailla vahvistettua isää? Estävätkö äidit isyyden selvittämisen? Vai ”luuraako” isät jossain?
      17. 2.11.17 Vihaan kaikkea ja itseäni, koska tulin onnelliseksi Suomessa. Usko ja toivo osoittautuivat vääriksi ohjenuoriksi..
      18. 2.11.18 Inkerin kirkon papeilla ei ole pappisoikeuksia Suomen kirkossa,
    12. 2.12 Tammikuu
      1. 2.12.1 Liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili Vaalimaan rajanylitysasemalla.
      2. 2.12.2 Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä..
      3. 2.12.3 Saimaan saaressa pikkuinen torppa-2
      4. 2.12.4 Anneli Jäätteenmäki ja Heidi Hautala kritisoivat sananvapautta EU:ssa,
      5. 2.12.5 Venäjälle tulvii surunvalitteluja
      6. 2.12.6 Noudattavatko ministerit ja kansanedustajat Suomen perustuslakia?
      7. 2.12.7 Kaakon kaupungit kisaavat venäläisturistien rahoista,
      8. 2.12.8 Venäläisten paapominen on lopetettava,
      9. 2.12.9 Orvokkivallankumousta tarvitaan Suomen kehitysvammahuoltoon!
      10. 2.12.10 Inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautetaan siirtymäajan jälkeen
      11. 2.12.11 ”Otetaan vastaan puvun mukaan, hyvästellään älyn mukaan", «Встречаем по одежке - провожаем по уму».
      12. 2.12.12 Kiristävätkö Valko-Venäjän viranomaiset oppositiojohtajaa Andrei Sannikovia lapsen huostaanotolla?
      13. 2.12.13 Kuusi kuntaa haluaa pakkovenäjää pakkoruotsin sijasta,
      14. 2.12.14 Venäläiset omistavat Suomessa tuhansia kiinteistöjä
      15. 2.12.15 Njet ponimai!.. Njet ponimai!..
      16. 2.12.16 Vainoja kokenut Inkerin kirkko täyttää 400 vuotta
      17. 2.12.17 Ovatko suomalaiset tunnetusti kovia tappelemaan?
      18. 2.12.18 Maahanmuuttajien oikeuksia on valvottava
      19. 2.12.19 Venäläiset rakastavat Suomea
      20. 2.12.20 Kansainvälinen venäjänkielinen konferenssi Pietarissa
  3. 3 Vuosi 2010
    1. 3.1 Joulukuu
      1. 3.1.1 Uuden vuoden kynnyksellä on taas aika ryhtyä ennustajaeukoksi
      2. 3.1.2 Putin puuttui enemmistön suojeluun Venäjällä
      3. 3.1.3 Helsingin telakka sai suurkaupan Venäjältä,
      4. 3.1.4 Jumalan kämmenellä
      5. 3.1.5 Miksi Suomi antaa kehitysapua Venäjälle? Onko Venäjä kehitysmaa?
      6. 3.1.6 Salaajien valtakunta
      7. 3.1.7 Joulunviettoon Uralille, ehkä joskus!
      8. 3.1.8 Halosen hyvä puheenvuoro
      9. 3.1.9 Vuodenvaihteessa Hätäkeskuslaitoksen toimialue laajenee-Osallisena Suomessa- hanke käynnistyy
      10. 3.1.10 Suomessa ei uskota Venäjän muuttumiseen,
      11. 3.1.11 Lapset kokevat aikuisia enemmän väkivaltaa
      12. 3.1.12 Ääriryhmien nousu terävöittää historian opetusta koulussa
      13. 3.1.13 Euroopan paras Linux-asiantuntija asuu Imatralla
      14. 3.1.14 ETNO:n kannanotto hallituksen ohjelmaan vuosille 2011-2015
      15. 3.1.15 Venäjän pääministerin Vladimir Putinin perustama säätiö edistää venäjän opetusta Suomessa
      16. 3.1.16 Avovaimolla ei ollut oikeutta tulla haudatuksi yhteiseen hautaan miehensä kanssa!?
      17. 3.1.17 Elämä kytee ikijään alla
      18. 3.1.18 Kohti viisumivapautta
      19. 3.1.19 Antikin Kreikan Spartassa valtio oli kaikki kaikessa, yksilö ja ihmishenki ei merkinnyt yhtään mitään!
      20. 3.1.20 Загадочная русская душа на самом деле есть! Arvotuksellinen venäläinen sielu on todella olemassa,
      21. 3.1.21 Vessanpesusimputusta ja vaitiolon pakottamista kehitysvammaisilla!
