Nuorin ja vanhin ehdokas

amtBevuoksi 4

Äiti suostutteli Hanna Tuuhan, 18, skustan ehdokkaaksi. 7tin kevään ylioppilas opiskelee Joensuun

liopistossa, mutta on en kirjoilla Imatralla.

Viola Heistonen, 72, ja Hanna Tuuha, 18, puhuvat molemmat julkisen liikenteen puolesta

Mitä tahtoo Imatran nuorin ja vanhin ehdokas? samalla äärimmäisen hyvin myös kaupungissa.

UOKSI

'ffirinen .

Ilisvaalien nuorin ;aisehdokas on tias kansantalous-

opiskellja Hanna

Entä millaisia tavoitteita Tuuhalla on? Saada nuorten ääni kuuluviin päätöksenteossa. Ainakin julkisessa liikenteessä hän näkee paljon korjattavaa.

Ikäeroa senioriin 52 vuotta

  • Yksinhuoltajaäitejä pi tää auttaa, etenkIn maahanmuuttajia, etteivät he

Toisesta ääripäästä löytyy jäisi turvaverkkojen ulkoperussuomalaisten Viola puolelle. Lapsissa on tuleHeistonen, 72. Myös kun- vaisuutemme, ja tämä kmnallisvaalien vanhin ehdo- kee myös maahanmuuttajlkas kohentaisi julkista lii- en lapsia.

a läljti äitinsä Kalja ii chdotuksesta keschdokkaaksi. Äiti

  • Talvella aamukahdeksalta, kun kouluun pitäisi päästä, mutta pyörätietä ei

kennettä.

Heistosesta on onnetonta, että esimerkiksi Rauti-

mal ainen paluumuuttaja, Lempaalassa syntynyt, Hat-

kin aktiivinen kesinen, ja sai houkutyttärenså mukaan,

välttämättä ole vielä ehditty aurata ja Vuoksen varrella on jumalaton vastatuuli, olisi niin helppoa, jos voisi vain hypätä bussiin. Tuuha

onkylässä palvelubussi kulkee suorinta reittiä, eikä poikkea lainkaan alakylässä, vaikka monelle vanhukselle jyrkkä ylämäki bussipysäkille on aivan liikaa. - Itsekin olen aivan poikki bussipysäkille päästyäni, Rautionkylässä asuva Viola Heistonen tunnustaa. Hänestä palvelubussin reittiä pitäisi tarkistaa koko kaupungin alueella niin, että etenkin vammaisten, kuntarajoitteisten ja van-

sinan yliopiston opettaja.

husten tarpeet tulisi huo-

vuonna perhesyistä Imat-

.skustanaiset pitivät laverla Tuuhan ko-

haaveilee.

hän aikaa äiti minua

tcli, Hanna Tuuha taa.

Maatilan kasvatti oikeastaan sillå Hanna kertoo .aneensa keskustaa käisestä lähtlen. jo valmiiksi keskusen jäsen. stassa Hannaa oli

u

mioitua. Näin turvattaisiin mahdollisuus osallistua ja toimia aktiivisesti yhteiskunnassa.

iää näkemykset taa sekä monipuoli'aikka keskusta on taikkea yleispuolue,

närtää myös maaja

mikä on Hanluri rikkaus.

un maatilalla Imatolen seurannut pie-

itåen äidin ja isän telyä.

elestäni on hienoa, drusta pitää maata-

Tasa-arvoiset ihmisoikeudet ovat Violo Heistoselle tärkeitä. Niihin kuuluu myös

mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintoihin, joka voi olla monelle vaikeaa ilman toimivaa julkisto läkennettä.

Heistonen on inkerinsuo -

  • Muutin Suomeen 18, vuotta sitten siivoamaan.
  • Niihin töihin pitaa tarttua, joita on tarjolla, ja

jos mitään ei oIe tarjolla, voi tehdä vapaaehtoistyötä. On tärkeää olla aktiivinen, -

pitää synkät ajatukset loitolla. Tämä pitee kaikse

kiin ihmisiin.

Tuore

imatralainen Heistonen muutti

tanä

ralle. Täällapäin asuvat lapsenlapset sekä Violan

95-vuotias äiti. Aikaisemmin Heistonen vaikutti Uu- Muutenkin ikäihmis- dellamaalla, jossa hän oli ten ääni pitäisi saada pa- kristillisdemokraattien remmin kuuluviin päätök- eduskuntavaaliehdokkaasenteossa. nakin. Timo Soinl sai hånet kuitenkin vaihtamaan Suomeen puoluetta. - En ole kantasuomalai18 vuotta sitten nen. mutta tuntuu, etta Myos maahanmuuttajat, olen jo perussuomalainen. lapsiperheet ja yksinhuol- Heistonen naurahtaa. - Imatralla minut on tajat ovat Heistosen sydäntå lähellä. Jos ärdillä on otettu hyvin vastaan. En ole huono olla, se heijastuu he- törmannyt ikärasismiin tai rasismiin, hän kehuu. ti lapsiin.

puolia, mutta toimii Uy!A,

.


Comments