Uusinta uutta‎ > ‎

Bussilla Svetogorskiin Ja Kaupunginjohtaja Torniosta

lähettänyt Radio Viola 31.3.2017 klo 2.23   [ 2.4.2017 klo 9.16 päivitetty ]

Bussilla Svetogorskiin Ja Kaupunginjohtaja Torniosta

Imatran suhteet kaupunkimme toiseen puolikkaaseen, Svetogorskiin, on kunnallisessa politiikassa unohdettu lähes täydellisesti. Julkilausumia on kirjoitettu ja samppanjalaseja kilistelty rajan molemmin puolin, mutta siihen se onkin sitten jäänyt.

Suhteita pitää edistää. Erityisen huomio on kiinnitettävä kansalaisten tasolla tapahtuvaan toimintaan. Ihmisten keskinäinen asiointi, työnteko ja kaupankäynti pitää tehdä niin helpoksi kuin mahdollista.

Tärkein ja pienellä rahalla toteutettava hanke on paikallisliikenteen ulottaminen Svetogorskiin. Tämä asia kuuluu nimenomaan kaupungille, koska sillä on monopoli paikalliseen bussiliikenteeseen. Muut yrittäjät häädetään härskisti lain kouraa käyttäen.

Kun säännöllinen bussivuoro, toivottavasti Ruokolahdelta asti, Svetogorskin rautatieasemalle saadaan toimivaksi, on autottomallakin imatralaisella helppo ja mukava yhteys Svetoon ja siitähän se on sitten rata auki vaikka Kiinaan ajaisi, Viipurista ja Pietarista nyt puhumattakaan.

Maahan piirretyt viivat eivät saa estää ihmisten välistä kanssakäymistä.

Imatra Liikenteen Kohtauspaikkana

Kaupunkimme kehityksen kannalta on strategisesti tärkeää, että mahdollisimman usea ja monimuotoinen liikenneyhteys kohtaa toisensa juuri täällä Imatralla. Bussiyhteys Svetoon on kiireellinen. Muuttuvassa maailmassa on juostava pysyäkseen paikallaan. Vaihtoehtona on taantuminen ja lopulta kuihtuminen.

Imatran Talousalue

Tällä hetkellä merkittävä osa Imatran talouspotentiaalista jää toteutumatta, koska kaupungin "alusmaista" puolet on poliittisista syistä jätetty saavuttamattomiin. Nimittäin Venäjän puoleiset alueet. Viipuri on suunnilleen saman matkan päässä kuin Lappeenranta. Myös siellä asioinnin pitäisi olla suunnilleen yhtä helppoa.

Imatralaisten toimeentulon edistämiseksi liikenneyhteydet Imatra – Viipuri alueen sisällä pitää saada toimimaan!

Ja Kaupunginjohtaja Torniosta

Meillä on Suomessa toinenkin kaksoiskaupunki: Tornio-Haaparanta. Tuon kaupungin asukkailla on jo pitkä kokemus siitä, mitä yhteinen elo ja olo valtakunnanrajan kahden puolen käytännössä tarkoittaa. – Jotta tulisikohan tähän meidän oman Enso-kaksoiskaupunkimme yhteistyöhön eloa, jos haettaisiin kaupunginjohtaja Torniosta!

Uutisvuoksi

Kirjoitus on julkaistu myös Uutisvuoksessa.

PDF tiedosto tästä linkistä.


Comments