Saimaan Seta virittää yhteistyötä Venäjälle HEIKKI KEMPPAINE SETA Kotisivuille on tarkoitus kääntää venajaksi tietoa homo- ja transseksuaalisuudesta. HEIKKI KEMPPAINEN Etelä-Karjalassa toimivan seksuaalisen tasavertaisuusyhdistyksen Saimaan Seta ry:n toiminta on herättänyt kiinnostusta myös naapurissa Venäjällä. - Olen ollut yhteyksissä Venäjällä toimiviin sateenkaariaktivisteihin ja yhteistyötä viritellään. Yhteisiä tapahtumia ei vielä ole ollut, vaikka toki hiljainen marssimme Pietarin homopropagandalakia vastaan Lappeenrannassa saikin ansaittua huomiota myös venäläisturistien keskuudessa, Saimaan Setan puheenjohtaja Nina Korhola kertoo. -Varmasti luvassa on myös yhteisiä tapahtumia, kunhan yhteistyö saadaan pyöräytettyä kunnolla käyntiin. Korhola jatkaa, että syksyllä yhdistyksen kotisivuille tulossa infoa myös venäjäksi käännettynä. Saimaan Seta on toiminut Etelä-Karjalassa runsaan vuoden. Se on ollut tärkeä uusi järjestö Etelä- Karjalassa homo- ja transseksuaaleille ja muille seksuaali-identiteettiään etsiville. -Ensimmäinen vuosi on ollut kiireinen. Yhdistyksellä on ollut monta rautaa tulessa. Jäseniä yhdistyksellä oli vuoden lopussa 70. Jäsenmäärä on hyvin eläväinen etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin ihmiset muuttavat paikkakunnalle ja pois paikkakunnalta töiden ja Saimaan Seta nimesi helmikuussa ensimmäiseksi kunniajäsenekseen Marja-Sisko Aallon (oik.), jonka kukitti Saimaan Setan puheenjoh taja Nina Korhola. Korhola kuvaili palkitsemispuheessaan Aaltoa uskomattoman rohkeaksi. KOMMENTOI Mitä mieltä olet Saimaan Setan toiminnasta? www. lappeenrannanuutiset.fi/ www.imatralainen.fi opintojen perässä. Kaildd ei ole kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta. Parasta toiminnassa on ollut yhteishenki ja ihmiset. -Ehk(miten on yllättänyt ääffkonservatiivisten uskonnollisten tahojen aktivoituminen yhdistyksen toimintaa vastaan. Muutoin yhdistys on saanut oikein hyvän vastaanoton ja palaute on QUut erittäin 11111111111111~1~11111111111~11 Setan ryhmät kesälomalla 'Saimaan SETA ry järjestää ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena on tarjota tilaisuuksia kohtaamisille, pohdinnalle ja mukavalle yhdessäololle huolimatta kunkin osallistujan seksuaali- tai sukupuoli-identiteetistä. Ryhmät ovat kesälomalla kesä-heinäkuun ajan ja aloittavat syyskauden jälleen elokuussa. Ryhmien tarkoituksena on tarjota vertaistukea, keskusteluja ja mukavaa yhdessäoloa. Setan yhteystiedot puhelin 045-8880080 arkisin kello 11-16 ja www.saimaanseta. com Lähde: Saimaan Seta ry positiivista. Saimaan Setan suunnitelmat vierailla Lappeenrannan kouluilla kertomassa omasta toiminnastaan herättivät valtavasti keskustelua keväällä lehtien yleisönosastoilla. Seta aikoo edelleen toteuttaa näitä vierailuja, mutta toimintaa käynnistellään kunnolla vasta kesälomien jälkeen syksyllä. -Lappeenrannan kaupungin perusopetusjohtajan Mari Routin kanssa oli puhetta järjestää koulutustilaisuus opetus- ja terveydenhoitohenkilökunnalle. Syksystä alkaen Samaan Setalta voi tilata koulutuksia. Kotkassa ja Kouvolassa koulutuspyyntöjä tulee enemmän kuin paikalliset kouluttajat ehtivät järjestää. Saimaan Seta on yrittänyt laajentaa toimintaansa Lappeenrannasta myös Imatralle, mutta onnistumatta. -Edelleen tiloja ja ryhmänvetäjää kaivattaisiin, joten kaikki vihjeet Imatran oman toiminnan järjestämiseksi vastaanotetaan mielihyvin. Olisi erittäin tärkeää saada omaa ryhmätoimintaa myös Imatralle, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan toimintaan ja saisi vertaistukea ilman, että esimerkiksi matkakulut nousevat esteeksi. Uuden järjetön puheenjohtajalle vuosi ollut ollut ainutlaatuinen. -Parasta toiminnassa on ollut yhteishenki ja ihmiset. Elämä on tuntunut niin paljon rikkaammalta. Saimaan Setasta ja sen ihmisistä on tullut sydämen asia, Korhola kertoo. on |
IMATRAN PALVELUJA >