      22. 3.1.22 Vaivaishoitoa
      23. 3.1.23 Neuvostoliiton naapuruus on jättänyt jälkensä Suomen ulkomaalaisvalvontaan..
      24. 3.1.24 Nettiorvot - uusi ilmiö?
    2. 3.2 Marraskuu
      1. 3.2.1 Lex Sarah Suomeenkin !
      2. 3.2.2 Ovet auki! Toteutuvatko vammaisten ihmisoikeudet asumisessa?
      3. 3.2.3 Kaakkois-Suomen rekkareitit riskialtteimpia
      4. 3.2.4 Jos en olisi syntynyt ?
      5. 3.2.5 Ministeri Risikko: kuntien kannattaa varata rahaa omaishoidon tukeen
      6. 3.2.6 Suomeen tarvitaan vammaistutkimuksen professuuri peruspalveluministeri Risikon mielestä
      7. 3.2.7 Loukataanko ihmisen perusoikeuksia kun mielenterveyspotilas määrätään pakkohoitoon?
      8. 3.2.8 Kehitysvammaisten asioissa paljon parantamisen varaa
      9. 3.2.9 Ministeri Thors: Lasten oikeutta syntymätodistukseen edistettävä kansainvälisellä yhteistyöllä
      10. 3.2.10 Hiv iski Etelä-Karjalaan !
      11. 3.2.11 Vaalit ovat tulossa, kiinnostaako kansanedustajaehdokkaita vammaisten asiat?
      12. 3.2.12 Venäjä, ruotsi vai molemmat?
      13. 3.2.13 Hallitus esittää inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmän lakkauttamista
      14. 3.2.14 Ville viettää isänpäivän vankilassa
      15. 3.2.15 Venäjän kielen tarve ja tarjonta eivät kohtaa
      16. 3.2.16 Medvedev kytki yhteen viisumivapauden ja byrokratiahelpotukset
      17. 3.2.17 Entinen Urho Kekkosen adjutantti Esa Seppänen kantaa huolta Suomi-Venäjä osaamisesta
      18. 3.2.18 Ennätykset paukkuvat matkailussa
      19. 3.2.19 Professori Arto Mustajoelle korkea kunniamerkki Kremlissa
      20. 3.2.20 Kotus vaatii virkamiehiltä yksinkertaisempaa puhetta
      21. 3.2.21 Poliisin tietoon tuli edellisvuotta enemmän viharikoksia
      22. 3.2.22 "Ryssänä Suomessa-Vieras väärästä maasta."
    3. 3.3 Lokakuu
      1. 3.3.1 Tervehtimisen sietämätön vaikeus- 2
      2. 3.3.2 Mä olen vain ikuinen kulkuri
      3. 3.3.3 Ministeri Holmlund edustaa Suomea YK:n turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus-juhlaistunnossa
      4. 3.3.4 Jäävätkö venäläiset työttömäksi venäläisen nimen takia?
      5. 3.3.5 Pala raadollista suomettumishistoriaa
      6. 3.3.6 Mikä vie naisen armeijaan?
      7. 3.3.7 Onko Venäjällä helppo olla suomalainen, siis Suomen suomalainen?
      8. 3.3.8 Onko vakoilu ja vastavakoilu sakkipeliä?
      9. 3.3.9 Kansanliikkeen Vetoomus Oikeusministeri Tuija Braxille
      10. 3.3.10 Onko Suomen kansa tyhmä?
      11. 3.3.11 Maahanmuuttajien kotouttamislaki koskisi jatkossa kaikkia maahanmuuttajia
      12. 3.3.12 Onko vielä ullakolla se papan sotatuliaisina tuoma kranaatti?
      13. 3.3.13 Kansanliikkeen Vetoomus Sosiaali-ja terveysministeri Juha Rehulalle
      14. 3.3.14 Onko Suomi kova paikka kasvattaa lapsia, onko lapsiperheet jääneet köyhyysloukkuun?
    4. 3.4 Syyskuu
      1. 3.4.1 Ministeri Thors : Uudessa kotouttamislaissa huomioidaan haavoittuvassa asemassa olevat naiset erityisryhmänä.
      2. 3.4.2 Venäjänkieli painaa päälle Itä-Suomessa, opetusministeriö jarruttaa.
      3. 3.4.3 Mannerheim Portugalissa vuonna 1945 - terveyden vai varmuuden vuoksi
      4. 3.4.4 Kokeiluhankkeen avulla luodaan kotouttamiseen tehokkaat polut
      5. 3.4.5 Puuttuiko USA:n tiedustelu Jäätteenmäen eroon?
