Pohjoismainen KD Naisten konferenssi 24.-25.8.2007 Marttahotelli, Helsinki

Arvoisat Kristillisdemokraattiset naiset! Maahanmuuttajat

"Tilanteissa, jolloin yhtäkkiä siteet läheisiin sukulaisiin ja ystävin katkeavat, kun tutut yhteydet katoavat, kun et voi enää käyttää äidinkieltä, jonka avulla kommunikoit ympäristösi kanssa, kun arvojärjestelmä, joka sinulle on muotoutunut ja johon kuulut, katoa, kohtaat kuoleman siirtolaisuuden." Ahdrei Satsevskji, ukrainalainen taitelija, asuu Suomessa.

Olen inkerinsuomalainen paluumuuttaja Viola Heistonen. Syntymäpaikkakuntani on PohjoisInkerissä Lempaalan kunta, Oinaalan kylä. Suomessa asuvat myös 94-vuotias äitini, tyttäreni ja hänen neljä lastansa.

Missäpäin on Inkeri ja keitä ovat inkeriläiset? Inkeri sijoittuu maantieteellisesti alueelle, joka on Suomenlahden ja Laatokan järven välissä ja se kaartaa Suomenlahden etelärantaa yli 200 km pituisena vyöhykkeenä ja ulottuu Karjalan kannakselle.

Siellä asui suomensukusia heimoja tuhannen vuoden ajan, mutta inkeriläiset ovat niiden suomalaisten (savolaisten ja karjalaisten) jälkeläisiä, joita Ruotsin suurvallan aikana 1600-1700 luvulla houkuteltiin Suomen ja Venäjän raja-alueelle asumaan ja turvaamaan valtakunnan etuja. Myöhemmin alue siirtyi takaisin Venäjän vallan alle. Useat heistä onnistuivat säilyttämään suomen kielen, suomalaisen identiteetin ja luterilaisen uskonnon vieraassa maassa Venäjällä.

Inkerin suomalaisia oli kaikkiaan noin 150 000. Pakkokolektivisoinnin ja Stalinin terrorin aikana vuosina 1929-37 noin 45 000 inkeriläistä karkotettiin kotiseudultaan eri puolille Neuvostoliittoa ja 13 000 teloitettiin ilman minkäänlaista syytä. Lisäksi vuonna 1942 noin 30 000 evakuoitiin rajavyöhykkeeltä muualle Neuvostoliiton alueelle, esimerkiksi Uralvuorten taakse Siperiaan.

Toisen maailman sodan aikana saksalaisten valloittaessa osan Inkerinmaata 63 000 inkerinsuomalaista evakuoitiin Suomeen työvoimaksi. Sodan päättyessä vuonna 1944 Stalin vaati inkeriläisten palauttamista takaisiin ja Suomi palautti 56 Cea 000. Suurin osa tästä väestöstä teloitettiin epäluotettavana ja karkotettiin muun muassa Kazakstaniin ja Siperiaan.

Gorbatshovin aikana olojen vapautuessa inkeriläisten kansallisuushenki pääsi heräämään ja pääsimme nostamaan Inkerin kirkkoa ja inkeriläisyyttä.

" Nouse Inkeri "

M. Putro, P. Räikkönen
"Nouse, Inkeri, jo herää työhön
aamun koi jo sulle heijastaa
valoa jo elämäsi yöhön
leviä oi armas synnyinmaa..."

Nrpski-Di

m

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 jäljelle jääneiden inkeriläisten on sallittu muuttaa Suomeen. Presidentti Mauno Koivisto avasi po i ennsuoma e uonier-~CrYLE:n -A-TaTÅTg taisen kakkosen haastattelussa, jossa hän kertoi, että inkeriläiset ovat suomalaisia ja heidät voidaan rinnastaa esimerkiksi Amerikan ja Ruotsin suomalaisiin paluumuuttajin.

Täällä tavalla Suomi halusi maksaa kunniavelkaansa inkeriläisten kokemista kärsimyksistä. .sl 990 lähtien Suomen seurakunnista on tuettu Inkerin kirkollista toimintaa ja lähetetty apua

Inkerinmaalle ja-Pa ennettisten panh alvelutaloja. Inkerinsuomalaisia on muuttanut S omeen noin 25-30 OøQjkeidän kielensä on lähellä suomea, oikeastaan vain suomen murre. Silti kaikki Ineeriläiset eivät kotiutuneet Suomeen, sukulaissiteet jäivät Viroon tai Venäjälle ja kieli tuottaa ongelmia. Minunkin serkkuja perheineen on Jakuutissa, Mordvassa, Virossa, Pietarissa ja eikä heillä ole aikomustakaan muuttaa Suomeen. Kuitenkin inkeriläisten paluumuuttojonoon ei inkeriläiset pääse, koska valtioneuvoston päätöksen mukaan (lokakuussa 2006) ei enää oteta uusia hakijoita. Se ihmetyttää kovasti niitä inkeriläisiä, jotka vielä haluaisivat pyrkiä Suomeen. Kun kerran portti inkeriläisille Suomeen oli avattu, niin mielestäni ei ole oikeudenmukaista katkaista se keskellä jonoa! Useimmiten inkeriläisillä paluumuuttajilla on ollut hyvä ammatillinen koulutus, mutta ammattia vastaavaa työllistyminen on ollut erittäin vaikeaa. titc,CQ4'Lz