      6. 3.4.6 Ministeri Thors vierailee Kreikassa 20-21. syyskuuta
      7. 3.4.7 Lapsen hoitamaton kipu voi jättää pysyvän jäljen
      8. 3.4.8 Valetarkastaja myy ensiapupakkauksia työpaikoille
      9. 3.4.9 Talousarvioehdotus 2010 : Lisärahoitusta poliisille sekä Maahanmuuttovirastolle
      10. 3.4.10 Venäjän miliiseistä tulee poliiseja,
      11. 3.4.11 Opetusministeri Virkkunen vieraili Etelä-Karjalassa
      12. 3.4.12 Что такое " Русская душа?" Кто ответит мне? Mitä on "Venäläinen sielu? Kuka vastaa minulle?
      13. 3.4.13 Mikä ihmeen EASPD ?
      14. 3.4.14 Tervehtimisen sietämätön vaikeus,
      15. 3.4.15 Äijäily on este muutoksille
      16. 3.4.16 Yksityiset yritykset toimivat vastoin hallituksen periaatepäätöstä.
      17. 3.4.17 "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"
      18. 3.4.18 Puhutaan Venäjästä
      19. 3.4.19 Lehdet: Energiayhtiöt haluavat sähkölinjat maan alle
    5. 3.5 Elokuu
      1. 3.5.1 Oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi on yksi ihmisen perusoikeuksista!
      2. 3.5.2 Ministeri Thors:Perheeyhdistymissäännöksiä on tiukennettu
      3. 3.5.3 EU-raha siivittää kulttuurin yhteistyötä Pietarin kanssa
      4. 3.5.4 Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle
      5. 3.5.5 Kehitysvammainen ei saanut tavata 97v isomummoaan, edunvalvoja kielsi.
      6. 3.5.6 Antiikin aikainen kehitysvammalaki sallii pakkokeinot, onko kilpailutus kehitysvammaisten ihmiskauppaa ja vankilamaista miljoonabisnestä?
      7. 3.5.7 Lisää poliisien välinpitämättömyydestä
      8. 3.5.8 Röökille koulun aidan taakse
      9. 3.5.9 Koulut alkoivat! Kuinka monta maahanmuuttajaa mahtuu koulupenkille?
      10. 3.5.10 VETOOMUS OIKEUSMINISTERI TUIJA BRAXILLE
      11. 3.5.11 Teollisuus hyödyntää myrskypuuta Etelä-Karjalassa.
      12. 3.5.12 Sananvapaus voitti
      13. 3.5.13 "Jumalan pieni köyhä". Kuka hän?
      14. 3.5.14 Miksi PKIP? Pohjoismaiden Komitea Ihmisoikeuksien Puolesta.
      15. 3.5.15 Suomalainen ei kaihda mitään, kun pää pitää sekoittaa,
      16. 3.5.16 Potilas unohtui päivystykseen.
      17. 3.5.17 Työelämä kiusaa ihmisiä unettomiksi.
      18. 3.5.18 Sisäasiainministeriön budjettiehdotus 2011: Painopiste rikosten ja onnettomuksien ennaltaehkäisemisessä sekä kotouttamisen kehittämisessä.
    6. 3.6 Heinäkuu
      1. 3.6.1 Synnytysvalmennus nettiin ja lääkkeillä synnyttämään!
      2. 3.6.2 Ovatko uskomukset punkeista silkkaa huuhaata?
      3. 3.6.3 Voiko psykopaatti pomo viedä yrityksen maineen?
      4. 3.6.4 Mitä Sinulle merkitsee kansalaisuus?
      5. 3.6.5 Kehitysvammaisten asumisen laatusuositukset tulossa.
      6. 3.6.6 97 vuoteen mahtuu monenlaista...tarina-3.
      7. 3.6.7 Saimaan saaressa pikkuinen torppa...
      8. 3.6.8 97 vuoteen mahtuu monenlaista..tarina-2.
      9. 3.6.9 97 vuoteen mahtuu monenlaista...tarina-1.
      10. 3.6.10 Vanhuksille ei leipää iltapalaksi palvelukeskuksessa.
      11. 3.6.11 Jättiputki-vaarallinen "maahanmuuttaja".
      12. 3.6.12 Kovilla saappailla ja raskain askelin!
      13. 3.6.13 Yhteinen turvapaikkajärjestelmä, sisäisen turvallisuuden strategia ja Eurojustin rooli EU-ministeriokokouksen aiheena.
      14. 3.6.14 Mielipiteitä viisumivapaudesta ja naapurisuhteista Venäjän kanssa täältä itärajaseudulta.
      15. 3.6.15 Tukiliiton esitykset hallitusohjelmaan.
      16. 3.6.16 Kansanliike:Vammaisten ihmisoikeuksien puolesta!
      17. 3.6.17 Ruotsin työministerikaan ei ole teräsmies...
      18. 3.6.18 Fortum kaksinkertaistaa sähkön tuontinsa Venäjältä.
      19. 3.6.19 Imatralaista noitavainoa ja kidutusta!
      20. 3.6.20 Oleskelulupiin biometriset tunnisteet ensi vuonna.
    7. 3.7 Kesäkuu
      1. 3.7.1 Vastaako virkamies virkatoimiensa lainmukaisuudesta?
      2. 3.7.2 YK:n ikääntyvien ihmisoikeussopimus.
      3. 3.7.3 Oliko sittenkin inkeriläisten paluumuutto-etninen puhdistus Venäjällä?
      4. 3.7.4 Turvapaikkaa hakevien EU-kansalaisten oikeutta vastaanoton palveluihin rajoitetaan.
      5. 3.7.5 pupupuku suomalaisten hoitajien innovaatio
      6. 3.7.6 Janten laki...Pikkukylien laki.
      7. 3.7.7 Perustuiko inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon petokseelle?
      8. 3.7.8 Avohoidon ahdinko näkyy korkeina pakkohoitomäärinä.
      9. 3.7.9 Venäjä nostaa Suomen matkailun tavoitteita.
      10. 3.7.10 Vanhusneuvostot laadunvalvojiksi.
      11. 3.7.11 Mitä ihmettä lehmät tekevät pellolla?
      12. 3.7.12 Miten kävi pakkosiirretyille inkeriläisille Suomessa vuosina 1941-1945?
      13. 3.7.13 Kannattaisiko venäjän kielestä pitää enemmän huolta?
      14. 3.7.14 Mihin on "kadonnut" Jeesus?
      15. 3.7.15 Milloin kehitysvammaisten kaltoinkohtelu nostattaa karvat pystyyn?
    8. 3.8 Toukokuu
      1. 3.8.1 Isoäitien maansisäinen ja maanulkoinen karkotus
      2. 3.8.2 Pykälä 42§ pois heti kehitysvammalaista!
      3. 3.8.3 Mikä ihmeen CPT-komitea?
      4. 3.8.4 Hyväksyvätkö Suomen viranomaiset kidutuksen?
      5. 3.8.5 Suomessa loukataan räikeästi kehitysvammaisten ihmisoikeuksia!
      6. 3.8.6 Miksi Euroopan Parlamentti ei vastaa eu-kansalaiselle?
      7. 3.8.7 Mikä vaivaa Itä-Suomea?
      8. 3.8.8 Suomen köyhät
      9. 3.8.9 Miten Suomi pärjää kansainvälisesti hyvin koulutettujen EU-maiden kesken?
      10. 3.8.10 Köyhyysraja tarkoittaa..
      11. 3.8.11 Ai, Niinistökin on savustettu ulos sisäpiiristä?
      12. 3.8.12 Liikuntapolitiikka.
      13. 3.8.13 Miksi suomalaiset lapset ja nuoret voivat niin huonosti?
    9. 3.9 Huhtikuu
      1. 3.9.1 Yhä useampi suomalainen juo itsensä hengiltä!
      2. 3.9.2 Missä on Inkeri ja keitä ovat inkeriläiset?
      3. 3.9.3 Vammaisten ihmisoikeudet saamme kuntoon vain lainuudistuksella.
      4. 3.9.4 Vieraannuttaminen on lapsen henkistä pahoinpitelyä!
      5. 3.9.5 Järkytys tappoi Korkesaaren flamingot!
      6. 3.9.6 Nuorten mielenterveysongelmissa varhain apu on tärkeää.
      7. 3.9.7 Kiusaamisen monet kasvot
      8. 3.9.8 Ihmisoikeudet eivät toteudu mielenterveys-ja päihdepalveluissa.
      9. 3.9.9 Pykälä antaa avoimen valtakirjan, eikä vastaa Perustuslakia
      10. 3.9.10 Valittajaa ei hoideta!
      11. 3.9.11 Vammaisten lääkkeiden käyttö tiukempaan valvontaan!
      12. 3.9.12 Onko Suomessa MummoFobiaa?
      13. 3.9.13 Onko Suomi maksanut kunniavelkaansa Inkerin kansalle?
      14. 3.9.14 Puhevammaisten tulkkaus parempaan valvontaan!
      15. 3.9.15 Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Comments