Jös ka sotaan historialli ti, niin inkeriläiset ovat omalta osaltaan olleet rakentamassa Suomea jo esti, ja ovat tuoneet oman kulttuurinsa antia niin musiikin kuin tieteen ja taiteenkin alalta. Inkeriläisten ensimmäinen vaikuttajahahmo on Lempaalassa .1833 syntynyt maaorjan tytär Larin Pa)?-431/90

Paraske, josta kasvoi suomaTaTsen kansåll-aitthurin syrrifi, jota on luonnehdittu monin ylistävin attribuutein:sThreTIITWiffinZkaiWanrunouden ikoni, karjalaisen ja kalevalaisen runokulttuurin huipputulkki. Paraskelta on merkitty muistiin 1 343 runoa. Hän sijoittui kolme vuotta sitten Suurin suomalainen äänestyksessä sadan parhaan joukkoon.

Larin Parasken persoona inspiroi monia ajan taitelijoita, muun muassa Albert Edelfeltiä ja Jean Sibeliusta.

Pd7,0

Inkerin musiikkielämän suuri nimi on Tuutarissa vuonna 1848 syntynyt Mooses Putro. Hän valmistui Inkerin Kolppanan seminaarissa Hatsinassa opettajaksi ja toimi Pietarissa opettajan työnså ohella myös urkurina ja kuoronjohtajana Pyhän Marian kirkossa, joka nyt on entisöity ja toimii Pietarissa luterilaisena kirkkona. Putro toimitti myös Inkeri-lehteä. Hän on myös merkittävä nimi suomalaisen äänilevyn historiassa.

Ensimmäiset kotimaisiksi laskettavat äänilevyt tehtiin vuonna 1901 Pietarissa. Gramophone company tallensi kanttori Mooses Putron johtaman Pietarin Suomalaisen lauluseuran esityksiä ja M.A.Goltisonin tulkitsemia suomalaisia lauluja. Silloin oli levytetty Suomen laulu ja Sibeliuksen Isänmaa. Eli tästä alkoi suomalaisen äänilevyn historia.

Aee 70qpn/

Aale Tynni.

Syntynyt Inkerin Kolppanassa 3.10.1913. Hänen isänsä oli Kolppanan seminaarin viimeinen johtaja. Perhe siirtyi Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen. Suomalaisen kirjallisuuselämän valovoimainen inkeriläisvahvistus oli akateemikko, runoilija ja kääntäjä Aale Tynni.

.Mielenkiintoista on, että Aale Tynni oli olympiavoittaja. Hän voitti kultamitalin Lontoon olympiakisoissa vuonna 1948 taidelajien lyriikka-sarjassa runollaan Hellan laakeri.

Miksi minä tulin Suomeen?

En ollut jatkosodan aikana, niin kuin monet inkeriläiset, täällä Suomessa vaan jouduimme Siperian suuntaan eli Uralille Udmurttiaan (jossa asuu suomensukuisia udmurtteja). Sodan päättyessä pääsimme kotikunnille, muttei ollut mitään jäljellä meidän Oinaalan kylästämme, emmekä saanet lupaa pysähtyäkään sinne. Viranomaiset siirsivät meidät Viroon, josta Pihkovan alueelle metsätöihin. Siellä jouduimme vaihtamaan useamman kerran asuinpaikkaa. Jouduimme asumaan parakeissa ja jopa maakuo Varttuessani halusin lähteä opiskelemaan, muttei suomalaisena ollut lupaa hakeutua esimerkiksi Leningradiin tai Moskovaan tai muihin isoihin kaupunkeihin keskellä Venäjää, joten nuorten inkeriläisten tyttöjen seurassa lähdimme 1000 km:n päähän äideistämme Arkangeliin.

Vuonna 1959 valmistuessani Arkangelin pedagogisesta korkeakoulusta sain korkeakoulun opettajan pätevyyden ja arvon aineinani ihmisen anatomia ja fysiologia ja Iiikunnan kasvatus. alkoi luisteluopettajana Jäämeren rannikolla Severodvinskissa ja jatkui yliopistonopettajana Minskissä, opettajana ja liikunnanosaston johtajana pedagogisessa ammattikoulussa Hatsinassa ja Intouristin suomenkielisenä matkaoppaana Leningradissa. Vaikeuksista huolimatta olin kuitenkin "raivannut" itselleni tien entisessä maassani.

Pidin työstäni nuorten parissa, mutta tunsm itsern suomalar§öksi Inaavellin ama pgsystä Suomeen ja pääsinkin 7.11.1990 muuttamaan Suomeen ja samana päivänä aloitin työn siivoajana. Hain kovasti koulutustani vastaavaa työtä, mutten saanut sitä. Työsuhteeni päättyi pyynnöstäni, koska ryhdyin kehitysvammaiselle lähiomaiselleni omaishoitajaksi. Olen asunut Suomessa jo 17 vuotta ja tämän kokemuksen perustella joudun valitettavasti että so utuminen suomal i.seenhteiskunti1i ja on edelleenkin aika raskasta. Luulin, että minä suomalaisena (passissahan minulla oli merkintä "suomalainen") ja suomea puhuvana pääsen helposti yhteisymmärrykseen kantaväestön kanssa, mutta meitä erottikin näkymätön lasiseinä.

Suomea murtaen puhuvana ja venäläisittäin vilkkaana sain osakseni hymyilyä, väheksyntää ja torjuntaa. Olisi pitänyt olla vain näkymätön suomalaisessa yhteiskunnassa. Maahanmuuttajan ja inkeriläisen aktiivisuutta ja kriittisyyttä ei suvaita.

Siperian käyneenä, en tiennyt minkälainen "siperia" minua odotti Suomessa taistellessani kehitysvammaisen omaiseni ihmisoikeuksien puolesta. Kehitysvammaisen omaiseni edunvalvojana tunnen vammaisten elinolosuhteet Suomessa niin laitoksissa kuin avohuollon puolellakinja olen nähnyt varjopuolen heidän hoidossaan.

Valitettavasti joudun sanomaan, että puhumattomat kehitysvammaiset ja eteenkin kehitysvammaiset maahanmuuttajat ovat helppoja väärinkäytösten uhreja, niin hyväksikäytölle, lääkkeitten väärinkäytölle että kaltoin kohtelulle. Suomen kehitysvammahuolto ei hyväksy omaisten aktiivisuutta ja epäkohtiin puuttumista. Maahanmuuttajaomainen on helppo nuj ertaa kiusaamalla ja uhkaamalla. 17 vuotta olen taistellut ja loppua ei näy.

Miten kuitenkin olen selviytynyt tähän asti?

Ensimmäiset viisi vuotta olin tokissa ja paniikissa ja lannistuin kantasuomalaisten torjunnasta. Vapaaehtoistyö auttoi minua nousemaan pinnalle. Olin vanhainkodissa vahtimestarina, riparimummona rippileirillä. Seurakunnasta löysin vertaistoimintaa. Työttömien ja syrjäytyneiden kerhoissa koin olev Eläkeläisten Werkkoviestijöissä koulutin itseni tietokoneen vertaisohjaajaksi. Seurakunnan ikäihmisten Kunnon kulkureissa, kävelyklubin vetäjänä, pääsin vihdoin toteuttamaan koulutukseni antamaa osaamista. .

Olin päässyt Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokkaaksi ja kunnioitan sitä, ettei tässä puolueessa tullut vastaan ikärasismia eikä syrjintää. Luulin, että vihdoinkin pääsin yhteiskunt tasavertaisena kansalaisena. Mutta vaaliteernojeni vammaisten 'a ihmisoikeuksien puolustamisesta olen saanUt kuitenkin kokea kostoa ja aloja tia. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton alueellisena yhdyshenkilönä olen saanut kaipaamaani tukea taistelussa vammaisen maahanmuuttajaomaiseni elinolosuhteiden parantamiseksi. Mitä haluaisin maahanmuuttajan Suomessa muuttaa? Sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä perehdyttää kohtaamaan eri kulttuureista tulleita maahanmuuttajia, kunnioittaa heidänkin asiantuntemustaan.

Odottaisin viranomaisilta niin koulutuksen, sosiaali- ja terveyden huollon, sekä kehitysvammahuollon puolella asiallista, kohteliasta ja arvostavaa käyttäytymistä. Lopuksi haluaisin lukea teille sanat inkeriläisten Albert Pettisen säveltämästä ja Lyyli Ronkosen sanoittamasta laulusta

"Ikuinen kulkuri"

Mä olen vain ikuinen kulkuri
mä olen vain mierolainen,
koska isien maa oli Inkeri,
koska olen mä suomalainen

Ei mulla oo maata ei mantua
mä olen vaan karkuteillä
ei Luoja oo minulle antanut
Isänmaata ei kotia hellää

Mä Siperian soiden sotkuja
ja Aasian aromaita
ja hyisen Kolyman rotkoja
mä kiertelin laidasta laitaan.